taukoamaton energian palo/
yksistään tätä maailmaa ei voi hallita/
kun edes ei itseään/
ei tunteitaan/
ja toisinaan ei mitään siitä voi
sillä olemme kolmijalkaisia petomiehiä/
pirumielisiä narrinaisia/
ja lopulta heidän jälkeläisinään/
sukusiitoisia mielipuolia/
maailmanloppuja ja pahat mielessämme
kun itsetyydytys on se mihin pyrimme/
elämämme tiskirätillä pyyhittyinä hyväksymme/
että kaikki muut ovat pelinappuloita/
ja me itse lauta ja säännöt
ja hetkeen tarttuminen on yksinomaan/
sillä tulevaisuus on jo kadotettu/
lapsuus eletty jo kehdossa/
ja aikuisia kun repun saamme selkään
emmekä täällä pelkää/
sillä sielukilpisiä ritareita/
ja kovatunteisia itkemättömiä/
olemme lopulta jokainen
enkä usko sinun sanoihisi/
luottamus on se jota vastaan sodimme/
se ei ole meille tärkeää vaan vastaan/
etkä sinä se, jota minä rakastan
sillä rakastaa ei voi/
koska sellaista ei ole/
ei tässä maailmassa/
ei kenessäkään, ei missään
vaan yksinkulkijoina/
me itseämme täällä lohdutetaan/
biologisen vietin edessä nöyrrymme/
sanomaan alistunein sanoin/
asioita joita ei todella ole
ja kauneutta palvomme/
kuin se olisi olemassa olomme syy/
vaan pelkkä kyy ja kyynel/
se lopulta sielun aukkojen läpi luikertaa/
saa alistumaan tahtoonsa/
ja kadottamaan viimeisenkin uskon/
jo tuhannenteen kertaan
minä kyynistynyt, naiivistunut/
yksinäistynyt ja siihen kuristunut/
arvoton lihapala, halvempaa kuin nauta/
kun viisaus kaataa maailmankaikkeuden
käyttöjärjestelmän
ja perkele polttaa sen tietokoneen/
äärettömyydeksi tyhjää
yksistään tätä maailmaa ei voi hallita/
kun edes ei itseään/
ei tunteitaan/
ja toisinaan ei mitään siitä voi
sillä olemme kolmijalkaisia petomiehiä/
pirumielisiä narrinaisia/
ja lopulta heidän jälkeläisinään/
sukusiitoisia mielipuolia/
maailmanloppuja ja pahat mielessämme
kun itsetyydytys on se mihin pyrimme/
elämämme tiskirätillä pyyhittyinä hyväksymme/
että kaikki muut ovat pelinappuloita/
ja me itse lauta ja säännöt
ja hetkeen tarttuminen on yksinomaan/
sillä tulevaisuus on jo kadotettu/
lapsuus eletty jo kehdossa/
ja aikuisia kun repun saamme selkään
emmekä täällä pelkää/
sillä sielukilpisiä ritareita/
ja kovatunteisia itkemättömiä/
olemme lopulta jokainen
enkä usko sinun sanoihisi/
luottamus on se jota vastaan sodimme/
se ei ole meille tärkeää vaan vastaan/
etkä sinä se, jota minä rakastan
sillä rakastaa ei voi/
koska sellaista ei ole/
ei tässä maailmassa/
ei kenessäkään, ei missään
vaan yksinkulkijoina/
me itseämme täällä lohdutetaan/
biologisen vietin edessä nöyrrymme/
sanomaan alistunein sanoin/
asioita joita ei todella ole
ja kauneutta palvomme/
kuin se olisi olemassa olomme syy/
vaan pelkkä kyy ja kyynel/
se lopulta sielun aukkojen läpi luikertaa/
saa alistumaan tahtoonsa/
ja kadottamaan viimeisenkin uskon/
jo tuhannenteen kertaan
minä kyynistynyt, naiivistunut/
yksinäistynyt ja siihen kuristunut/
arvoton lihapala, halvempaa kuin nauta/
kun viisaus kaataa maailmankaikkeuden
käyttöjärjestelmän
ja perkele polttaa sen tietokoneen/
äärettömyydeksi tyhjää
Vastaukset 2
Vanhimmat
Armoton ja hieno runo. Luin tämän monesti läpi kun jäi mietityttämään.
mutta liian biologinen ja kyyninen. Et sinäkään noin aina ajattele, otaksuisin. *halaa lämpimästi tuntematonta*