vaalit

Joko kävit äänestämässä? Minä kävin, niin on sekin velvollisuus hoidettu pois päiväjärjestyksestä..
myönteisessä mielessä.
7525
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Tuli käytyy hoitamassa,
tuo asia pois päiväjärjestyksestä.. :)

Äänestä

Mitä arvelet, meneekö ehdokkaasi ensimmäisellä kierroksella läpi?

Äänestä
  • vaikee sanoo

    Äänestä

Ei o vielä tullut äänestettyä, vaikka se tapa on ollut päällä jo yli 20 vuotta. Viime vaalit olivat ensimmäiset, joissa äänestin varsinaisena vaalipäivänä, kaikissa muissa olen turvautunut ennakkoäänestykseen. Ihan eri tunnelma.

Äänestä

Jättää menemättä, mutta mitenkä sitten puhua muulloin, että se kannattaa. Olen ollut ainakin puolessa kymmenessä vaaleissa vaalitoimitsijana ja kiva on aina seurata, miten ihmiset käyttäytyy vaali kopissa.

Äänestä
  • En ole ikinä nähnyt kenekään "käyttäytyvän" millään lailla vaalikopissa. Hiljaista niissä aina on ollut. Toimitus kestää minuutrin tai kaksi.

    Millaista siellä sitten on vaalitoimitsijan silmin katsottuna?

    Äänestä

  • Osattomaksi jäänyt kirjoitti:

    En ole ikinä nähnyt kenekään "käyttäytyvän" millään lailla vaalikopissa. Hiljaista niissä aina on ollut. Toimitus kestää minuutrin tai kaksi.

    Millaista siellä sitten on vaalitoimitsijan silmin katsottuna?

    Joskus jollain menee aika kauan aikaa esimerkiksi. Ihmiset on melkein aina, kuin kerta olisi ensimmäinen. Onhan kyse aika virallisesta toimituksesta, jossa ei suvaita virheitä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Sara41 kirjoitti:

Joko kävit äänestämässä? Minä kävin, niin on sekin velvollisuus hoidettu pois päiväjärjestyksestä..
myönteisessä mielessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu