Meillä seuraava tilanne: tyttö täyttää pian 3v ja on jo puoli vuotta käynyt säännöllisesti potalla tehden sinne niin isot kuin pienetkin asiat. Potalla asioidaan säännöllisesti ennen, jälkeen ja ruokailujen välissä; yhteensä n. 15krt/vrk. Yöllä pidetään vaippaa. Ongelma on siis se, ettei tyttö
a) ilmaise potattelun tarvetta ja
b) tekee suvereenisti vaippaan niin isot kuin pienetkin asiat. Käytännössä potta pitäisi siis teipata kiinni takalistoon, jos haluaisin tenavan pysyvän kuivana.
Olemme keskustelleet asiasta ja näissä yhteyksissä tyttö aina lupaa "joo" -ilmoittaa jatkossa potan tarpeensa, mutta käytännössä ei koskaan sano, vaan tekee kuten edellä kerroin. Lahjottu on, luettu pottakirjat, pissatetu tuttavat ja pehmoeläimet. Juhlittu myös pissat ja kakat. Mikäli jätän vaipan pois, tekee pissat ja kakat pikkareihin, eikä tule ilmoittamaan edes näistä vahingoista, vaan leikkii tyytyväisenä lastit housussa.
Tyttö istuu kyllä ihan mielellään potalla, joten potta-kammosta ei kuitenkaan kai ole kyse. Vatsa toimii normaalisti ja muilta osin hän on hieman ikäisiään jopa edellä (puheessa, motoriikassa ja sosiaalisissa taidoissaan). Vain tämä potta-asia ei tahdo ottaa onnistuakseen.
Niin että olisiko jolla kulla kokeneemmalla jotain vinkkiä millä asiassa pääsisi eteenpäin. Tarhaan meno on edessä helmikuussa ja olisihan tuo ihan kiva, ettei tyttö olisi ainoa vaippahousu isojen ryhmässä...
3v vaipoissa
9
2499
Vastaukset
- nimetön
Kuullostaa tutulta: meillä oli tytöllä sama tilanne saman ikäisenä. Eri keinoja kokeiltiin, mutta eivät tepsineet. Lopulta keksimme tarrataulun seinälle eli pistimme värikkään kartongin seinälle ja tyttö sai pistää siihen kivan tarran joka vessareissun jälkeen. Yhdessä kävimme ostamassa paljon erilaisia tarroja, ne kai sitten innostivat pottaharjoitteluun. Alussa tosin kävi vähän väliä saadakseen tarran, mutta rauhoittui sitten. Siitä on nyt kuukausia, mutta vieläkin pitää välillä muistutella pissalla käynnistä. Taitaa maailma olla tytön mielestä niin kiinnostava ettei haluaisi "tuhlata" aikaa vessassa käymiseen.
- tarja2
käydä pöntöllä?Meillä ei 3v ole käynyt potalla enää vuoteen.
Meillä on hieman ongelmia yöpissaamisessa myös,eli aika ajoin pissaa sänkyyn,mutta vähenevässä määrin onneksi koko ajan..... - 3 v 4 kk
Poika kävi potalla,mutta vaippaan tuli pissa aika usein.Hoitopaikassa ei saanut olla ilman vaippaa enneku oli täysin kuiva!!!!Yhtään vahinkoa ei olisi saanut tulla.Vaikee siinä sit on toista täysin kuivaksi opettaa.Kuivaksi oppi heti kun jäi hoidosta pois t
Toisen lapsen synnyttyä.Jätin vaan vaipat pois,viikon verran vahinkoja sattui.Siitä lähtien kuiva.
Mutta nyt ongelmana potta.Ei suostu pytylle vaikka on jo 4,5 v.Kakkaa harvoin,1-2 krt viikossa.Ja sit ei meinaa potta riittää...
Hommaa hoitoon muutamat harkkahousut,eli sellaset kestovaippajutut,mitkä näyttävät tavallisilta pikkuhousuilta jos pelkäät että joku vaipoista kiusaa.Mutta en usko että on ainoa samanikäinen vaippahousu. - oisko apua
Niinkuin joku tässä ketjussa mainitsikin, että eikö käy pöntöllä.
Meillä siirryttiin melkein heti vaipoista vessanpönttöön. Pöntönpienentäjä meillä on semmonen ankka. Tulee pöntön renkaan päälle, joten kylmä posliini ei koske esim jalkoihin, kuten sellaisissa malleissa, joita käytetään siten, että vessanpöntön rengas on ylhäällä.
Lisäksi meillä on vessanseinässä imukuppikoukku, joka on kans ankka, jossa tätä pienentäjää sitten pidetään.
Ja että asiointi helppoa, niin koroke on pitää olla, että lapsi pääse itse istumaan vessanpöntölle. - meillä myös
Meillä oli myös vaippa vielä 3v. Sitten tajusi yhtäkkiä lapsi ulkomailla ollessaan, että ei voi mennä yhtä vapaasti uimaan yms. kuin muut lapset. Vaippa piti aina tarkistaa ja se hidasti menoa. Sitten ihan yhtäkkiä ilmoitti hädän ennen sen tuloa.
Eli uskon, että oli tiedostanut asian pitkään, mutta ei ole vain ottanut asiaa niin suureksi ongelmaksi, että viitsi nähdä vaivaa keskeyttää tekemisiään kakan tai pissan vuoksi. Lomalla kakasta ja pissasta oli vaivaa enemmän. Kun ne vaipassa ei voinut mennä vapaasti.
Joten ehkä veisin lapsen johonkin leikkipaikkaan tai johonkin, jossa on paljon tekemistä ja muita lapsia. Sitten kun innoissaan on menossa leikkimään ottaisin syliin ja sanoisin, että ensin täytyy vaihtaa vaippa. Hermostuu varmasti heti ja ei malta odottaa, mutta ottaisin vain ajan vaipan tarkastukseen ja sanoisin, että ei voi mennä leikkimään tai esim. uimaan jos on vaippa likainen. Tämän toistaa seuraavana päivänä jne. sitten lapsi huomaa, että vaipasta alkaa olemaan todellista haittaa hänelle, eikä vaippa olekkaan enää mukava. Sitten kun aina sanoo, että jos ei olisi enää vaippaa, niin voisi mennä...meillä ainakin tehosi todella itsepäiseen lapseen toi keino. Hän oppi heti, kun huomasi, että vaippa oli este, ei mukavuus. - poika 3 v
Samat on kuviot meilläkin. Poika tosin käy päiväkodissa potalla aika hyvin. Kotona vaan yleensä istuu iloisena kakat housussa. Voi olla, että teilläkin se hoitoonmeno voisi hieman edistää asiaa, kun tyttö näkee, että muutkin käyvät.
- turhaan
Joskus on niinkin kun luovuttaa ja antaa periksi niin ongelma ratkeaa. Älä hermoile ja tee asiasta liian iso numeroa. Voipi olla että lapset kerjäävät huomiota siinä kun äiti huolestuu kun he ei toimi haluavalla tavalla.
Luovuta ja hengähdä ja voipi olla että tilanne ratkeaa silloin. Lasten hoidossa voi tätäkin vaihtoehtoa kokeilla ;)
- Äippä82
ihan sama juttu tyttö täytti 11/05 3-vuotta ja ei osaa ilmaista pissa/kakkahätäänsä,kuitenkin jos itse laitan potalle niin välillä pissaa ihan nätisti ja saattaa joskus kakatakkin jos osaan ajoittaa potallelaiton oikein;)pytynpienentäjät on myös kokeiltu.en tiedä mikä auttaisi,meillä ei ole potta tms kammoa...
- Anonyymi
Meil kolmen täyttänyt tyttö on noin puoli vuotta ilmoittanut kakka hädästä ja tekee pöntölle mut
ei ilmaise pissan tarvetta vaan laskee pissat vaippaa olen kokeillu jättää vaipan pois päiväksi mut ei onnistu en kuitenkaa tressaannut kyllä jossain vaiheessa rupee ilmasemaan myös pissa hädän tyttöö ei tunnu häiritsevän pissanen vaippa vaikka luulisi et märkä vaippa jalkojen välissä tuntuisi pahalta kävellessä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuolemanrangaistus
Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen805933Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus
Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,2845227Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa
Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk453294Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta
joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina1052713Lopetan ikävöinnin
Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään102706Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?
Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t41645Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut
Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.151585Sinä olet minun forEver
Sinä olet minun sielussain, sydämessäin, huulillain, sinä olet ain, Sinä olet vieressäin, kainalossain, sylissäin, ain,211440Vihervassarit
Vihervassarit sitä, vihervassarit tätä. Minulla on paha mt-ongelma. Se tuli lobotomian jälkioireina. Vihervassarit tät301439Mies joka vetäytyy osoittaa teoillaan
Ettei halua olla tekemisissä. Mies joka ei vastaa viesteihin, ei halua sua. Mies joka jättää sut epätietoisuuteen, ei1751032