Pahkan kuivaaminen

Hopo

Kaadettavassa koivussa oli isohko pahka. Sahasin rungon poikki pari tuumaa pahkan molemmin puolin, eli pahka on kiinni rungossa. Mikä olisi oikea tapa kuivattaa pahka, jotta siitä voisi joskus puuhastella jotakin?

6

8678

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • keinona

      Tapoja ja suosituksia on niin montaa, kuin niiden esittäjääkin.
      Kannattanee nyt ensin antaa olla sen pahkan kiinni siinä rungossa, jotta se runko halkeilee sahauspinnaltaan kuivuessaan, eikä pahka.
      Kuivatus ilmavassa paikassa, ettei kuivu liian nopeasti. Kananttaa liimata puuliimalla niiden sahauspintojen peitoksi ihan tavallista kirjoitus / kopiopaperia, jolloin halkeilu vähenee hitaamman kuivumisen johdosta.
      Noilla menetelmillä kuivuminen tapahtuu hitaasti, mutta vauriot ovat todennäköisesti pienemmät kuin nopealla (saunassa) kuivaamalla.


      Yksi tapa on sitten vanha menetelmä, jossa se pahka on sahattu siitä rungosta irti ja upotettu vesiastiaan, jossa on melko rankasti suolattua vettä, eli siis vahvaan suolaveteen.
      Tuolla sitten pahkaa liotetaan vaikkapa jokusen viikon siten, että se on koko ajan vedenpinnan alla. painoksi vaikkapa kiviä, että pysyy huooeluksissa.
      Tuon suolaamisen jälkeen sitten kuivatus ilmavassa paikassa.
      Tuo suolavesiliotus tekee sen, ettei pahka niin helpolla kuivuessaan halkeile.

      Kuten tuolla alussa mainitsin, mielipiteitä ja tapoja on vaikka kuinka paljon, mutta nuo menetelmät on niitä, mitä itse olen käyttänyt ja tälläkin hetkellä on viininkäymisastioissa likoamassa jokunen pahka suolavedessä.

    • suuseppä

      Mene käymään tai soita sellaiseen firmaan Helsingissä, kuin Plectra Trading Oy. Ne kaverit ovat pahkatyöstön täysipäiväisiä ammattilaisia ja varmasti osaavat kertoa, kuinka kuuluu menetellä. Täällä saat vain kaikenlaisia huu haa neuvoja, ja homma menee pieleen.

    • Pena

      Laita puuliimaa tms hengittämätöntä ainetta puun leikkauspinnoille. Tämä estää puun halkeilun. Älä kuori pahkaa, silloin se kuivuu liian nopeasti ja halkeilee. Kuivata hitaasti ulkovarastossa ensimmäinen vuosi. Puu kuivuu noin tuuman vuodessa.

    • muovipussiin

      Laita se leipäpussiin ja päästele välillä höyryä pois. Älä liikaa ettei halkea. Älä liian vähän ettei mene homeeseen. Pieni home lähtee hiomalla, haljennut on takkatavaraa.

      Äläkä soita minnekään työkalujen jälleenmyyjälle. Eivät he tee muuta kuin myyvät työkaluja.

    • pahkamies

      totta tosiaan vitsejäkö kerrote täällä pahka on arvokas sen takia koska siinä syyt menevät vähän eri suntiin joka paikassa niin se ei halkea vaikka kuivaisi uunissa 300 asteessa sen takia se on pahka eikä pölkky mistä niitä esineitä kuten kuksia tehdään

    • Holde

      Kyllä tuoreesta pahkasta voi tehdä kuksa vaikka heti itse olen tehnyt . Kuksa on pahkan muotoja mukaileva. Eikä mikään muki.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      176
      1632
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      106
      842
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      735
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      618
    5. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      131
      594
    6. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      556
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      538
    8. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      68
      536
    9. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    10. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      510
    Aihe