enää

Tässä taannoin tällä palstalla valittelin kolahtelua, joka Lagunassa kuuluu tien epätasaisuuksissa, kun kone on kylmä. Ääni häipyi noin 10 minuutin ajon jälkeen. Olin käyttänyt autoa kaksi kertaa Biliassa ilman tulosta. Lasku tuli kyllä molemmilla kerroilla.
Sain palstalla olleeseen ihmettelyyn nimimerkki Sepältä vastauksen: vika on oikeanpuoleisessa moottorin kiinnikkeessä, kumityynyssä. Vein kolmannen kerran Biliaan, en viitsinyt suuremmin kertoa, mikä on vikana vaan käskin vaihtaa ko. kiinnikkeen. Pienehköjen hintaneuvottelujen jälkeen ne tilasivat osan ja tekivät rempan. Et voila´: kolina katosi.
Että kiitoksia Seppä-nimiselle hahmolle.
8894
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Hyvä homma!

Kerro vielä mihin hintaan sait ko. kumityynyn niin saadaan me muutkin homma hoidettua :)

Hyvää jatkoa ja turvallisen mukavia kilometrejä!!!

Äänestä
  • Kumityynyn (tai siis se on hydraulinen kumityyny)listahinta on 167 euroa, aika tarkkaan siis tonni vanhaa rahaa. (Muuten tilausosa Ruotsista). Työn hinta olisi ollut 75 euroa. Sovittiin koko touhun hinnaksi 200 euroa. Hintaa siis kyllä tuli, mutta minkäpä teit, ei se odottelemalla olisi korjautunut. Absurdiahan tässä on se, minkä myös olen kuullut, että usein tämä vika tulee (tai vähintään ilmenee) sen jälkeen kun vaihdetaan jakohihna. Kuulin, että juuri tämä kiinnike irrotetaan ko. operaatiossa. Ja mulle toi kolina ilmestyi aika pian hihnan vaihtamisen jälkeen - joka tehtiin Biliassa!

    Äänestä

  • hinnat kirjoitti:

    Kumityynyn (tai siis se on hydraulinen kumityyny)listahinta on 167 euroa, aika tarkkaan siis tonni vanhaa rahaa. (Muuten tilausosa Ruotsista). Työn hinta olisi ollut 75 euroa. Sovittiin koko touhun hinnaksi 200 euroa. Hintaa siis kyllä tuli, mutta minkäpä teit, ei se odottelemalla olisi korjautunut. Absurdiahan tässä on se, minkä myös olen kuullut, että usein tämä vika tulee (tai vähintään ilmenee) sen jälkeen kun vaihdetaan jakohihna. Kuulin, että juuri tämä kiinnike irrotetaan ko. operaatiossa. Ja mulle toi kolina ilmestyi aika pian hihnan vaihtamisen jälkeen - joka tehtiin Biliassa!

    Näinhän se menee eli kumityynyssä sinänsä ei ole välttämättä mitään vikaa mutta moottori jää väärään asentoon kun kiinnike on irrotettu ja konetta on tunkilla yritetty pitää paikallaan. Tietenkin vanha kumikiinnike on jo löysempi kuin uusi ja siten herkempi koneen asennolle. Kolinan saa demonstoitua kun tyhjäkäynnillä käsin heiluttaa moottoria sivusuunnassa! Eli kolinan aiheuttaja on siellä Biliassa mikä selittää myös sen miksi eivät halua löytää aiheuttamaansa vikaa. Ja näistä syistä kartan k.o paikkaa, vaikka hyviäkin asentajia sieltä löytyy.

    Äänestä

  • jukka kirjoitti:

    Kiitti vinkeistä
    Omani oli myös Rellu- huollossa ( ei Bilia ) kolinoiden vuoksi jota etsivät hartaasti ja kauan mutta eivät löytäneet syytä moiseen. Olivat senverran fiksuja etteivät edes ehdottaneet laskua ko hommasta. Pistin muuten mailia maahantuojalle ko. kolinoista ja lupasivat pistää tiedon eteenpäin ja siinä kaikki ? Asiakasmyönteisyyttä ;-)) ?

    Äänestä

  • Lagunisti kirjoitti:

    Niin, no, optimisti olet, jos kuvittelet, että asiantila jotenkin muuttuu. Mutta se mua hämmästyttää, että olen ymmärtänyt muutaman muunkin Lagunan kolisevan samalla tavalla samasta syystä, mutta Bilialla ei ole hajuakaan, missä on vika. Kohtuutonta, että osaavat korjata vain, jos asiakas pystyy täsmälleen kertomaan, mitä niiden pitää tehdä!
    Tämän EU:n autoverouudistuksen (jossa siis yhtenä osana on tehdasalennusten poisto - suomalaisille siis huonoksi) hyvä puoli on se, että ns. merkkihuoltojärjestelmä poistuu. Valitettavasti taitaa olla uudistus niin kaukana, että olen ehtinyt siirtyä jo pois Bilian huollettavista autoista - Bilian vuoksi.

    Äänestä

  • noeikolise kirjoitti:

    No sama kolina mullakin jota olen ihmetellyt. Huomasin hesarista tästä asiasta kirjoituksen, jossa viitattiin tähän keskustelupalstaan. Menin heiluttelemaan konetta, ja se kumihan se mullakin todellakin kolahtelee. Jakohihna on vaihdettu hiljattain, mutta muistaakseni kolina esiintyi jo ennen sitä. Toki kolinaa on muutama kerta Biliassa ihmetelty, mutta ei syytä ole löydetty. Ja sinne sitä kumia en kyllä mene vaihdattamaan...

    Äänestä

  • vielä kolisee kirjoitti:

    Sen kumin kyllä joudut vaihtamaan, jos kolinasta haluat irti. Minulla se kolaaminen katosi tosiaan heti eikä ole enää palannut. Sen kyllä voi vaihdattaa varmaan ihan missä tahansa, ei ole kummoinen remontti - kone tunkin varaan, kumi irti, uusi tilalle ja kone takaisin. Mutta osan voi joutua tilaamaan Bilialta. Nillä ei ollut sitä edes Suomessa vaan piti hankkia Ruotsista. Ihmeellistä, että merkkihuolto Bilia ei tunne vikaa, joka alkaa tuntua tyyppivialta.

    Äänestä

  • vaan kirjoitti:

    Vaihdoin itse jakohihnan vm.-94aj. 170 000 km. Lagunaan, ei ollut kolinaa ennen eikä jälkeen, pitää olla aika huolimatonta touhua että saa tuen väärään paikkaan kun rakenteessa on ohjaustapit joiden ansiosta sen pitäisi keskittyä juuri kohdalleen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

noeikolise kirjoitti:

Tässä taannoin tällä palstalla valittelin kolahtelua, joka Lagunassa kuuluu tien epätasaisuuksissa, kun kone on kylmä. Ääni häipyi noin 10 minuutin ajon jälkeen. Olin käyttänyt autoa kaksi kertaa Biliassa ilman tulosta. Lasku tuli kyllä molemmilla kerroilla.
Sain palstalla olleeseen ihmettelyyn nimimerkki Sepältä vastauksen: vika on oikeanpuoleisessa moottorin kiinnikkeessä, kumityynyssä. Vein kolmannen kerran Biliaan, en viitsinyt suuremmin kertoa, mikä on vikana vaan käskin vaihtaa ko. kiinnikkeen. Pienehköjen hintaneuvottelujen jälkeen ne tilasivat osan ja tekivät rempan. Et voila´: kolina katosi.
Että kiitoksia Seppä-nimiselle hahmolle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu