Koiran hinnan palautuksesta?

nasu

Niin ostin kääpiövillakoiran. Näyttelykelpoisen ja paperit kaikki kunnossa. No koira ollut minulla neljä kuukautta eli on nytten noin puolen vuoden ikäinen. Ja käytiin poistattamassa eläinlääkärillä noi kulmahampaat, kun ne ei tahtonut itsestään irrota ja uudet oli jo kovaa vauhtia tulossa. No eläinlääkäri sitten sanoi tutkittuaan suuta että koiralta puuttuu kolme etuala hammasta ja ylhäällä oli jotain ylimääräisiä mitkä oli ottanyt samalla pois.

Eläinlääkäri sanoi että voin pyytää koiran myyjältä korvausta, koska koira ei olekaan näyttelykelpoinen hampaidensa vuoksi. Maksoin silloin koirasta täyden hinnan. Kuulemma tätä voisi verrata siihen jos uroksilla uupuu toinen kives eli kolmasosa koiran hinnasta kuuluisi minulle takaisin.

Onko kellään kokemusta vastaavanlaisinta tapauksista? Ja kuulisin mielelläni muutenkin mielipiteitä asiasta!

16

5504

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • juttu!

      ei välttämättä tarvitse korvata hammasongelmia, ne kun ei välttämättä ole perinnöllisiä ja niitä voi ilmaantua myös koiran omistajan toimesta. nyt en syytä sinua mistään, mutta jos koiralta ei poisteta maitohampaita ajoissa, niin voi tulla puutoksia kun hampaat ei mahdu puhkeamaan.
      ne yläleuan ylimääräiset olivat varmaan maitohampaita.

      kivespuutos on yleensä perinnöllinen juttu ja lisää syöpäriskiä huomattavasti.

      toisaalta, koira on vasta 6 kk ja hampaita voi vielä putkahdella joten nyt kovasti peukuttamaan hampaiden puolesta. omalle kääpiökoiralleni tuli viimeinen alaetuhammas noin 8 kk iässä joten toivoa on vielä! ilmoita kasvattajalle ongelmasta ja kysele, että mitäs nyt..

      kiitos sinulle että ostit rekisteröidyn koiran. olen nähnyt liikaa salakuljetettuja "raukkoja" ja jokainen rekattu koira tuntuu mukavalta...

      • edelliseen

        jos kauppasopparissa lukee, että koira on tarkoitettu näyttelyihin /jalostukseen, niin sitten olet tietenkin oikeutettu korvaukseen.

    • ei koske kasvattajan korvausvelvollisuutta. Hyvin pitkälle siitä kauppasopimuksesta riippuu mihin ostamasi koira on tarkoitettu. Jos kasvattaja on kirjoittanut sopimukseen pennun olevan näyttelykoiran niin voitte neuvotella asiasta. Oletko tietoinen että näyttelykoira on huomattavasti kalliimpi kuin tavallinen koira. Näyttely koiraa ei yleensä luovuteta niin nuorena kuin tavallinen pentu. Koiran rekisteröiminen ei vielä tee siitä näyttelykoiraa, joskin osallistumisoikeus sinulla on näyttelyihin puuttui niitä hampaita sitten miten paljon tahansa.

      • nasu

        Olen tietoinen että näyttelykoirat ovat kalliimpia ja kalliimman hinnan olen maksanut. Pentu luovutettiin minulle kymmenen viikon iässä. Ja kasvattaja sanoi että näyttelyihin voin mennä koiran kanssa jos vaan haluan.

        Tarkistin myös nuo ostopaperit ja siellä ei missään ole erikseen kirjoitettu että pentu olisi näyttelykoiraksi tai kotikoiraksi myyty.

        Mutta kiitoksia jo tähän mennessä vastanneille. Kiva kuulla muiden mielipiteitä asiasta.

      • kasvattaja
        nasu kirjoitti:

        Napatyrä ja kivesvika...

        kuitenkin rodussa esiintyvistä vioista ja sairauksista tulee olla liite ja ostajalle pitää ne kertoa...

        itse laitan ne jokaiseen myyntisopimukseen, ja myyn jokaisen pennun lemmikki-tarkoitukseen... tietenkin monet näyttelyihinkin tulee, joka on positiivinen asia :)

      • nasu kirjoitti:

        Olen tietoinen että näyttelykoirat ovat kalliimpia ja kalliimman hinnan olen maksanut. Pentu luovutettiin minulle kymmenen viikon iässä. Ja kasvattaja sanoi että näyttelyihin voin mennä koiran kanssa jos vaan haluan.

        Tarkistin myös nuo ostopaperit ja siellä ei missään ole erikseen kirjoitettu että pentu olisi näyttelykoiraksi tai kotikoiraksi myyty.

        Mutta kiitoksia jo tähän mennessä vastanneille. Kiva kuulla muiden mielipiteitä asiasta.

        tai jo oikeastaan kysyn, näyttelykoirasta joudut maksamaan melkein tuplasti enemmän kuin tavallisesta pennusta. pentua ei myydä silloin 10 viikon ikäisenä. Kasvattaja pitää pentua kauan ja alkaa opettamaan sitä näyttelyitä varten. Osallistuu pennun kanssa ainakin muutamaan näyttelyyn pentuluokassa. Jokaisen ns. lupaavan pennun kohdalla kasvattaja kehoittaa viemään näyttelyyn, mutta ei ole silti vielä myynyt näyttelykoiraa.
        Kysyisin jos olet tajunnut asian väärin. Näillä näkymin kasvattaja ei ole korvausvelvollinen, ellei itse halua palauttaa osaa hinnasta. Mikään siihen ei velvoita.

      • suvi
        umalehtinen kirjoitti:

        olen samoilla linjoilla että kasvattajan ei tarvitse palauttaa 1/3 osaa hinnasta.

        Kääpiökoirilla tietääkseni on hyvinkin yleistä hammaspuutokset.. Itselläni on kokemusta vain chihuahuasta ja ko. rodulla ei varmaan yksikään kasvattaja palauta rahojaan jos purentaan tulee vikaa/puuttuu hampaita, kun se on niin yleistä.

        Itse olin onnekas että koirani vaihtoi itse hampaansa ajoissa ennen uusien tuloa mutta melkein pääsääntöisesti hampaita joudutaan poistamaan kun eivät aina edes liiku kun rautahampaat tulevat ja ns. "tuplahampaat" voivat aiheuttaa purentavirheitä..

        En ole kyllä kuullut tapauksesta että maitohammas voisi estää uuden hampaan tuloa vaikka ei heti irti lähtisikään. Meilläkin oli ylhäällä edessä kahden hampaan kohdalla sekä maito- että rautahammas yhtäaikaa ja hetken päästä maitohampaat irtosivatkin

      • minelan
        umalehtinen kirjoitti:

        tai jo oikeastaan kysyn, näyttelykoirasta joudut maksamaan melkein tuplasti enemmän kuin tavallisesta pennusta. pentua ei myydä silloin 10 viikon ikäisenä. Kasvattaja pitää pentua kauan ja alkaa opettamaan sitä näyttelyitä varten. Osallistuu pennun kanssa ainakin muutamaan näyttelyyn pentuluokassa. Jokaisen ns. lupaavan pennun kohdalla kasvattaja kehoittaa viemään näyttelyyn, mutta ei ole silti vielä myynyt näyttelykoiraa.
        Kysyisin jos olet tajunnut asian väärin. Näillä näkymin kasvattaja ei ole korvausvelvollinen, ellei itse halua palauttaa osaa hinnasta. Mikään siihen ei velvoita.

        Ei 10-viikkoisestakaan vielä tiedä, tuleeko siitä näyttelykoiraa. Ja kuka haluaa ostaa jo myynti-iän ylittäneen pennun. Kyllä koiran itsensä tulee olla arvokkaampi, kuin näyttelytulokset.

      • minelan
        nasu kirjoitti:

        Olen tietoinen että näyttelykoirat ovat kalliimpia ja kalliimman hinnan olen maksanut. Pentu luovutettiin minulle kymmenen viikon iässä. Ja kasvattaja sanoi että näyttelyihin voin mennä koiran kanssa jos vaan haluan.

        Tarkistin myös nuo ostopaperit ja siellä ei missään ole erikseen kirjoitettu että pentu olisi näyttelykoiraksi tai kotikoiraksi myyty.

        Mutta kiitoksia jo tähän mennessä vastanneille. Kiva kuulla muiden mielipiteitä asiasta.

        MINUSTA KASVATTAJA ON VELVOLLINEN KORVAAAMAA VIALLISEN PENNUN, jos jo hakkiessasi sen kerroit, että haet näyttelykelpoista koiraa, jos koiralta puuttuu hampaita, siitä ei koskaan tule näyttelykoiraa.

      • Nlykävijä
        nasu kirjoitti:

        Olen tietoinen että näyttelykoirat ovat kalliimpia ja kalliimman hinnan olen maksanut. Pentu luovutettiin minulle kymmenen viikon iässä. Ja kasvattaja sanoi että näyttelyihin voin mennä koiran kanssa jos vaan haluan.

        Tarkistin myös nuo ostopaperit ja siellä ei missään ole erikseen kirjoitettu että pentu olisi näyttelykoiraksi tai kotikoiraksi myyty.

        Mutta kiitoksia jo tähän mennessä vastanneille. Kiva kuulla muiden mielipiteitä asiasta.

        Kauppasopimuksessa olisi pitänyt olla erikseen maininta siitä, että koira on näyttely-tai jalostustasoinen. Hammaspuutos ei oikeuta hinnanalennukseen.

      • hmmhmm
        umalehtinen kirjoitti:

        tai jo oikeastaan kysyn, näyttelykoirasta joudut maksamaan melkein tuplasti enemmän kuin tavallisesta pennusta. pentua ei myydä silloin 10 viikon ikäisenä. Kasvattaja pitää pentua kauan ja alkaa opettamaan sitä näyttelyitä varten. Osallistuu pennun kanssa ainakin muutamaan näyttelyyn pentuluokassa. Jokaisen ns. lupaavan pennun kohdalla kasvattaja kehoittaa viemään näyttelyyn, mutta ei ole silti vielä myynyt näyttelykoiraa.
        Kysyisin jos olet tajunnut asian väärin. Näillä näkymin kasvattaja ei ole korvausvelvollinen, ellei itse halua palauttaa osaa hinnasta. Mikään siihen ei velvoita.

        Haluaisin tietää minkä ikäisenä nämä näyttelykoirat luovutetaan/myydään ja mikä on noin niiden hinta?

    • koirakko123

      kasvattaja ei ole velvollinen palauttamaan rahaa.
      Itse ostin tietoisesti alapurentaisen pennun ja kysyin kasvattajalta myisikö alemmalla hinnalla. Mutta ei tiputtanut senttiäkään hintaa ja ostin siis koiran korkeimmalla hinnalla. Kasvattaja voi halutessaan palauttaa rahat, mutta ei ole pakko!

      • Koirankaveri

        Eikö kukaan puutu kuin rahaan,eikös ole elävän olennon terveydestäkin kyse?

      • minelan

        Tärkeintå on koiran terveys ja luonne. Sitten vasta tulee muu menestys. Itse olen kasvattanut koiria 60 vuotta, yli 29 vuotta voitokkaita koiria, kk-mäyräkoiria, mutta aina pennustani luopuessani minulle on ollut niille hyvä koti.
        Minusta kysymys koirilla rahastamisesta on väärin, koska kaikille sillä ei ole mitään merkitystä.Kuten minulle itselleni.

    • touholiini

      Ihmettelen suuresti, että Chiuhuan rotusivuilla on niin vähän pentuja myyytävänä vaikka siitä on tullut ns.pop-rotu. VERTAAN SITÄ ESIM. KK-MÄYRÄKOIRAN ROTUSIVUIHIN.Chihuoita myydään kui sekaratuisiin koiriin.
      MÅYRÄKOIRILTA VAADITAAN AINA MOLEMPIEN VANHEMPIEN NÄYTTELYTULOS, JOTTA SAADAAN EDES JONKIN MOINEN TULOS RODUN TERVEYDESTÄ JA TULEVISTA PENNUITA.

      • hahhaas

        Olisiko niin paljon perinnöllisiä sairauksia että vaaditaan terveystutkimuksia?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      136
      3221
    2. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      63
      2841
    3. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      36
      2229
    4. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      104
      2144
    5. Mikä aate kaiken pahan takana?

      Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
      Maailman menoa
      132
      2013
    6. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      45
      1976
    7. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      10
      1282
    8. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1075
    9. Kristinoppi ja vähäkatekismus:

      Luther Lapsikasteesta: "Mitä kaste antaa eli hyödyttää? Kaste vaikuttaa syntien anteeksiantamuksen, vapauttaa kuolemas
      Luterilaisuus
      67
      1004
    10. Valtuuston puheenjohtaja ei hallitse kokousta

      Kemijärven kaupunginvaltuuston puheenjohtaja antoi teatterin pyöriä valtuustossa. Sosialidemokraattien Risto Korkalon pu
      Kemijärvi
      77
      920
    Aihe