Tämä on puolessa tunnissa kyhätty tarina.
*****************************************
Kahvinkeitin rätisi, työntäen viimeisiä kuumia ryöppäyksiä suodatinosaan, kiinnittäen huomion hetkeksi itseensä, pihalle katselun sijasta. Mutta hetken sai vielä halpahallin kahvi odottaa ottajaa, koska pihalla näkyi liikettä. Oliko se viimeinkin sinipukuinen valtion kuriiri? Ei ollut.
Se naapurin panssarivaunu kokoinen yksinhuoltaja nainen. Joka tuntui porsivan joka vuosi ja tietysti aina eri miehen kanssa. Taisi viina maistua aika mukavasti. Nainen puhisi ja puhkui työntäessään nuorinta isänmaan tulevaa ylpeyttä vahinkovankkureissaan. Oudon hyvin pulskat naiset tuntuivat lisääntyvän, tuntui ettei niiden tarvinnut kuin hetkeksi pysähtyä liikennevaloihin miehen kanssa ja heti oli eturessu täynnä.
Kahvi oli viimein valmista, jos sitä nyt sai kahviksi nimittää. Oikeaan kahviin ei ollut varaa, oli vain tyydyttävä halvimpaan versioon. Likaiseen ruskeaan kahvimukiin laitettuna tosin makuerot hieman kaventuivat. Vielä oli ripaus hienoa sokeria jäljellä ja loppuneen maidon sai korvata nokare jääkaappiin unohtunutta voita.
Sitten taas asemiin, pohjasta puhki olevaan venetsiatuoliin. Kymäläisen pariskunta tallusteli pihaan toisiaan tukien, näkyi mäyräkoura kädessä killuvan. Saatana, että ne jaksoivat juhlia ja tapella. No olihan talossa turvallista asua kun pihassa seisoi vuoroin ambulanssi ja vuoroin poliisit. Joskus oli patteria tullut naputettua vasaralla, mutta eihän ne edes sitä tajunneet, kun on pää sekaisin aamusta iltaan.
Nyt viimein sinipuku vilahti talojen välissä, saapuen oven eteen. Paljon oli kannettavaa ja aloitti ylhäältä kuten tavallista. Toinen kuppi kahvi kului verkalleen kolahdusta odotellessa, menikö se jo ohi? Ei, askeleiden ääni oli jonkun toisen kulkijan aiheuttama. Viimein postiluukku rämähti, ilmoittaen jotain lävitseen tungetun.
Parilla rivakalla repäisyllä kuori oli aukaistu ja edessä oli pelolla odoteltu teksti. Työttömyyspäiväraha hakemuksenne on hylätty, koska ette ole ottanut vastaan tarjottua koulutusta. Voi helvetti, se oli arvattavissa. Kuka täysijärkinen nyt lähtisi johonkin poweriakurssille, joogaamaan ja istumaan huoneeseen pitkäaikaistyöttömien ja juoppojen sekaan, jollain kahdeksan euron korvauksella. Työhän valmistavaan kurssiin kyllä, mutta ei näille hemppa hei kursseille.
Kait se on huomenissa tilattava aika fattaan, taskun pohjalla kummitteli vielä muutama euro. Niillä voisi ostaa lenkin makkaraa ja maitoa, leipää sekä saarioisten tarjousmaksalaatikon. Toisena vaihtoehtona oli mennä kulmakuppilaan ottamaan muutama olut. Päätös ei ollut vaikea. Tarjoustalosta ostettu raitapaita ylle, hiuksiin vesikampaus ja menoksi.
Kulmakuppila oli lähes tyhjillään, raikkaalla oluella sai suunsa mukavasti huuhdeltua kahvin aiheuttamasta makunystyröiden tulehduksesta. Olutta oli syytä lipittää varovasti, koska raha riitti nippa nappa toiseen tuopilliseen. Oli kai vanhalla keinolla yritettävä särvintä saada nenän alle. Mutta rahattomana oli vaikea saada bisneksiä alkuun, kun olemus oli halvoilla pesuaineilla pilattujen vaatteiden peitossa. Tosin kalliin oloinen kello ranteessa, sekä kultainen kaulaketju muistona rahakkaimmista päivistä saattoivat antaa kuvan myös huonosti pukeutuvasta työläisestä.
Nenäkarvat värähtivät kun aistivat Chanel 5:n tutun tuoksun. Viereiseen penkkiin istuutui nainen juhlatamineissa. hyvin muodostunutta vartaloa peitti musta ylhäältä avoin mekko. Kengän korot olivat huomattavan pitkät, jatkaen mielenkiintoisesti hyvin muodostuneiden säärien linjaa.
Nainen laittoi savukkeen punattujen huulien väliin, sytyttäen sen aistikkaasti. Naisen katse kääntyi ja punattujen huulien lomasta kuului käheä ääni
- Sata euroa.
Kalja aikoi tehdä oikotien mahalaukkuun keuhkojen kautta, pienoisen yskimisen saattelemana oli kysyttävä uudestaan, mahtoiko ollenkaan kuulla oikein.
- Siis mitä?
- Sata euroa, mulla on kämppä tuossa lähellä.
Tilanne oli jokseenkin huvittava ja muutama hörppy kaljasta oli pakko ottaa.
- Poljet hintoja.
- Miten niin ?
- Minä otan 200 euroa ja minullakin on asunto ihan tässä lähellä.
Nainen katsoi hetkeen yllättyneen näköisenä, veti sitten pitkän henkäyksen savukkeesta. Tumppasi sen voimakkaasti tuhkakuppiin, murtaen savukkeen niskat. Otti käsilaukkunsa ja poistui kengän kannat vihaisesti kopisten kadun vilinään, Chanel 5:n tuoksu leijui vielä hetken, kunnes lannistui kuppilan normaaleihin tuoksuihin.
*****************************************
Kahvinkeitin rätisi, työntäen viimeisiä kuumia ryöppäyksiä suodatinosaan, kiinnittäen huomion hetkeksi itseensä, pihalle katselun sijasta. Mutta hetken sai vielä halpahallin kahvi odottaa ottajaa, koska pihalla näkyi liikettä. Oliko se viimeinkin sinipukuinen valtion kuriiri? Ei ollut.
Se naapurin panssarivaunu kokoinen yksinhuoltaja nainen. Joka tuntui porsivan joka vuosi ja tietysti aina eri miehen kanssa. Taisi viina maistua aika mukavasti. Nainen puhisi ja puhkui työntäessään nuorinta isänmaan tulevaa ylpeyttä vahinkovankkureissaan. Oudon hyvin pulskat naiset tuntuivat lisääntyvän, tuntui ettei niiden tarvinnut kuin hetkeksi pysähtyä liikennevaloihin miehen kanssa ja heti oli eturessu täynnä.
Kahvi oli viimein valmista, jos sitä nyt sai kahviksi nimittää. Oikeaan kahviin ei ollut varaa, oli vain tyydyttävä halvimpaan versioon. Likaiseen ruskeaan kahvimukiin laitettuna tosin makuerot hieman kaventuivat. Vielä oli ripaus hienoa sokeria jäljellä ja loppuneen maidon sai korvata nokare jääkaappiin unohtunutta voita.
Sitten taas asemiin, pohjasta puhki olevaan venetsiatuoliin. Kymäläisen pariskunta tallusteli pihaan toisiaan tukien, näkyi mäyräkoura kädessä killuvan. Saatana, että ne jaksoivat juhlia ja tapella. No olihan talossa turvallista asua kun pihassa seisoi vuoroin ambulanssi ja vuoroin poliisit. Joskus oli patteria tullut naputettua vasaralla, mutta eihän ne edes sitä tajunneet, kun on pää sekaisin aamusta iltaan.
Nyt viimein sinipuku vilahti talojen välissä, saapuen oven eteen. Paljon oli kannettavaa ja aloitti ylhäältä kuten tavallista. Toinen kuppi kahvi kului verkalleen kolahdusta odotellessa, menikö se jo ohi? Ei, askeleiden ääni oli jonkun toisen kulkijan aiheuttama. Viimein postiluukku rämähti, ilmoittaen jotain lävitseen tungetun.
Parilla rivakalla repäisyllä kuori oli aukaistu ja edessä oli pelolla odoteltu teksti. Työttömyyspäiväraha hakemuksenne on hylätty, koska ette ole ottanut vastaan tarjottua koulutusta. Voi helvetti, se oli arvattavissa. Kuka täysijärkinen nyt lähtisi johonkin poweriakurssille, joogaamaan ja istumaan huoneeseen pitkäaikaistyöttömien ja juoppojen sekaan, jollain kahdeksan euron korvauksella. Työhän valmistavaan kurssiin kyllä, mutta ei näille hemppa hei kursseille.
Kait se on huomenissa tilattava aika fattaan, taskun pohjalla kummitteli vielä muutama euro. Niillä voisi ostaa lenkin makkaraa ja maitoa, leipää sekä saarioisten tarjousmaksalaatikon. Toisena vaihtoehtona oli mennä kulmakuppilaan ottamaan muutama olut. Päätös ei ollut vaikea. Tarjoustalosta ostettu raitapaita ylle, hiuksiin vesikampaus ja menoksi.
Kulmakuppila oli lähes tyhjillään, raikkaalla oluella sai suunsa mukavasti huuhdeltua kahvin aiheuttamasta makunystyröiden tulehduksesta. Olutta oli syytä lipittää varovasti, koska raha riitti nippa nappa toiseen tuopilliseen. Oli kai vanhalla keinolla yritettävä särvintä saada nenän alle. Mutta rahattomana oli vaikea saada bisneksiä alkuun, kun olemus oli halvoilla pesuaineilla pilattujen vaatteiden peitossa. Tosin kalliin oloinen kello ranteessa, sekä kultainen kaulaketju muistona rahakkaimmista päivistä saattoivat antaa kuvan myös huonosti pukeutuvasta työläisestä.
Nenäkarvat värähtivät kun aistivat Chanel 5:n tutun tuoksun. Viereiseen penkkiin istuutui nainen juhlatamineissa. hyvin muodostunutta vartaloa peitti musta ylhäältä avoin mekko. Kengän korot olivat huomattavan pitkät, jatkaen mielenkiintoisesti hyvin muodostuneiden säärien linjaa.
Nainen laittoi savukkeen punattujen huulien väliin, sytyttäen sen aistikkaasti. Naisen katse kääntyi ja punattujen huulien lomasta kuului käheä ääni
- Sata euroa.
Kalja aikoi tehdä oikotien mahalaukkuun keuhkojen kautta, pienoisen yskimisen saattelemana oli kysyttävä uudestaan, mahtoiko ollenkaan kuulla oikein.
- Siis mitä?
- Sata euroa, mulla on kämppä tuossa lähellä.
Tilanne oli jokseenkin huvittava ja muutama hörppy kaljasta oli pakko ottaa.
- Poljet hintoja.
- Miten niin ?
- Minä otan 200 euroa ja minullakin on asunto ihan tässä lähellä.
Nainen katsoi hetkeen yllättyneen näköisenä, veti sitten pitkän henkäyksen savukkeesta. Tumppasi sen voimakkaasti tuhkakuppiin, murtaen savukkeen niskat. Otti käsilaukkunsa ja poistui kengän kannat vihaisesti kopisten kadun vilinään, Chanel 5:n tuoksu leijui vielä hetken, kunnes lannistui kuppilan normaaleihin tuoksuihin.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Aivan arjen kuuloinen, ja sen takia siihen pääsin hyvin sisään. Tuli ihan mieleen ajat, jolloin tuota työtön - työtön - työtön litaniaa sai kirjoitella onnettomien ropojen toivossa.
Loppu kruunasi kaiken, melkein putosin siinä hintojenpolkemiskohdassa.
Tämähän oli sherska hyvä. Tilulilusta ei näy jälkeäkään.
Vahvuutesi lienee kuvata sitä elämää, jonka omakohtaisesti tunnet. En tarkoita että olisit sossun rahoilla elävä yksinäinen sairaseläkeläinen Itä-Helsingissä, mutta veikkaan että vähintään asut taloyhtiössä, jossa tämän kaltaiset hahmot muistuttavat katsojaa inhimillisen epäonnistumisen mahdollisuudesta karmaisevalla hillittömyydellään.
Ajan käyttösi tekstin parissa on epäolennaista. Ketä sen kuuluisi kiinnostaa kauanko tekstiä hinkkasit? Sen mainitseminen ei puskuroi kritiikkiä, eikä lohduta sinua sen enempää kuin minua.
Inhorealismin kanssa kehottaisin varovaisuuteen, ettet vahingossa eksy tahattoman komedian pariin. Voinokare kahvikupissa vielä menee, mutta jos käydään pesemään kainaloita tiskiharjalla, menettää homma sen viehättävyyden, minkä uskottavan kurjailun ja farssin rajoilla keekoilu sille tuo.
Tämä oli 20 minuutissa kirjoitettu kommentti. Mutta minulla oli krapula. Enkä koskaan saanut lapsena stiigaa.
En elä sossun rahoilla (ikävä kyllä). En asu itä-helsingissä. En ole edes työtön saatika rattopoika. Mutta asun kyllä talossa, jossa kyseiset henkilöt ovat enemmistönä (ikävä kyllä).
Kai tuolla ajan käytöllä yritin todistella, ettei kirjoituksessa esiintyvät ajatukset ole syvimpiä mietteitäni, vaan kuuluvat tarinaan. Ymmärrän sinuakin paremmin, nyt kun kerroit stiga traumoistasi.
T. ®Sherlokki © 2005
Persoonallinen kertomus, joka paljastuikin lopussa pitkänlaiseksi vitsiksi. Innolla odotin, milloin ilolintu lennähtää työttömän arkeen, mutta loppujen lopuksi lento olikin harmittavan lyhyt.
Ihan pirteätä tekstiä, joskaan naista halventava huumori ei ainakaan minua naurata.
Lauseenvastikkeiden käyttöä kannattaa harjoitella.
Tämä oli huono tarinaksi.
Hyvin kirjoitettu jne, muttei pelasta tekstin mielikuvituksettomuutta.
Miesprostutioitu? Hei ihan oikeasti. Tekstissä ei ollut mitään, mikä olisi voinut viitata siiheen. Yllätyksellisyys ja arvaamattomuus on hyvä asia, mutta mitään ahaa- elämystä ei tästä tekstistä todellakaan löytynyt.
Jos mies olisi ollut jonkin sortin ilopoika, niin olisi voinut vihjailla vaikkapa siitä lihavasta naisesta jotakin, tai ihmisistä hänen ympärillään. En tunne henk. koht. prostutioituja, mutta olettaisin, että heillä on aika likainen mielikuvitus.
Esim. kirjoitit: >>Se naapurin panssarivaunu kokoinen yksinhuoltaja nainen. Joka tuntui porsivan joka vuosi ja tietysti aina eri miehen kanssa. Taisi viina maistua aika mukavasti.>>
Miksi mies ajattelisi viinan maistuvan naiselle ensimmäiseksi? Miksei mieluummin ihmisliha?
"Taisi maistua naiselle kyrpä".
Okei, ehkä liian radikaalisti sanottu, mutta kyseessähän on miesprostutioitu!
Toiseksi; >>Nenäkarvat värähtivät kun aistivat Chanel 5:n tutun tuoksun. Viereiseen penkkiin istuutui nainen juhlatamineissa. hyvin muodostunutta vartaloa peitti musta ylhäältä avoin mekko.>>
Jos naisella on hyvä vartalo ja kalliit merkkihajuvedet (ja on oletettavasti muutenkin suhteellisen hyvännäköinen), niin kuinka todennäköistä on, että hän lähtee tarjoilemaan itseään jonnekin itä-Helsingin lähiön kulmakuppilaan?
Pidin Piirityksestä noin ehkä tuhat kertaa enemmän. Tämä oli ihan sujuvaa luettavaa, mutta tasoosi nähden mielettömän huono.
Kun selvästi luet tekstiä oman kaavasi mukaan, ottamatta huomioon, mitä oikeasti tekstissä lukee.
Mistä keksit tarinaan itä-helsingin, saatika lähiön kuppilan?
Muuten mielipiteisiisi kantaa ottamatta.
T. ®Sherlokki © 2005
Olen samaa mieltä krikin kanssa. Hän tietää, mistä puhuu. Sinä X-Sherlokki et ole muuta tehnyt kuin arvostellut muita ja ylenkatsonut muiden arvosteluita sinun teksteistä.
Mistä olet samaa mieltä, siitäkö että tarinassa esiintyy lähiö/itä-helsinki. Ei siinä esiinny.
Olen sekä arvostellut, että laittanut tekstejä näytille, kuinka sinun laitasi? Tälläistä palautetta voi ainostaan ylenkatsoa, sekä naurahtaa yksinkertaiselle luonteenlaadulle.
Hah hah.
T. ®Sherlokki © 2005
sellainen itse. Ajattelee moni nyt. En minä kuitenkaan. Luulen tuntevani sinut aika hyvin.
Kestäisit nyt vähän, kun sinua koetetaan ärsyttää.
Sanasi painoarvo nousee, kun et ala aina selittelemään ja puolustaudu piikit pystyssä.
Sinun painoarvoistasi, kun et osaa lukea, etkä ymmärrä lukemaasi. Ei ole seliteltyä, on korjattu lukutaidottomien tajunnan tasoa, tosin
huonolla menestyksellä.
Kestän mitä tahansa enkä välitä näistä piipityksistä, mutta asiavirheet on korjattava, olen sen verran auttavainen luonne.
T. ®Sherlokki © 2005
arvostuksestasi olikin kysymys. Se murenee kaiken aikaa. Itsehän hautaasi kaivat.
mutta siinä että tarinasi oli paska.
Samaa mieltä krikin kanssa kaikesta muusta mitä hän sanoi paitsi että tarina sijoittuisi lähiöön/itä-Helsinkiin.
Ei muuten sinunkaan oikeinkirjoitus ole mammonaa.
Itse asiassa se on aika huono.
Egosi on kaukana todellisuudesta.
Oman hautansa kun kaivaa, saa mieleisensä.
Onneksi en ole mitään arvostusta täältä hakemassa, enkä siitä mitään myöskään välitä. Arvostelen vain lukijan näkökulmasta, kirjoituksiani taas saa arvostella halukkaat lukijat.
Asia on aika yksinkertainen, luulisi sinullekin menevän jakeluun.
T. ®Sherlokki © 2005
P.S Vaikka otsikko on kiroilun saattelema, ei keskustelu käy lainkaan hermoon.
Tuskin egoni tarinasta löytyy, muuten mielipiteesi saa olla mikä on.
T. ®Sherlokki © 2005
Lähiön kulmakuppila minullekin ensin tuli mieleen, mutta eihän sen niin tietenkään tarvitse olla.
Mutta tuskinpa kertomuksen työtön juuri muualle oluelle menisi kuin lähiön kulmakuppilaan.
Kovin hienosta ilolinnusta ei tunnu olevan kyse, siitä mm. hajuveden valinta. Sitä paitsi vähän tasokkaampien ilolintujen vakioravintolat eivät ole avoinna tarinan tapahtuma-aikaan (postin saapumisen jälkeen päivällä).
Siksi lukijan on erittäin helppo kuvitella tapahtumapaikaksi Itä-Helsingin (tms.) lähiön kulmakuppila.
Onko lukija väärässä, jos hän saa tarinasta eri mielikuvan, joka kirjoittajalla on ollut? Tätä pohdin lukiessani arvioita omasta raapaleestani. Ei välttämättä.
Itse mietin kaupunkinäkymää, en lähiötä.
Hyvin oivalsit tarkoitushakuisen hajuveden valinnan, molemmat oli yhtä mauttomia/tasottomia.
Sitä haettiin paita ja hajuvesi valinnoissa.
T. ®Sherlokki © 2005
X_Sherlokki lopeta kiroilu se ei sovi tänne. Vaikka sinua ottasikin jokin päähän, niin älä alennu kiroiluun.
Samaa voisi sanoa monelle muulle....
tämä oli paska!
Silmäni osui Tarinaasi syystä että se oli saanut runsaasti palautetta.
Kuten joku oli sanonut aikoinaan ,sama mitä kirjoitetaan kunhan kirjoitetaan jotta nimi pysyy esillä,mainosta se on sekin.
Ymmärsin että kyseinen kirjailija on vanha kettu jo palstalla.
Ei tarinan kerronta huonoa ollut,mutta kuten kirjailija oli todennutkin hän kirjoitti tämän puolessa tunnissa,ja siitä voi päätellä ettei kirjoittamiseen paneuduttu vaikka taitoa saattaisi ollakkin.
Tarina oli kiemuraista luettavaa,ei päästy oikein puusta pitkälle.
Tarina ei syttynyt elämään.
Mutta jos tarina arvostellaan siltä pohjalta että sen kirjoittaminen on ollut ajan tappamista ,ansaitsee se papukaijamerkin.
Taitoa on,mutta onko halua kirjoittaa?
On erotettava kirjallisuuden opettaja ja kirjailija toisistaan.
Kirjailijalla täytyy olla sanottavaa,opettajalla opetettavaa.
Kumpikin ovat tärkeitä!!
7 pist.
Älkää pilatko tätä riitelyllä. Luulin, että tämä riitely olisi ohitse, mutta ei.
Minun piti lukea teksti vielä toisen kerran.
Miksi pitää laittaa alkuun, kuinka paljon on mennyt aikaa tekstin kirjoittamiseen? Olen joskus aikaisemminkin sanonut siitä. Ymmärrän, että jos kirjoittaja on käyttänyt erityisen PALJON aikaa työn hiomiseen ja viimeistelyyn, hän voi sen kertoa. Mutta lähinnä karkottaa
omat lukuhalut tuollainen
"teinpäs tämän näin nopeasti" -kommentti.
Onneksi kuitenkin luin tämän, varsin sujuvasanainen kirjoitelma. Tämä palsta osaa nostaa tasoaan.