Miehisyydestä

Mikä eurooppalaista, mukaan lukien suomalainen, miestä vaivaa. Tiedotusvälineiden mukaan muutama kymmen maahanmuuttaja nuori terrorisoi 600 henkeä matkustajajunassa Ranskassa, mm. pahoinpidellen, ryöstäen ja raiskaten. Helsingissä noin 30 maahanmuuttaja piti koko keskustaa pelon vallassa, jopa niin, että poliisin piti kehottaa välttää siellä yksin liikkumista öiseen aikaan.
Minun käsitykseeni miehekkyydestä ei moinen käyttäytyminen sovi. Ei voi olla niin, että meistä eurooppalaisista on tullut sellaisia vätyksiä, että emme edes osaa puolustaa itseämme moninkertaisesti pienempilukuista vastustajaa vastaan.
Omasta kokemuksesta voin kertoa tilanteesta jossa Helsingin rautatieasemalla kimppuuni kävi ryöstöaikeissa noin kymmenkunta somalia. Kun käteeni sattui sopivasti astalo ei minulla ollut hätäpäivää.
Eli Suomen ja Euroopan mies, älä ole mikään tuomioja tai arajärvi vaan mies joka tarvittaessa puolustaa naistaan ja lapsiaan.
142910
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

väkivalta on kiellettyä ja synnyttää vain lisää väkivaltaa. Antaa polisiin hoitaa asiat. Ei ole pakko liikkua öisin ulkona, minä ainakin olen saanut olla rauhassa. Juntit vähänkouluttautuneet ovat aina ensimmäisenä turuvautumassa väkivaltaan, sen sijaan me fiksut akateemiset saamme FIKSUJEN naisten arvostuksen kun omaamme pehmeät suvaitsevat arvot. Arajärvi ja Tuomioja ovat molemmat fiksuja akateemisia ihmisiä. Oletko sinä putkimies vai hitsari?

Äänestä
  • maamme on täynnä jorma uotisen klooneja, säälittävää

    Äänestä

  • kl tarkoittanee kirjoitti:

    maamme on täynnä jorma uotisen klooneja, säälittävää

    kuka on jorma uotinen? Onneksi suurin osa maamme väestöstä on fiksuja lain puitteissa toimivia ihmisiä. Väkivaltaa ei saa tehdä, siitäkään huolimatta että oma isänne oli väkivaltainen. Pakkohoitoon väkivaltaiset kuuluvat toisten turvallisuutta vaarantamasta!

    Äänestä

  • kl tarkoittanee kirjoitti:

    maamme on täynnä jorma uotisen klooneja, säälittävää

    ei, vaan maamme on täynnä rasistisia, katkeria junttipaskoja. Säälittävää. Menehän nyt takaisin sinne autonromusi konepellin alle tai hitauspuikolla leikkimään niin miehisyyden tuntosi nousee taas edes hieman.

    Äänestä

  • säälijä kirjoitti:

    Taisi KL:n kirjoitus loukata jotain tosi pahasti. On myös mielenkiintoista, että joku haluaa erityisesti fiksujen naisten arvostusta, aika monet haluavat hyvännäköisten, tällä en tarkoita, että ne olisivat toisiaan poissulkevia, mutta kuitenkin.
    Muuta siinä KL on oikeassa, että näitä sukupuolettomia henkilöitä tästä maasta löytyy ihan liikaa. Turpaan vetäminen on hieno asia.

    Äänestä

Miksei poliisi tee mitään? Pakkoruotsittamiseen menee 600-800 miljoonaa euroa vuostittain. Tällä summalla voitaisiin palkata lisää poliiseja, että pitäisivät järjestystä yllä. Lisäksi Santahaminan varuskunta on täynnä vittuuntuneita sotilaspoliiseja jotka varmasti olisivat valmiita torjumaan ulkomaisia rikollisia jos heille annettaisiin lupa käyttää kovia keinoja.

Ne rikolliset maahanmuuttajat voitaisiin myydä vaikka Venäjälle.

Äänestä

Olisit jo linnassa, jos olisit Suomessa puolustautunut hyökkääjiä vastaan. Erityisesti jos vastassa ovat moniosaajat. Sakkojakin olisit joutunut maksamaan. Siis provo.

Äänestä
  • Kyllä Suomessakin saa itseään puolustaa, on luuloa, että ei saa. Toinen asia on sitten se kannattaako paikalle jäädä sen jälkeen kun astalo on puhunut. KL:n tapauksesta en tiedä, mutta olen itsekin huhkinut päälekarkaajaa kuonoon ja kunnolla, joskus on paikalle tullut kytät joskus ei, mutta aina olen pärjännyt sakoitta.

    Äänestä

  • Itse olen normaali akateeminen naisihminen, joka vastaavalle, toki pienemmälle laumalle(3kpl), pisti kampoihin ja lopetti ryöstelyn yrityksen asteelle. Ryöstelijä sai palovamman käteen ja kasvoihin, sekä potkun päähän. Eivät huudelleet poliiseja apuun, en kyllä jäänyt niitä odottamaankaan...

    Linnaan en pääsyt, enkä edes sakkoja saanut... Eikä ole poliisi-tv perään huudellut;)

    Äänestä

  • puppua! kirjoitti:

    Itse olen normaali akateeminen naisihminen, joka vastaavalle, toki pienemmälle laumalle(3kpl), pisti kampoihin ja lopetti ryöstelyn yrityksen asteelle. Ryöstelijä sai palovamman käteen ja kasvoihin, sekä potkun päähän. Eivät huudelleet poliiseja apuun, en kyllä jäänyt niitä odottamaankaan...

    Linnaan en pääsyt, enkä edes sakkoja saanut... Eikä ole poliisi-tv perään huudellut;)

    esiintynyt poliisimies neuvoi kerran, että vastavassa tilanteessa turpaan niin, että tukka taipuu, ja sitten poistuminen takavasemmalle.

    Äänestä

Minusta kaikki tummat käcdelliset voisi paluumuutattaa Afrikan savanneille tai viidakkoon.
Siellä ne ovat keskenään sotineet viimeiset 20000 vuotta, pitäköön sotansa siellä eikä kaupunkiemme kaduilla.

Äänestä

suojatien viiruista saa saman kuin ihmisestä. Ei hirveesti huvita lähteä EK:ta istumaan puolentusinan yöntimon kanssa leikkimisestä.

Äänestä

"Ei voi olla niin, että meistä eurooppalaisista on tullut sellaisia vätyksiä, että emme edes osaa puolustaa itseämme moninkertaisesti pienempilukuista vastustajaa vastaan."

Ei se osaamisest oo kiinni, vaa "laista"; mukiloit toisen hengenvaarassa ollessasi, joudut vaikka vankilaan.

eli olis muka järkevämpää ottaa kiltist puukost kylkee, ni ei joudu ite vankilaa?

tervetuloa todellisuuteen (paskaan sellaiseen)....

Äänestä

Suomalaista miestä vastassa oli ehkä muutama somali, mutta valtava joukko SUOMALAISIA NAISIA naapurista, kotoa,työpaikalta, oikeussalista, järjestöistä, eduskunnasta ja ennenkaikkea mediasta.(mm. erkki tuomioja).

Että kyse ei ole siitä mikä miehiä vaivaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

KL88 kirjoitti:

Mikä eurooppalaista, mukaan lukien suomalainen, miestä vaivaa. Tiedotusvälineiden mukaan muutama kymmen maahanmuuttaja nuori terrorisoi 600 henkeä matkustajajunassa Ranskassa, mm. pahoinpidellen, ryöstäen ja raiskaten. Helsingissä noin 30 maahanmuuttaja piti koko keskustaa pelon vallassa, jopa niin, että poliisin piti kehottaa välttää siellä yksin liikkumista öiseen aikaan.
Minun käsitykseeni miehekkyydestä ei moinen käyttäytyminen sovi. Ei voi olla niin, että meistä eurooppalaisista on tullut sellaisia vätyksiä, että emme edes osaa puolustaa itseämme moninkertaisesti pienempilukuista vastustajaa vastaan.
Omasta kokemuksesta voin kertoa tilanteesta jossa Helsingin rautatieasemalla kimppuuni kävi ryöstöaikeissa noin kymmenkunta somalia. Kun käteeni sattui sopivasti astalo ei minulla ollut hätäpäivää.
Eli Suomen ja Euroopan mies, älä ole mikään tuomioja tai arajärvi vaan mies joka tarvittaessa puolustaa naistaan ja lapsiaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu