tilanne se että olen 8. viikolla raskaana.
aluksi abortti oli selvä ratkaisu sillä olen vasta 20 ja opinnot vielä edessäpäin.
työt loppuivat hetki sitten ja nyt etsimässä uutta. asiaa vaikeuttaa se että kihlattuni kanssa on tulossa ero ja hänelle oli alunperin selvää että abortoisin lapsen.
haluaisin sisimmässäni pitää sen mutta onko se lasta kohtaa väärin? olisin yksinhuoltaja ja tukien varassa kunnes alan tekemään töitä ja opiskelemaan.
mitä jos tämä on ainoa mahdollisuuteni saada lapsi...
aluksi abortti oli selvä ratkaisu sillä olen vasta 20 ja opinnot vielä edessäpäin.
työt loppuivat hetki sitten ja nyt etsimässä uutta. asiaa vaikeuttaa se että kihlattuni kanssa on tulossa ero ja hänelle oli alunperin selvää että abortoisin lapsen.
haluaisin sisimmässäni pitää sen mutta onko se lasta kohtaa väärin? olisin yksinhuoltaja ja tukien varassa kunnes alan tekemään töitä ja opiskelemaan.
mitä jos tämä on ainoa mahdollisuuteni saada lapsi...
Vastaukset 19
Vanhimmat
yksin lapsen kanssa.Onko sinulla tukiverkostoa joka rientää avuksesi kun väsyt itse?Miten lapsen isä suhtautuu siihen että et tee aborttia vaan lapsen?
Ensinmäisillä raskauskuukausilla mieli vaihtelee laidasta laitaan. Oli raskaus sitten vahinko tai suunniteltu.
Mutta toivottavasti saat päätettyä mitä teet, ja elät sitten sen mukaan.
Nykypäivänä abortti ei ole enään iso häpeä. Eikä nykypäivänä abortista ole terveydelle vaaraa. Eikä se estä raskautta sitten jos niitä lapsia haluaa myöhemmin.
itse haluat pitää lapsesi ja uskot pystyväsi ja jaksavasi kasvattaa hänet ainakin alkuun yksin, niin pidä lapsi. Jos täällä muut yksinhuoltajat pärjäävät taloudellisesti (työttömänä rankaa) mutta pärjäävät kuitenkin, pärjäät sinäkin. Mutta harkitse sitä, että elämä tulee varmasti olemaan raskaampaa lapsen kanssa, kuin ikinä osasit kuvitella. Mutta jos haluat sen vastuun kantaa ja rakastaa lastasi pidä se. Vastoin omia sisimpiä tuntojaan ei kannata tehdä.
Puhun kokemuksesta sillä olen ollut 11 vuotta yksinhuoltaja. Josta osan aikaa työtön. Olet vielä nuori, elämäsi ei kaadu yhden lapsen saamiseen ja kasvattamiseen nuorena. Ehdit vielä opiskelemaan ja varmasti sen työpaikankin löydät jossain vaiheessa lapsestasi huolimatta. Rohkea pitää olla elämässä ja tehdä ikiomia valintojaan. Jos lapsesi isä ei lasta halua, ei se tarkoita sitä että sinäkään et saisi lasta haluat. Sinusta on tulossa äiti ja siihen on sinulla täysi oikeus yksinkin. Ei pidä tehdä niin kuin muut käskevät ja haluavat. Vaan ajatella mitä itse haluaa ja tehdä juuri niin. Kukaan ei voi sanella elämäsi kulkua. Vain sinä itse, sillä on merkitystä. Voimia ja Rohkeutta sinulle. Kyllä pärjäät jos haluat. T. ihanan terveen ja tasapainoisen tytön yh-äiti.
vaikka mies ei haluaisi on sitten oikein vai?
jos nainen joutuu vastoin tahtoaan tekemään abortin, hän elää tiedon kanssa loppuelämänsä. mies ei muista koko asiaa enää kuukauden kuluttua. naisella on valta päättää raskauden jatkumisesta tai päättymisestä. vastuu raskauden alkamisesta on molempien, jatkosta päättää nainen.
Olihan tuo kirjoituksesi provo? :-)
Vai että oikein valta päättää. Joopa joo.
vanhemmista haluaa, että lapsi syntyy elävänä ja (tässä tapauksessa äiti) ja toinen haluaa (tässä tapauksessa isä), että lapsi kaavitaan pois kohdusta kuolleena, Niin mikähän silloin on lapsen etu. Mitähän se lapsi haluaisi, kysyppä häneltä esim. silloin, kun hän on 11 vuotias. Kyllä sinä sen vastauksen tiedät. Ja jollet tiedä, niin lapsikin sen verran tietää. En ole mikään abortin vastustaja, mutta tosiasiat on tosiasioita. Valehtelu ja selittely on sitten niiden peittämistä.
pitäisi olla sanavaltaa siihen, tuleeko vanhemmaksi vai ei? On julma temppu naiselta vaatia väkisin isyyttä sellaiselta, joka ei sitä tahdo. Naiset aina peräänkuuluttavat sitä, että vastuu ehkäisystä kuuluu molemmille, miksei siis päätös vanhemmudestakin?!
oli molemmilla osapuolilla, myös miehellä siinä vaiheessa, kun sekstailtiin ilman ehkäisyä. Nyt kun ns. vahinko on jo tapahtunut, nainen on kuitenkin valmis kantamaan vastuun lapsesta, mies ei. Pitääkö miehen vastuuttomuuden vuoksi lapsi abortoida, kun hän sitä haluaa, vaikka nainen haluaa lapsen ja myös sen hoitaa. Jos mies tietää ettei nainen käytä ehkäisyä, eikä halua lasta, kai miehen silloin pitäisi käyttää kondomia, kun kerran haluaa paneskella. Vaikkei pillereitä olisikaan käytössä kondomit on keksitty, kai jokainen mieskin sen tietää, varsinkin jos ei halua isäksi. Myös miehen pitää ajatella ehkäisyasioita, ei ne ainoastaan naisen vastuulla ole, niin kuin moni mies tuntuu kuvittelevan. Paljaalla kun saa paremmat kiksit. Sehän se eniten painaa siinä tilanteessa miehen kohdalla. Nyt kun vastuu pitäisi kantaa, vain toinen on siihen valmis. Ei ole toiminut mieskään vastuullisesti, eikä ole valmis vahingon tapaduttua kantamaan siitä vastuuta, toisin kuin nainen. Näinhän se useimmissa tapauksissa menee näiden ns. vahinkojen kohdalla. Tuskin naista tässä vaiheessa kannattaa enää arvostella, jos hän haluaa lapsensa pitää.
Aika törkeää väittää, ettei mies muistaisi koko aborttiasiaa enää kuukauden kuluttua. Eikö nyt voitaisi jo tajuta, että miehilläkin on tunteet? Me saatais varmaan paremmin sitä tasa-arvoakin toteutettua kun tajuttais että miehet ei ole pelkkiä putkiaivoja. Kun mua ainakin jo alkaa naisena hävettää tuollaisten em. kommenttien takia.
mies haluaa pitää lapsen, mutta nainen ei halua (ja tekee abortin). Keneltä sitten kysyytään ja mitä? Kuka sitten on myös "luonnollisesti elatusvelvollinen" kun "se lapsi on myös hänen"?
Jos on joitain oikeuksia, niin pitäis olla myös velvollisuuksia, ja myös toisinpäin; jos on velvollisuuksia, niin pitäis olla oikeuksiakin! Mies on vailla oikeuksia.
muistaakin, mutta jos parisuhde kaatuu naisen tekemään aborttiin ja miehellä kainalossa siitä kuukauden päästä uusi kulta, niin eipä se kuitenkaan miehen eloa haittaa läheskään niin paljon kuin naisen. Kyllä nainen sitä asiaa muistelee tuskaa tuntien useimmissa tapauksissa, mies tuskin lähelläkään samalla tavalla. Turha väittää, että mies ja nainen suhtautuvat asiaan ja kokevat sen samalla tavalla.
Ei mies ole niitä raskausajan oireita (joita on jo alkuraskaudesta lähtien) kehossaan ja mielessään tuntenut. Kyllä se aivan takuulla on täysin eri juttu miehen ja naisen kohdalla. Mies jatkaa vain elämäänsä niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Eikä itse asiassa olekaan, ainakaan hänen fysiikalleen ja psyykelleen, kun abortti tehdään sen kokee vain nainen.
ole tuo aikaisempi kirjoittaja, jonka viestiin kommentoit, vaan aivan eri ihminen.
"ja miehellä kainalossa siitä kuukauden päästä uusi kulta"
Heh heh. Voi voi sitä katkeruutta.
Kerropa, mikä olisi ollut se oikea aikamäärä, jonka jälkeen se uusi kulta olisi voinut olla kainalossa?
että miehen tulisi pidellä abortin tehneen naisen kättä siitä päivästä ikuisuuteen ja unohta kokonaan oma elämä. Sama tilanteessa, jossa nainen (vastoin miehen tahtoa) pitää lapsen. Nainen on aina oikeassa, mies (teki hän sit mitä vaan) aina väärässä.
Naisen ja miehen kärsimystäkään ei voi rinnastaa - naisen on tietty aina suurempi, raadollisempi ja tuskallisempi...
katkeruudesta ei ole kysymys, vaan siitä, että näin todella tapahtuu. Abortistahan nyt oli kysymys eikä mistään parisuhteen katkeamisen aiheuttamasta tunnepuolen asiasta. Suon kyllä exälleni sen uuden kullan kainaloon, mutta kyllähän se jo todistaa sen, ettei kovin paljoa kirpaise abortin tekeminen miestä, kun hän voi jatkaa elämäänsä kuin ei mitään.
Tätä nimenomaan tarkoitan, että nainen ja mies kokevat sen asian eri tavalla. Mikä on sinänsä ymmärrettävää, kun mies ei voi omalla kehollaan ja psyykellään asioita tuntea samalla tavalla kuin nainen. Tässä tapauksessa lisäksi minä olin se, joka päätti parisuhteen. En ole mistään katkera kenellekään. Taisi tulla väärä käsitys vain tuosta yhdestä lauseesta, mainitsin sen vain siksi, koska näin tapahtuu ja tiedän, että näin on tapahtunut todella monet kerrat myös muille. Ei sen kummempaa, mutta voithan päätellä aivan mitä haluat. HohHoijaa.
Tässä minun tarinani: Erottiin poikaystävän kanssa ja en tiennyt olevani raskaana. Sanoin hänelle kuitenkin kun ero tuli, että kuukautiseni ovat myöhässä. Hän tietysti panikoi heti ja vaati tekemään testin, testin tein siitä 2 viikon kuluttua ja plussa tuli. Siitä alkoi sitten kova painostus aborttiin exältä ja exän siskolta ja tämän siskon kavereilta ja hitto kuinka monelta muulta! Siinä oli sitten kestämistä kun kaikki painosti...ja kun abortti omasta mielestäni oli liian julmaa, en pystynyt siihen. Olin ihan rikki, itkin vain ja ajattelin että saan varmasti vielä keskenmenon... mutta en saanut ja raskaus eteni hyvin, vaikka alkuraskaus oli rankkaa henkisesti, ja laihduinkin aluksi. Neuvolassa tiesivät tilanteeni ja siellä purin aina tunteitani.Kun exälle kerroin päätökseni, hän vain tokas viestissä tyyliin "pidä pentu..pilaa oma ja muitten elämä, hyvät jatkot. pidät sen pennun sitten erossa minusta ja mun perheestä!"
No erossa olen lapseni todellakin pitänyt hänestä ja hänen perheestään. Hyvin ollaan lapsen kanssa pärjätty! Enkä päivääkään ole katunut. Tottakai yh:n elämä on rankkaa välillä mutta on niitä paljon hyviäkin hetkiä. Ja kuka ei omaa lasta rakastaisi? :) Tukiverkosto on kyllä hyvä olla jos mahdollista. Kavereita menetin kun en aborttiin päätynyt, joka todellakin on ihan uskomaton juttu... mulle vain suututtiin siitä kun pilasin heidän mielestään exäni elämän... Moni on mulle hattua nostanut ja sanoneet että kuinka rohkea olen ollut ja jaksanut "tapella" kaikkia vastaan ja yksin. Mutta nyt tämä exäni on ilmoittanut haluavansa tavata lapsen, lapsi on 2v. Että tällainen tarina... :) Tee itse päätöksesi, äläkä anna muitten mielipideitten vaikuttaa. Kihlattusi voi loukkaantua jos et aborttiin päädy...mutta so what? Kyllä se siitä ajan kanssa leppyy! Voimia sinulle!
Olin myös 20v ja lapsen isä lähti samantien kun kuuli raskaudesta(sitä ennen olimme yhdessä useamman vuoden)raskausaika oli kamala,juttua kuului vaikka mitä ja usein olinkin kovin stressaantunut ja surullinen...no lapsi syntyi tätini oli synnytyksessä mukana ja ensimmäisen yön luonani sairaalasta päästyäni..isä sukuineen oli ristiäisissä ja viikolla rupesi käymään luonani, mutta joi viikonloput läpeensä..ja raskausaika oli ollut niin vaikea,etten edes halunnut häntä takaisn...(no sillon toki olin vittumainen ämmä!!!!hänen ja hänen äitinsä mielestä!!!)
Poika oli 2,5 vuotias kun tapasi nykyisen mieheni ja nyt 10v myöhemmin meillä on kolme yhteistä lasta ja mies puhuu neljästä lapsestaan..=)
Pojan biologista isää ei juurikaan kiinnosta joululahjan tuo ja synttärit muistaa jos muistutetaan..
Hänellekin on tullut pari uutta lasta ja näiden äidille teki saman,että häipyi raskaudesta kuultuaan,"poikkesi" ekan syntymän jälkeen ja toinen sai alkunsa ja nyt puhuu kun hälle on sattunut tosi vittumaisia ämmiä..=)
minä olin sillon töissä ja jäin sieltä äitiyslomalle...mutta nyt kolmekymppisenä lähdinkin sitten uudelleen opiskelemaan!!!
Tsemppiä!!!Varmasti pärjäät jos haluat pärjätä!!!
Tee oma ratkaisusi. Älä suostu poikakaverisi tai muiden painostukseen. Itse tulin raskaaksi 22-vuotiaana ja opinnot olivat kesken. Elämä on mennyt hyvin ja opiskelut ovat sujuneet vaikka lapsen isä ei olekaan kuvioissa mukana. Lapsi on arvokkainta mitä elämään voi saada. Neuvon tekemään sinua sen päätöksen, jonka kanssa pystyt elämään. Jaksamista ja voimia sinulle!