Mikä on auttanut selviytymään surusta

Meitä on paljon täällä palstalla, jotka olemme menettäneet puolisomme joten kokemusta sen aiheuttamasta surusta löytyy.

Ihminen on rakennettu niin, että se selviää näinkin vaikeasta menetyksestä. Sanoisin että paras parantaja on aika. Käy niin kuin sanot, suru muuttaa muotoaan eikä ole läsnä samanlaisena tuskana kuin ajoittain. Ja kun aikaa kuluu ne tuskankohtauksetkin laimenevat loppuen kokonaan. Kaipaus jää ja muistot, jotka vielä kultautuvat niin ettei niitä puolison huonoja puoliakaan enää muistele. Mutta luulen, että tämä tapahtuu eri yksilöillä omalla aikataulullaan.

Mutta siinä alkuvaiheessa pitää saada puhua ja puhua. Itse sain helpotusta kirjallisuudesta-runoista. Voi kuinka paljon onkin runoutta kuolemasta.
Työ oli minulle terapiaa. Oikeastaan annoin parhaan panokseni työhön surussani.

Lopuksi lainaan tähän pätkän haastattelusta, joka oli tehty eräälle puolisonsa menettäneelle. Hän kertoi:” En voi hyväksyä sellaista sanaa kuin surutyö. työ on työtä, se alkaa ja loppuu, siitä saa palkan ja se on usein hauskaakin. Suru on surua eikä se koskaan lopu.
Hevosen pitäisi potkaista minua päähän tai minun pitäisi dementoitua kokonaan, ennen kuin voisin unohtaa hänet. Hän on mukana elämässäni ja ajatuksissani lopun ikääni, enkä minä muuta haluakaan.”

Kuitenkin elämä voittaa, mutta se on muuttunut toisenlaiseksi. Jollakin käy jopa niin hyvä tuuri, että kohdalle osuu vielä uusi rakkauskin. Tämä ajatuskin tuntuu alussa täysin poissuljetulta, mutta aika tekee tässäkin tehtävänsä.

Tämä on toisenlainen tarina.

Sain ystävän surun kautta.

Tämä nykyinen, hyvä ystäväni hakeutui ahkerasti seuraani omassa surussaan.
Hän sanoi omien, vanhojen ystäviensä
kuunnelleen häntä tarpeeksi ja hän halusi uuden kuuntelijan ja uusia mielipiteitä.

Kuuntelijana aloitin ja sitten ystävystyimme.
Ystäväni mukaan autoin häntä paljon, mitä en oikein ymmärtänyt silloin.

Kai kaikella on tarkoituksensa, vai onko?

Emme pääse kokonaan eroon. Ei ole terkoitus,että ihminen unohtaa toisen ihmisen ja heittää suremasta.Suru muuttaa muotoaan.Kolme vuotta leskenä olleena en joka päivä enää itke kohtaloani.Olen etsinyt harrastuksi.En kieltäydy matkustamisesta kun joku pyytää ,jos vain on mahdollisuutta.
Elämä on jaksoissa.Yksi elämän vaihe on suoritettu,emme saa sitä takaisin.
Oli pitkä jakso etten voinut katsoa televisiota,enkä tehdä puolisoni mieliruokaa.
Joulu oli vanhan muistelemista ja ikävä palaa tuskana rinnassa,miksi kaikkitapahtui minulle. Lääkäri sanoi "suruaika on saman mittainen riippumatta kuoleman kohtaamisesta"(sairaudesta).
Voimia sinulle jaksamista.

Kunhan et kääriydy siihen! Elä edelleen ja katso maailmaa - se ei ole muuttunut oikeastaan miksikään!
Edellinen vaimoni, ollessaan viimeistä kertaa sairaalassa, sanoi minulle: "etsi lapsille uusi äiti!" Lopulta lapset kosivat minun puolestani ja mikäs siinä sitten enää auttoi ;-)
Muistot ovat jokapäiväisiä monta vuotta, mutta niistä tulee onnellisten aikojen muistoja, jollet surkuttele itseäsi jatkuvasti.
Kyllä se hellittää!

...ikääntyneiden ryhmässä naiset toipuvan paremmin puolison menetyksestä kuin miehet.

Useimmiten on kysymys siitä, että naiset tekevät enemmän kotitöitä ja ovat enenmmän kiinnin käytännön arjessa. - Joka tapauksessa jossakin vaiheessa ajan myötä huomaakin päässeensä pahimman yli.

Minun kokemukseni ovat olleet tällaisia: Varmaan paras apu on aluksi kuunnella henkilöä, osallistua hänen murheisiinsa, mutta muistuttaa, että hänen pitää ajatella itseään ja tulevaisuuttaan ja auttaa käytännön asioissa. Yrittää pysyttää henkilö maan pinnalla, jokapäiväisessä arjessa. - Surevahan on se tärkeä henkilö, ja hänen pitää päästä jaloilleen! Minua itseäni on auttanut tällainen käytännön apu, kun en ole luonteeltani helposti avautuva.

Jos henkilö ei halua puhua, niin vaatimaton apu arkisissa askareissa ja käytännön järjestelyissä voi auttaa enemmän kuin mikään tunnekuohu. Jos henkilö sanoo, ettei tarvitse mitään apua, niin voi ehdottaa jotakin. Jos asianomainen ei halua sitäkään, niin sitten pitää hienotunteisesti jättää hänet omiin oloihinsa, mutta myös "jättää ovi auki" siltä varalta, että hän muuttaisi mielensä.

aika ja hyvät muistot. Ikävät asiat tulevat harvemmin mieleen. Jos on elämässä kiinni täysillä ja eikä käperry itseensä niin pahin on nopeammin ohi. Sureminen on tärkeää mutta tärkeää on sen jälkeen katsoa ympärilleen ja jatkaa elämistä.