Siinähän se kysymys siis jo olikin.
Tarkoituksena mennä Prahaan pitkäksi viikonlopuksi keväällä, mutta nyt askarruttaakin, että milloin se kevät siellä sitten oikein alkaa. Maaliskuussa? Huhtikuussa? Varmaan aikaisemmin kuin Suomessa.
En tarkoita, että tarvitsisin ennustajan sanomaan, että tänä vuonna se alkaa 5.4., mutta sellaisia arvioita mutu-tuntumalla saa heittää. Toivoisin, että jo vähän vihertäisi, eikä ihan toppatakissa tarttisi liikkua...
Kiitokset jo etukäteen!
Prahaan keväällä. Eli koska?
3
1407
Vastaukset
- Ode
Siinä se kysymys sitten onkin, että milloin on tuuri kohdallaan. Eli maaliskuussa saattaa hyvinkin olla päiviä, että pärjää ohuissa kesätamineissa. Huhtikuussa tuollaisia päiviä onkin jo enemmän, mutta vastaavasti myös niitä päiviä kun ilman toppatakkia ei pärjää. Itse olin ensimmäistä kertaa Prahassa aikoinaan huhtikuun puolen välin tienoilla ja tuolloin olin varautunut kivaan ja pikkulämpimään kevääseen, mutta kylmä oli niin ettei ilman talvitamineita pärjännyt. Huhtikuuta suosittelisin, mutta sitä kauniimpaa toukokuussa jos sinne asti mahdollista lähtöä venyttää. Olipas ympäripyöreästi sanottu kaikki tässä viestissä...
- uhessu
viime keväänä pääsiäisen aikoihin täydelliset terassikelit, siis oluen ystäville miksei muillekin.Tällaiset asiat on tuurista kiinni
- wallu
toukokuun alussa siä oli 22 astetta... ja puut oli vihreinä.. Eli ihan sopiva ilma
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2604596Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1323003Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit422770Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?751749Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061604Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281493- 551334
- 931245
- 471119
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2081116