Tarja Halosen vaalikiertueen Kuopion tapahtuma pidettiin Työnkulmassa (ent. SKDL:n toimitalo), ja kuinka ollakaan, Kuopion setalaiset ovat vuoden alusta siirtäneet kokouksensa samaan paikkaan. Onkohan TH käyttänyt suhteitaan saadakseen kerhonsa uusiin tiloihin.
Kas kummaa!
oho
61599
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
että ihmiset ajaa asioita ja saa aikaan jotain. Buhuuuu, mihin voi valittaa.
Senkus purat itteesi, siihen käteesi jatkossakin.
vaalihomma on perustunut siihen, että taustayhteisöt peitetään mainonnassa ja muussa viestinnässä mahdollisimman kauas. Missä on punaväri mainoksista, missä on sateenkaari jne.?
ei vain peitellä oikeaa väriä vaan suorastaan puhutaan pas.. soopaa! Työväen presidentti, suurin epätotuus jonka olen pitkään aikaan kuullut. Niinistön vaalijulistetta vapaasti lainaten: Niinistön aika on ohi.
Ja Viinasen-Niinistön linja aikoinaan hallituksessa tähtäsi korkealle: Suomeen saatava käytännössä maailman korkein veroaste, vaikka puolueslangi oli muuta. Lähes onnistuivat, ainakin ostovoima karkasi kansalaisten käsistä Kreikan ja Portugalin tasolle. Laman ajan töppäykset voiteli historiallinen uusi ALV - Viinasen vyöryttämä ja Niinistön hellimä - sen kansainvälisesti huima taso paitsi nosti hintoja, romautti lopunkin yrittäjyyden liki vuosikymmeneksi ja vaikuttaa yhä. Pien- ja palveluyrittäjyys kutistui entisestään eikä ole päässyt siivilleen tänä päivänäkään.
Joten yrittäjyyden ihailijat, rukoilette väärää profeettaa. Itsepetos on taidetta.
Tämä ei tosin ole poliittinen palsta, mutta mikähän se prosenttiluku suomalaisten pk-yritysten osuudesta kaikista maan yrityksistä olikaan. 98 %? 99 %? Näiden yrittäjien puolella ei ole yhtään kukaan. Ei varsinkaan kansallinen rahankokoomus, vaikka mitä väittäisi.
Kokoomuksen herroja ja rouvia kiinnostavat isot kalat, isot rahat, isot osingot, isot optiot ja isot johtajanpallit.
kylvettiin Holkerin-Liikasen hallituksen voimin. Laman arkkitehtina voidaan huoletta pitää näitä herroja. Ja missä he ovat? Ok, Holkeria vaivaa jo vanhuus, mutta Liikanen on Suomen Pankissa. Kyllä tässä on pukki kaalimaan vartijana!