Pikkukaupungin pahamaineisin ostari täyttyi joka ilta kovaäänisestä nuorisosta.
Tarkkasilmäinen saattoi erottaa ikkunastaan savukkeen jonkun junkkarin kourassa tai kuulla pahan sanan, sen veellä alkavan.
Jokainen, jolla oli vielä hitusenkin järkeä päässään, kiersi ostarin kaukaa.
Sen sijaan hopparit ja etenkin rokkarit rakastivat sitä paikkaa.
Ostari oli heidän tyyssijansa, ja jokailtainen pakomatka kaltaistensa luo toi riemun ja sisällön näiden nuorien mustaakin mustempaan elämään.
Paljon pahiksen maineen saaneita, uhmakkaita, jopa väkivaltaisia ja ehdottoman varottavia nuoria liikkui ostarilla iltaisin.
"Kuumat kimulit hengaa ostaril" tiesivät kaikki läheisen yläasteen oppilaat.
Monet kahdeksas- tai yhdeksäsluokkalaiset koulupojat janosivat päästä iskemään näitä tyttöjä.
Mutta eivät he uskaltaneet, sillä kaikilla kosiskelijoilla oli vastassaan ostarin kovanaamakundit.
Useita kapinallisia liikkui iltaisin näillä tienoilla, mutta suurin osa heistä kuitenkin katsoi parhaakseen häipyä maisemista ennen kello kahtatoista.
Se oli maaginen kellonaika kaikille ostarin nuorille, koska silloin paikalle saapui ostarin hallitseva kolmikko sekä heidän rokkibändinsä. Kaikki kunnioittivat näitä kolleja, ja pelonsekaisen ihailun vallassa he joko pakenivat ostarilta tai yrittivät olla mahtimiehille mieliksi.
Sillä niin oli laita, että Jusa, Hönö ja iso X rokkibändeineen olivat ostarin hierarkian huipulla.
He olivat ehdottomasti pelätyimmät kovanaamat mitä koskaan ostarilla oli nähty ja mikä pahinta, eivät nukkuneet koskaan.
Kun tavalliset ihmiset näkivät Jusan, kaltoin kohdellun rentun koulukodista, he juoksivat pakoon.
Kylmällä katseellaan Jusa viestitti kuinka aikoi kostaa kaiken pahan mitä oli lapsuudessaan kokenut viattomille.
Hänen eleistään uhkui kyltymätön uho ja suussaan viihtyivät uhkaukset, solvaukset ja voimasanat. Hönö oli kaikkien pelkäämä hänkin.
Hänet tunnettiin päihteiden ystävänä, poikana, joka polttaa tupakkaa suurin elein ja joka esittää olevansa suuremmassa humalassa kuin mitä hän oikeasti juomistaan mehuista tulee.
Hönö oli tyttöjen salaisen ihailun kohde.
Hän käytti nahkatakkia ja värjäsi tukkaansa mustaksi.
Tytöt teettivät paitoja, joissa luki: "Hönö

Vastaukset 1
Vanhimmat
Paras anti Ällö-Jokke noin nimenä.
Ei noista muusikoista saa koviksia tekemälläkään. Saatika että kovanyrkkisiä. No rumpali ehkä? Se iso X. Myöskään Hönö nimi ei vakuuta. Ehkä jotain muuta harrastepohjaa vaatisi tarinan uskottavuuden kannalta.
Arvoasteikolla 1-10
Tästä katiskanmerkkimäinen 5
T. ®Sherlokki © 2005