Molemmat poikani harrastavat liikuntaa. Omaehtoisesti monia erilaisia lajeja ja seurassa talvisin jääkiekkoa, kesäisin jalkapalloa. Vanhempi on kuulunut seuraan kolmen kauden ajan, neljäs aloitettiin elokuussa. Nuorempi vasta ottaa ensiaskeleitaan molemmissa lajeissa.
Vanhemman kanssa oli koulussa erityisesti kahden ensimmäisen vuoden aikana erilaisia "ongelmia". Opettaja, joka tuli loistavasti toimeen kiltimpien ja rauhallisimpien tyttöjen kanssa ei tahtonut oikein poikien maailmasta mitään ymmärtää. Ehkä se olikin vaikeaa lähes 4-kymppisellä lapsettomalle sinkulle.
Saimme tasaisin välein, kuten muittenkin poikien vanhemmat, viestejä kotiin milloin mistäkin asiasta. Aina palaute oli negatiivista. Edes se seikka, että poikamme pärjäsi koulussa hyvin ei tuonut sitä kiitosta, kertaakaan. Olimme aluksi tietysti sitä mieltä, että pojan käyttäytyminen ei ollut asiallista ja monasti puhuimme hänen kanssaan näistä asioista...kunnes...
Erään kerran opettaja kohteli muutamaa poikaa, omaamme mukaanlukien, epäoikeudenmukaisesti erittäin ajattelemattomalla tavalla. Otin opettajaan yhteyttä ja aikamme keskusteltuamme joutui myöntämään karkean virheensä ja seuraavana päivänä keskusteli poikien kanssa ja pyysi anteeksi virhettään.
Samaan aikaan harrastuksen parissa poikamme sai kiitosta monista asioista. Joukkueen parissa toimivat henkilöt kertoivat pojan olevan positiivinen, iloinen ja reipas. Kiitosta tuli myös siitä, ettei hänellä ollut kenenkään joukkuekaverin kanssa koskaan mitään kahnauksia. Ei ole ollut tähän mennessä kertaakaan. Poika kuulemma muisti aina tervehtiä aikuisia hallille tullessaan ja sieltä lähtiessään.
Eli samaan aikaan kun koulusta tuli kylmää vettä niskaan ja "ongelmalapsen" kanssa painiva opettaja antoi negatiivista palautetta, sai poika täysin päinvastaista palautetta harrastuksen parista. Tietysti tiesimme poikamme olevan vilkkaan ja ymmärsimme toki joitakin asioita mitä opettaja kertoi. Kuitenkin ristiriita oli melkoinen. Nyt pojalla on eri opettaja. Vielä ei ole tullut uuden opettajan kanssa tilaisuutta puhua ja kysyä pojan käyttäytymisestä, joten nähtäväksi jää jatkuuko uuden opettajan kanssa samat narinat.
Poika on tosin itse kertonut, että nykyinen opettaja on paljon mukavampi kuin edellinen, joten jotain suuntaa ehkä hänenkin mielipiteensä antaa.
Viestini tarkoitus oli kertoa, että harrastus voi olla loistavaa vastapainoa koulunkäynnille. Sen ei tarvitse häiritä koulunkäyntiä vaan se voi sitä tukea. Tässäkin tapauksessa harrastuksen parista tullut palaute lapsesta oli opettajan kanssa suuressa ristiriidassa keskenään ja sai meidät vanhemmat todella miettimään syntyjä syviä.
Lasten kanssa harrastusten parissa toimivat fiksut aikuiset ansaitsisivat huomattavasti suuremman kiitoksen tekemästään talkootyöstä kuin mitä muistamme heille antaa. Kyse on nuoriso- ja kasvatustyöstä, jonka arvoa ei pidä koskaan aliarvioida. Lapsen kasvaminen nuoreksi, nuoresta tasapainoiseksi aikuiseksi vaatii paljon myös muilta kuin meiltä lasten vanhemmilta.
Meidän tapauksessa lapsemme on saanut hyviä kokemuksia. Tappion tuoma suru ja voiton tuoma ilo on opittu. Pelikentillä koetut onnistumiset ja epäonnistumiset ovat varmasti omiaan tekemään heistä terveitä myös henkisesti. Monesta joukkuekaverista on tullut kaveri myös vapaa-aikaan. Varmasti hyvät muistot tulevat heille mieleen kun itse aikanaan katselevat omien lastensa tekemisiä. Uskonpa vielä, että vanhoina harmaapäisinä ukkoina voivat saunan lauteilla vanhojen joukkuekavereitten kanssa muistella menneitä aikoja suurella ilolla.
Vanhemman kanssa oli koulussa erityisesti kahden ensimmäisen vuoden aikana erilaisia "ongelmia". Opettaja, joka tuli loistavasti toimeen kiltimpien ja rauhallisimpien tyttöjen kanssa ei tahtonut oikein poikien maailmasta mitään ymmärtää. Ehkä se olikin vaikeaa lähes 4-kymppisellä lapsettomalle sinkulle.
Saimme tasaisin välein, kuten muittenkin poikien vanhemmat, viestejä kotiin milloin mistäkin asiasta. Aina palaute oli negatiivista. Edes se seikka, että poikamme pärjäsi koulussa hyvin ei tuonut sitä kiitosta, kertaakaan. Olimme aluksi tietysti sitä mieltä, että pojan käyttäytyminen ei ollut asiallista ja monasti puhuimme hänen kanssaan näistä asioista...kunnes...
Erään kerran opettaja kohteli muutamaa poikaa, omaamme mukaanlukien, epäoikeudenmukaisesti erittäin ajattelemattomalla tavalla. Otin opettajaan yhteyttä ja aikamme keskusteltuamme joutui myöntämään karkean virheensä ja seuraavana päivänä keskusteli poikien kanssa ja pyysi anteeksi virhettään.
Samaan aikaan harrastuksen parissa poikamme sai kiitosta monista asioista. Joukkueen parissa toimivat henkilöt kertoivat pojan olevan positiivinen, iloinen ja reipas. Kiitosta tuli myös siitä, ettei hänellä ollut kenenkään joukkuekaverin kanssa koskaan mitään kahnauksia. Ei ole ollut tähän mennessä kertaakaan. Poika kuulemma muisti aina tervehtiä aikuisia hallille tullessaan ja sieltä lähtiessään.
Eli samaan aikaan kun koulusta tuli kylmää vettä niskaan ja "ongelmalapsen" kanssa painiva opettaja antoi negatiivista palautetta, sai poika täysin päinvastaista palautetta harrastuksen parista. Tietysti tiesimme poikamme olevan vilkkaan ja ymmärsimme toki joitakin asioita mitä opettaja kertoi. Kuitenkin ristiriita oli melkoinen. Nyt pojalla on eri opettaja. Vielä ei ole tullut uuden opettajan kanssa tilaisuutta puhua ja kysyä pojan käyttäytymisestä, joten nähtäväksi jää jatkuuko uuden opettajan kanssa samat narinat.
Poika on tosin itse kertonut, että nykyinen opettaja on paljon mukavampi kuin edellinen, joten jotain suuntaa ehkä hänenkin mielipiteensä antaa.
Viestini tarkoitus oli kertoa, että harrastus voi olla loistavaa vastapainoa koulunkäynnille. Sen ei tarvitse häiritä koulunkäyntiä vaan se voi sitä tukea. Tässäkin tapauksessa harrastuksen parista tullut palaute lapsesta oli opettajan kanssa suuressa ristiriidassa keskenään ja sai meidät vanhemmat todella miettimään syntyjä syviä.
Lasten kanssa harrastusten parissa toimivat fiksut aikuiset ansaitsisivat huomattavasti suuremman kiitoksen tekemästään talkootyöstä kuin mitä muistamme heille antaa. Kyse on nuoriso- ja kasvatustyöstä, jonka arvoa ei pidä koskaan aliarvioida. Lapsen kasvaminen nuoreksi, nuoresta tasapainoiseksi aikuiseksi vaatii paljon myös muilta kuin meiltä lasten vanhemmilta.
Meidän tapauksessa lapsemme on saanut hyviä kokemuksia. Tappion tuoma suru ja voiton tuoma ilo on opittu. Pelikentillä koetut onnistumiset ja epäonnistumiset ovat varmasti omiaan tekemään heistä terveitä myös henkisesti. Monesta joukkuekaverista on tullut kaveri myös vapaa-aikaan. Varmasti hyvät muistot tulevat heille mieleen kun itse aikanaan katselevat omien lastensa tekemisiä. Uskonpa vielä, että vanhoina harmaapäisinä ukkoina voivat saunan lauteilla vanhojen joukkuekavereitten kanssa muistella menneitä aikoja suurella ilolla.
Vastaukset 2
Vanhimmat
urheilusta saa joskus jotkut "liikaa itseluottamusta" eivätkä tahdo sopeutua kouluu.
Kannattaisi muistaa että koulu on tärkeämpi.
urheilusta hyville ansioille pääsee 1/50 000 ja
ansioille yleensä 1/1000.
Koulussa on suhdeluku 900 kertaa parempi.
Ja jos ei varmasti ole oikeassa ei kannattaisi ajatella opettajasta mitään negatiivista.
Jos lapsi tietää ajatuksesi, siitä seuraa melkoinen sotku ja vaikeus.
Tietenkin koulu on tärkeämpi kuin harrastus, ei kai kukaan muuta luulekaan. Tasapainoinen kehitys vain vaatii paljon muutakin kuin koulua ja yhtä opettajaa.
Lapseni ei ole yrittämässä urheilun avulla hyville ansioille, en varmasti missään vaiheessa väittänyt niin!
En todellakaan ole niin tyhmä, että olisin arvostellut opettajaa lapseni kuullen, kertaakaan.
Nyt on vaihtunut opettaja ja voin nyt kokemuksella kertoa, että todella suuri muutos on tapahtunut edelliseen opettajaan verrattuna. Palaute opettajalta on aivan toisenlaista. Olen keskustellut opettajan kanssa ja kuullut, että lapsi on toki vilkas ja eloisa, mutta ehdottomasti innostunut, avulias, taitava ja aina hyväntuulinen.
Pojan oma mielipide opettajastaan on vähintäänkin yhtä positiivinen, eli nyt kaikki hyvin koulussakin.