Britney Spears on kasvanut tavallisessa työtä tekevässä perheessä maalla. Rikkaita eivät ole olleet, joten Britney on jo pienestä pitäen tottunut esiintymään kaiken maailman kissanristijäisissä. Britney on harrastanut eri tansseja, opetellut laulamista jne. Koulussa sai menestystä oppiaineissa, koripallossa ja homecoming -juhlissa.
Britney on osallistunut useampaan kyky-kilpailuun, ja voittanut muun muassa yhdysvalloissa arvostetun ja katsotun Star Search -kilpailun. Britney on opiskellut taidekoulussa New Yorkissa ja esiintynyt off-Broadway -musikaaleissa samalla kun äiti on hoitanut pikku-siskoa ja kerännyt rahaa maksaakseen pienen yksiön vuokran nykissä, josta Britney unelma voi saada startin. Britney sai agentin ja pääsi esiintymään suosittuun Disneyn Mickey Mouse Club -tv-sarjaan.
Teini-iässä Britney palasi kotiin, josa hän jatkoi tavallisen koulutytön elämää. Hän kuitenkin halusi enemmän, ja suuntasi yksin takaisin New Yorkiin. Siellä hän esiintyi useille levy-yhtiöille laulaen a cappella, ja tanssien. Hän sai lopulta levytyssopimuksen, ja tähti oli syttynyt.
Britney teki uransa alussa ustoskeskus-kiertueen, ja siitä sitten areenat ovat suurentuneet. Britney on kiistatta ensimmäinen pop-teini-prinsessa ja menestynein heistä. Britney on tehnyt valtavasti työtä menestyksen eteen, eikä se ole tullut helpolla.
Britney osaa laulaa - ainakin mitä olen itse kuulluut, mitä yhteistyökumppanit ovat kertoneet jne - mutta jokainen varmasti ymmärtää, että vauhdikasta showta tehdessä ei KUKAAN laula livenä. Ensinnäkään äänestä ei saa selvää vaikka osaisi oikean hengitys-tekniikan, ääni ei kuulu kunnolla jne. Konserteissa ja musiikki-gaaloissa emme kuule kuin harvoin live-laulantaa jo teknisistä syistä. Ja varmasti myös laulajille suvaitaan se, että ääni ei aina parhaassa mahdollisessa kunnossa. Vaikka Britneyn ääni on ollut epämiellyttävän kuuloinen muutamaan otteeseen, niin hän laulaa silti kohdalleen ja oikea säveltä. Äänen miellyttävyys ja osaako joku laulaa ovat kaksi eri asiaa.
Britney saa paljon huomiota osakseen, ja suurimmaksi osaksi se on kielteistä. Minulle ei ikinä tuli mieleenkään, että lähtisin kommenttoimaan roska, juoru, tabloid-lehtien kirjoituksia kenestäkään. Minusta käsittämätöntä, että näitä kommenttoijiakin on. Jotka siis uskovat lehtien virret, ja lähtevät niiden turvin arvostelemaan. Ylipäätänsä toisten ihmisten arvostelu, moralisointi yms on naurettavaa. Kukaan ei voi sanoa olevansa parempi kuin joku toinen, tai että oma moraali on parempi kun toisen.
Kukaan täälläkään tuskin ymmärtää millaista elämää kuuluisa ihminen joutuu kestämään. Jatkuvasti sinua seurataan ja vainotaan. Miettikää: Olet ystäviesi kanssa kaupoilla ja joku vastenmielinen mies seuraa sinua aivan kintereilläsi. Jatkuvasti. Puhuttelee sinua, haukkuu sinua, arvostelee, saadakseen parempia kuvia.
Olet pitkän työrupeaman jälkeen tauolla, ja et panosta ulkonäköösi ollenkaan. Sinusta julkaistaan ympäri maailmaa kuvia otsikoiden kuinka kamala ja ruma olet. Lehdet valehtelevat elämästäsi, ihmiset moralisoivat tietämättä asioista sen enempää.
Minusta olisi todella mukava nähdä, että Britneystä puhuttaessa pysyttäisiin asialinjalla. Jos ei hänestä pidä (mikä aika outoa, kun ei edes tunne), niin ei tarvitse tulla siitä erikseen kertomaan. Jos ei pidä häntä kauniina, ei pidä.
Mutta vain pahasti sairaat, psyykkisesti huonokuntoiset, katkerat ja ilkeät ihmiset kuluttavat aikaansa arvostelemalla, moralisoimalla ja ilkeilemällä. Älkää olko sellaisia.
Oikein hyvää vuotta 2006 kaikille!

Vastaukset 6
Vanhimmat
Sinä se sitte uskot kaiken ihan pureksimatta, mitä lehdet pikku prinsessoista kirjoittelee.
Luit varmaa seiskasta...
"Jos Britneystä ei pidä, ei tarvitse tulla sitä erikseen kertomaan."
Ai?
Eikös tämä ole Britney-keskustelupalsta, ei Britney-KEHUpalsta? Eli kunnes toisin 'säännöissä' ilmoitetaan, niin tämä palsta on avoin myös niille, jotka eivät Britneystä pidä.
Joten senkun totuttelet vain lukemaan myös sellaisia kirjoituksia, niitä tänne nimittäin tulee myös jatkossa.
""Jos Britneystä ei pidä, ei tarvitse tulla sitä erikseen kertomaan.""
Ei tartte tulla, toki saa, mutta se vain osoittaa äärimmäistä typeryyttä :)
Arvostella voi hyvin monella tavalla. Voi olla pässi tai asiallinen.
Samaten voi keskustella asiallisesti.
tiedät että Britney laulaa puhtaasti nuotilleen, jos hän ei kerran livenä laula? Sitäpaitsi vireenkorjaus/harmoniavempaimia mm.autotune, pitch correlation voidaan käyttää live esityksissäkin.
En ole sanonut, että Britney ei olisi koskaan laulanut livenä :)
Se mitä olen Britneytä kuullut livenä pianon, kitaran säestyksellä tai a cappella, niin en ole todistanut ohi nuotin laulamista. Toki hän ei ole täydellinen laulaja :)
- Britney on kiistatta ensimmäinen pop-teini-prinsessa ja menestynein heistä. Britney on tehnyt valtavasti työtä menestyksen eteen, eikä se ole tullut helpolla.
- Britney osaa laulaa, mutta jokainen varmasti ymmärtää, että vauhdikasta showta tehdessä ei KUKAAN laula livenä. Ensinnäkään äänestä ei saa selvää vaikka osaisi oikean hengitys-tekniikan, ääni ei kuulu kunnolla jne.
- Ja varmasti myös laulajille suvaitaan se, että ääni ei aina parhaassa mahdollisessa kunnossa.
- Vaikka Britneyn ääni on ollut epämiellyttävän kuuloinen, hän laulaa silti kohdalleen ja oikea säveltä. Äänen miellyttävyys ja osaako joku laulaa ovat kaksi eri asiaa.
- Minulle ei ikinä tulisi mieleenkään, että lähtisin kommenttoimaan roska, juoru, tabloid-lehtien kirjoituksia kenestäkään.
- Ylipäätänsä toisten ihmisten arvostelu, moralisointi yms on naurettavaa.
- Kukaan täälläkään tuskin ymmärtää millaista elämää kuuluisa ihminen joutuu kestämään. Jatkuvasti sinua seurataan ja vainotaan. Joku vastenmielinen mies seuraa sinua aivan kintereilläsi. Jatkuvasti. Puhuttelee sinua, haukkuu sinua, arvostelee, saadakseen parempia kuvia. Sinusta julkaistaan ympäri maailmaa kuvia otsikoiden kuinka kamala ja ruma olet. Lehdet valehtelevat elämästäsi, ihmiset moralisoivat tietämättä asioista sen enempää.
- Minusta olisi todella mukava nähdä, että Britneystä puhuttaessa pysyttäisiin asialinjalla. Jos ei hänestä pidä (mikä aika outoa, kun ei edes tunne), niin ei tarvitse tulla siitä erikseen kertomaan. Jos ei pidä häntä kauniina, ei pidä.
- Mutta vain pahasti sairaat, psyykkisesti huonokuntoiset, katkerat ja ilkeät ihmiset kuluttavat aikaansa arvostelemalla, moralisoimalla ja ilkeilemällä. Älkää olko sellaisia.
- Oikein hyvää vuotta 2006 kaikille!