ELÄINLÄÄKÄRIT

julkeaa rahastusta.Kävin kuvauttamassa kolme kertaa irlanninsusikoirani jalan ja kertamaksu oli about 115 euroa,siihen vielä lääkekulut päälle.Kolmannen kerran jälkeen lääkäri totesi ettei osaa sanoa mitään tapuksesta ja suositteli Lahdessa olevaa lääkäriä.No nyt on koipi kunnossa,mutta olisi voinut jo ensimmäisen käynnin aikana suositella kyseistä lääkäriä minulle.Jäi kyllä kyseisestä lääkäristä kitkerä maku suuhun.Missä vakuutusyhtiössä on parhaimmat koiravakuutukset mielestänne?Itse käytän Pohjolaa.......
81140
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

koiran jalassa sitten oli vikana?

Äänestä
  • oli jättiroduille yleinen kasvuhäiriö.Vaihdoin nappulamerkkiä ja koiraa ei saanut lenkittää pariin kuukauteen pitkiä matkoja.Leikkausta ei tarvinnut onneksi tehdä.......

    Äänestä

Monesti hintoihin myös vaikuttaa se, minkä kokoinen paikka on (kuinka paljon työntekijöitä), liikkeen koko ja mitä valmiuksia siellä on tehdä erillaisia toimenpiteitä. Edullisimpia vaihtoehtoja varmasti saa kunnaneläinlääkäriltä tai yksin "klinikkaansa" pitävältä eläinlääkäriltä.
No hyvä puoli oli että sinulla on vakuutus joten pääsit varmasti edullisemmin kuin ilman sitä.

Äänestä

ottaa paskalle haisevaa koiraa taakakseen joten maksa nyt vaan pölvästi äläkä valita.

Äänestä
  • sossuhan sunkin menos maksaa......

    Äänestä

Joskus tuntuu jo kun sisään menet klinikan ovesta niin kassa kirstu kilahtaa. Kuitenkaa tuo summa ei vielä ollut niitä kaikkein kalleimpia, mutta kuka olisi suostunut maksamaan mummon markan aikoina tuollaisia summia. Keskustelitko koirasi kasvattajan kanssa. Joskus noiden jätti rotujen kasvattajat tietävät enemmän juuri luustohäiriöistä kuin konsanaan keskitason eläinlääkärit. Tämä ongelma on ollut mielettömän kauan olemassa. Vuosia sitten eräs tuttumme kasvatti Nöffejä. Hoito ohjeet ruokinnan suhteen olivat tiukat, todella tiukat. Kasvattaja oli tulenpalavan vihainen joillekin eläinlääkäreille jotka käskivät muuttaa kasvattajan antaman ruokinta ohjeen ihan toiseksi ja sitten tulivat luusto ongelmat kuvaan mukaan. Nykyään jo eläinlääkäritkin kunnioittavat useimmiten varsinkin raskaiden rotujen kokeneiden kasvattajien antamia hoito ja ruokinta ohjeita.

Äänestä
  • kokeili Hillsillä ensimmäistä kertaa ja suositteli kokeilemaan sitä.Mutta samoja oireita alkoi ilmaantua pentueen muillekkin pennuille,joten vaihdoin Nutra Nuggetsiin ja oireet poistuivat pikku hiljaa.Kyllä ruokinnan suhteen olen saanut kasvattajalta paljon neuvoja ja lääkäri Lahdessa oli erikoistunut juuri jättirotujen hoitoon.

    Äänestä

Vihdissä on tämä Kai Skutnabb.Sinne kannattaa viedä.Osaa asiansa ja hinta laatu suhde hyvä:)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 17 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


pikku-stobe kirjoitti:

julkeaa rahastusta.Kävin kuvauttamassa kolme kertaa irlanninsusikoirani jalan ja kertamaksu oli about 115 euroa,siihen vielä lääkekulut päälle.Kolmannen kerran jälkeen lääkäri totesi ettei osaa sanoa mitään tapuksesta ja suositteli Lahdessa olevaa lääkäriä.No nyt on koipi kunnossa,mutta olisi voinut jo ensimmäisen käynnin aikana suositella kyseistä lääkäriä minulle.Jäi kyllä kyseisestä lääkäristä kitkerä maku suuhun.Missä vakuutusyhtiössä on parhaimmat koiravakuutukset mielestänne?Itse käytän Pohjolaa.......

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu