Peseminen

Kuinka usein pesette kissanne?
Pitääkö kissaa pestä tiheään?
7485
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Oma kissani ei ainakaan pidä yhtään pesemisestä, joten olenkin pyrkinyt välttämään pesemistä. Muistaakseni joku suositus on, että ei ainakaan paljoa kahta kertaa useammin vuodessa. Näyttelykissoilla asia on tietysti erikseen. Jos kissa ei nyt näytä mitenkään silmiinpistävän likaiselta, niin mielestäni ei pesuun ole tarvetta.

Äänestä

ja ne on n. 2 ja 1/2 vuotiaita. Huh kun olen suihkussa niin kauheinta mitä voi tapahtua on että ne kastelee vahingossa tassunsa eli en ole pessyt niitä kertaakaan kun nuolevat itseään ja toisiaan!

Äänestä

Minulla on 6 v. maatiaiskissa. En ole pessyt kertaakaan. Turkki on todella upeassa kunnossa hyvän ravinnon, kissan oman pesun ja minun harjaamisen takia. Voit vaikka päivittäin harjata kissaa (tiheä, puolikova harja). Kissani joskus työntyy suihkuun mukaani, olen silloin vähän kastellut, mutta se kuitenkin nuolee oman hajunsa kastelun jälkeen turkkiin.

Äänestä

Maatiaisiani en ole pessyt koskaan, kun ei siihen ole ollut minkäänlaista tarvetta. Meidän Maine Coonin pesen aina ennen näyttelyä, eli muutaman kerran vuodessa.

Kissa huolehtii kyllä yleensä itse puhtaudestaan, ainoastaan mahdollinen rasvahäntä täytyy pestä säännöllisesti. Ja näyttelykissat tosiaan pestään ennen näyttelyä.

Äänestä

Minusta tervettä lyhyt- tai ohutkarvaista lemmikkikissaa ei tarvitse pestä, jos se ei likaannu pahasti esim. kuraan ulkoillessa.

Jos kissa on terve, se huolehtii itse omasta puhtaudestaan.
Pitkäkarvaisia (esim. perskejä) pitää käsittääkseni pestä, vaikka näyttelykissa ei olisikaan. Niiden turkki on niin massiivisen paksu ja pitkä, että kissa ei omin voimin sitä välttämättä saa puhtaana pidettyä.
Puolipitkäkarvaisenkin voisi halutessaan pestä esim. kerran vuodessa, jos turkki tuntuu tavallista rasvaisemmalta. Ja sama juttu tietysti lyhytkarvaisillakin, mutta heillä tosiaan harvemmin turkki pääsee rasvoittumaan. Rasvahäntä on sitten asia erikseen.

Äänestä
  • kun oon kuullut et peseminen useammin auttaisi allergiaan, esim.astmaan ettei tulisi allergiaa..

    Äänestä

pesen silloin kun on tarvis. esim. silloin kun pitkäkarvaisen kissan valkeat tassut ja valkea maha ja kaula on ihan kurassa (varsinkin keväisin). kissa tykkää möyriä hiekassa ja milloin missäkin epätavallisessa paikassa. kylpyyn mentäessä saan houkutella kissaa herkku napeilla yms... itse kylpy onnistuu kun laitan vatiin vettä ja istutan kissan vatiin. tai sitten kastelen kissan suoraan suihkulla (tarpeeksi lämmin vesi)sitten vaan hierotaan shampoota,(itselläni on best friend mild) ja sitten huuhtelu ja kuivaus.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mehukatti kirjoitti:

Kuinka usein pesette kissanne?
Pitääkö kissaa pestä tiheään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu