Nasu Hei

Huomasin sattumalta kirjoituksesi täällä ja tuolla SKKY:N foorumissa. Jälkimmäisessä olit iloinen koirastasi ja kerroit että nyt sinullakin on oikein hankittu koira.
Mutta täällä olet samaan aikaan lähes jo vaatimassa korvauksia kasvattajalta. Eikö juuri tuo SKKY:n foorumi jossa kävijät on lähinnä kaikki kasvattajia, se oikeampi kysyä asioista, mikäli korvauksia jo nyt olet hakemassa.
Ajattelin auttaa sinua ja olen linkittänyt tuon aiemman keskustelun kasvattajille, jossa mukana se sama jolta sinäkin pentusi hait. varsinkin kun vielä kerroit ostaneesi kalliimmalla hinnalla näyttelykoiran. Loksahtaa asiat paikoilleen ja pääsee myös se sinulle pennun myynyt kasvattaja esittämään ajatuksensa. Minua ainakin jäi kiinostamaan asia sen verran paljon.
1161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

En oikein ymmärrä mitä viestisi tarkoittaa? En ole ollut vaatimassa keneltäkään rahoja takaisin. Minulle vain sanottiin että olen maksanut koirasta liikaa. Ja kun en ollut kuullut tälläisestä käytännöstä aikaisemmin niin ajattelin täällä käydä kysymässä ihmisten mielipiteitä asiasta. Ja sain niitä. Kiitoksia vaan kaikille vastanneille. Mutta se mitä en ymmärrä niiin on tuo toinen keskustelu palsta???? En tiedä moisesta paikasta ja en ole kirjoittanut mihinkään muualle kun tänne!

Lopuksi vielä voin sanoa että olen nyt jutellut kasvattajan kanssa asiasta ja onneksi hän on mukava ja ystävällinen ihminen. Ymmärsi myös minun epätietouden asiasta ja selitti miten asiat on. En ole vaatimassa häneltä mitään rahaa takaisin. Olen vaan erittäin kiitollinen että olen saanut häneltä maailman ihanimman ystävän ja lenkkikaverin. Lisäksi vielä; hammaspuutos ei estä meidän harrastamasta esim. agilityä tai tokoa. Ollaankin menossa nyt keväällä ensimmäiselle kursille. Odotellaan sitä jo innolla! :)

Hauskaa talven jatkoa kaikille karvapallojen omistajille! :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


SKKY:läinen kirjoitti:

Huomasin sattumalta kirjoituksesi täällä ja tuolla SKKY:N foorumissa. Jälkimmäisessä olit iloinen koirastasi ja kerroit että nyt sinullakin on oikein hankittu koira.
Mutta täällä olet samaan aikaan lähes jo vaatimassa korvauksia kasvattajalta. Eikö juuri tuo SKKY:n foorumi jossa kävijät on lähinnä kaikki kasvattajia, se oikeampi kysyä asioista, mikäli korvauksia jo nyt olet hakemassa.
Ajattelin auttaa sinua ja olen linkittänyt tuon aiemman keskustelun kasvattajille, jossa mukana se sama jolta sinäkin pentusi hait. varsinkin kun vielä kerroit ostaneesi kalliimmalla hinnalla näyttelykoiran. Loksahtaa asiat paikoilleen ja pääsee myös se sinulle pennun myynyt kasvattaja esittämään ajatuksensa. Minua ainakin jäi kiinostamaan asia sen verran paljon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu