Onko suurin suurin?

Ja pienin pienin?

Eli kun doggi pentue syntyy tuleeko yleensä suurimmasta suurin ja pienimmästä pienin? Kokemuksia?

3

687

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ---

      jostain kuulin että suurimmasta pennusta voi jäädä se pienin koira aikuisena! Pienistä voi yllättäen sitten kasvaa isokin... mutta ei varmastikkaan aina pidä paikkaansa!

    • Lea

      Meidän jätkä oli kahdeksanlapsisen pentueen massiivisin rakenteeltaan, ja näyttääpi tuo kasvavan koko lailla isoimmaksikin. Tosin vaikea vielä sanoa, 7kk kun on ikää vasta. Mutta nyt jo hyvin muiden sisarusten kasvukäyrien yläpuolella. Helpompi kertoilla kun on kasvut kasvettu. Kaikki kun kasvaa niin omaa tahtiaan ja kasvupyrähdykset sijoittuu aina yksilökohtaisesti.

      • .........

        Suurin pentu voi olla suurin myös aikuisena tai sitten ei. Samoin pienin pentu voi olla pentueen pienin aikuisenakin tai sitten ei.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      149
      13168
    2. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      72
      9611
    3. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      95
      9103
    4. Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee

      – Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k
      Maailman menoa
      20
      7746
    5. Giorgia Meloni vs Riikka Purra

      Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk
      Maailman menoa
      38
      6724
    6. 148
      6148
    7. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      15
      3124
    8. En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen

      Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä
      Maailman menoa
      391
      1199
    9. Aikuisten säälittävä käytös

      Mikä mahtaa aikuisia hiertää ja mistä näin kovaa että alaikäisen pahoinpitelyn jälkeen vielä kirjotellaan täällä. Sana v
      Hyrynsalmi
      7
      1144
    10. YLE: Stora Enso Imatra aloittaa yyteet

      www.hs.fi/talous/art-2000011528377.html Yle: Stora Enso aloitti muutos­neuvottelut Imatran-tehtailla Metsäteollisuus|Yl
      Imatra
      84
      990
    Aihe