Hei, en tiedä miksi tänne kirjoitan, haluan vaan jakaa ajatuksiani, jos se auttaisi...
Olen koko ikäni ollut varuillani homoudestani, en ole koskaan sitä halunnut itselleni enkä muille läheisilleni myöntää. Jotenkin olen vaan "häpeillyt" sitä. Ainakin perhe ja sukulaiset pääosin ovat melko vanhanaikaisia, joten en usko heidän suhtautuvan kovinkaan iloisesti jos kertoisin homoudestani. Läheisiä kavereitakin minulla on muutamia, mutta ei oikeestaan ketään jolle voisin puhua asioista niinkun ne on ja kertoa miltä minusta oikeasti tuntuu.
Olen itseni ja tuttujenkin mielestä sympaattinen ja toiset huomioon ottava ihminen. Yritän aina parhaani mukaan auttaa läheisiäni niin hyvin kuin vain voin. Kuuntelen myös mielelläni muiden ihmisten huolia ja murheita. Kuitenkin tuntuu, että itselleni ei löydy sellaista henkilöä jolle voisin murheeni ja ajatukseni purkaa. Osittain se on minunkin syytä, olen vain niin tarkka muiden ihmisten ajatuksista itseäni kohtaan. Tuntuu, että jos kertoisin suuntautumisestani, minua alettaisiin kohtelemaan eri tavalla. Voi olla, että olen väärässä, mutta aivan varmasti ihmisten käsitykset ja mielipiteet muuttuisivat minua kohtaan, ainakin osittain. Enkä haluaisi sen niin olevan. En myöskään haluaisi, että vanhempani joutuisivat häpeämään minua, kun olen erilainen kuin muut. Veljeni meni juuri naimisiin ja perhe/sukulaiset odottavat minultakin samaa. Olen seurustellut monenkin tytön kanssa aiemmin. Halusin näyttää muille, että pystyn olemaan niinkuin muut. En kuitenkaan pysty siihen enää, enkä halua loukata ketään tyttöäkään. Haluaisin vain että kaikki läheiseni olisivat onnellisia. Haluaisin myös itseni olevan onnellinen. Haluaisin olla rohkeampi, jotta voisin olla sellainen niin kuin oikeasti olen. En kuitenkaan usko, että koskaan kykenen siihen.
Elämässäni tärkeimmät asiat ovat perheeni ja läheiset ihmiset, joita rakastan todella paljon. Tällä hetkellä kuitenkin tuntuu, että paras vaihtoehto olisi muuttaa toiseen kaupunkiin/maahan, jossa voisi aloittaa puhtaalta pöydältä ja olla oma itseni. Haluaisin oman kullan vierelleni, jonka kanssa voisi tehdä kaikkea, mitä muutkin parit tekevät. Ei tarvitsisi esittää muuta mitä ei ole, en kyllä tiedä uskaltaisinko muuallakaan olla muuta mitä nyt olen.
Olen koko ikäni ollut varuillani homoudestani, en ole koskaan sitä halunnut itselleni enkä muille läheisilleni myöntää. Jotenkin olen vaan "häpeillyt" sitä. Ainakin perhe ja sukulaiset pääosin ovat melko vanhanaikaisia, joten en usko heidän suhtautuvan kovinkaan iloisesti jos kertoisin homoudestani. Läheisiä kavereitakin minulla on muutamia, mutta ei oikeestaan ketään jolle voisin puhua asioista niinkun ne on ja kertoa miltä minusta oikeasti tuntuu.
Olen itseni ja tuttujenkin mielestä sympaattinen ja toiset huomioon ottava ihminen. Yritän aina parhaani mukaan auttaa läheisiäni niin hyvin kuin vain voin. Kuuntelen myös mielelläni muiden ihmisten huolia ja murheita. Kuitenkin tuntuu, että itselleni ei löydy sellaista henkilöä jolle voisin murheeni ja ajatukseni purkaa. Osittain se on minunkin syytä, olen vain niin tarkka muiden ihmisten ajatuksista itseäni kohtaan. Tuntuu, että jos kertoisin suuntautumisestani, minua alettaisiin kohtelemaan eri tavalla. Voi olla, että olen väärässä, mutta aivan varmasti ihmisten käsitykset ja mielipiteet muuttuisivat minua kohtaan, ainakin osittain. Enkä haluaisi sen niin olevan. En myöskään haluaisi, että vanhempani joutuisivat häpeämään minua, kun olen erilainen kuin muut. Veljeni meni juuri naimisiin ja perhe/sukulaiset odottavat minultakin samaa. Olen seurustellut monenkin tytön kanssa aiemmin. Halusin näyttää muille, että pystyn olemaan niinkuin muut. En kuitenkaan pysty siihen enää, enkä halua loukata ketään tyttöäkään. Haluaisin vain että kaikki läheiseni olisivat onnellisia. Haluaisin myös itseni olevan onnellinen. Haluaisin olla rohkeampi, jotta voisin olla sellainen niin kuin oikeasti olen. En kuitenkaan usko, että koskaan kykenen siihen.
Elämässäni tärkeimmät asiat ovat perheeni ja läheiset ihmiset, joita rakastan todella paljon. Tällä hetkellä kuitenkin tuntuu, että paras vaihtoehto olisi muuttaa toiseen kaupunkiin/maahan, jossa voisi aloittaa puhtaalta pöydältä ja olla oma itseni. Haluaisin oman kullan vierelleni, jonka kanssa voisi tehdä kaikkea, mitä muutkin parit tekevät. Ei tarvitsisi esittää muuta mitä ei ole, en kyllä tiedä uskaltaisinko muuallakaan olla muuta mitä nyt olen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Hei, mun tilanne on aivan samanlainen. Olen vielä uskovaisesta perheestä ja kaveritkin on pääsääntöisesti uskovia. Näille homous on todella kaukainen asia jota he ei voi, eivätkä osaakkaan kuvitella, että minä voisin olla homo!
Luulen ainoastaan siskoni vaistoavan mun homouteni ja hänellä onkin eräs homokaveri hyvänä ystävänä. Mut en ole uskaltanut avautua siskolleni kun tämä homous hävettää aika lailla, kun oon niin paljon kuullu miten iljetystä homous on. Esim. tänään keskustelin äitini kanssa presidenttiehdokkaista ja äitini totesi, ettei ainakaan Niinistöä äänestä kun hyväksyy kaikki homot ja lesbot... Olin ihan hiljaa!
Mulla on kans monesti käynyt sama ajatus jättää kaikki tämä ahdasmielisyys taakse ja lähteä ulkomaille. Aloittaa, niinkuin sanoit, puhtaalta pöydältä.
Iltaa vaan tänne. Mä oon jo kolmeakymmentä lähestyvä mies ja pitkään ja hitaasti parin viime vuoden aikana hyväksynyt itseni sellaisena kuin olen, eli homona. Kaapista oon tullut pikkuhiljaa parin vuoden aikana, ensin kerroin äidille ja siskolle, syksyn mittaan oon kertonut muille. Se vaatii aikansa. Toisille se on helpompaa, riippuu aika paljon sosiaalisesta ympäristöstä ja persoonasta. Mutta kannattaa antaa itselleen aikaa. Mua on auttanut aika paljon aiheesta lukeminen, erityisesti homoseksuaalisuuden historian lukeminen on auttanut. Ja sit kun saa aikaiseksi avautua jollekin ja toivottavasti huomaa, ettei se oo moksiskaan, niin tunne on aika huimaava. Harva ystävä saati sukulainen on loppujen lopuksi valmis hylkäämään näin pienen asian takia.
Monesti kävi mielessä, että ois helpompaa aloittaa alusta jossain muualla. Mutta omalla kohdalla tiesin, että se ois ollu vain pakenemista, ja samat ongelmat ois ollu edessä siellä uudessa paikassa. Eli harkitkaapa tarkoin. Voi se tietty olla jollekin ihan toimiva ratkaisu.
"...ettei ainakaan Niinistöä äänestä kun hyväksyy kaikki homot ja lesbot."
En viitsi sanoa mielipidettäni äidistäsi. Mutta erikoista, että valitsi Niinistön mustalle listalle homomyönteisyyden vuoksi, kun Halonen on vanha SETA:n puheenjohtaja. "setaveteraani"
Kaikki presidenttiehdokkaat hyväksyvät homot ja lesbot. Myös kristillisdemokraattien ehdokas. Voisit vaikka äidillesi kertoa tämän tosiseikan.
Arto Lahti ilmeisesti on kaikkein skeptisin seksuaalivähemmistöjen suhteen, vaikka hänkin heidät periaatteessa hyväksyy. Muut pressaehdokkaat paljon hyväksyvämpiä.
No ymmärrän äitiäni. Homous on hänelle, uskovaiselle todella outo ja kaukainen asia... vanhempani ovat ns. pikkuporvareita jotka ei koskaan ole äänestänyt vasemmistopuolueita ja Niinistö, jonka arvomaailma on vanhempia lähimpinä, oli heille pettymys. Siitä nähdään kuinka homovastaisuus voi vaikuttaa jopa äänestyskäyttäytymiseen.
Vanhempieni ja muidenkin uskovien käsitykset homoista on Raamatun "ajatusten" mukaiset ja siksipä he sitä kauhistelevat. Sodoman ja gomoran synnit...
Ymmärrän heitä, todellakin. Jos en olisi itse homo, olisin aivan samanlainen kuin vanhempani ja uskovaiset ystäväni. Homous olisi jotain hyvin outoa ja kaukaista... Siksipä oma homouteni on monesti hyvin vaikeaa ja ahdistavaa. Tulevaisuus on usein näköalatonta.
Homous ei ole outoa. Hyvin simppeli asia. Eikä kaukaista, niitä on ollut yhtä kauan kuin heteroita. Siksipä heidät tunnettiin jo raamatun aikoina.
Internet ja tietokoneet ovat minun äidilleni jotain outoa ja kaukaista, jota hän ei haluaisi käsitellä. Mutta minun kohdallani on turha äitikullan väittää vastaan, joten nykyisin kyllä hän osaa lukea sähköpostin, kun hiukan kädestä pitäen opetin. Samanlainen vaikeus oli hänellä kännykän ja erityisesti tekstiviestien kanssa. Se on vain asennekysymys.
Painotin hänelle, että se on typeryyden merkki, kun ei osaa pitää sormea ajan pulssilla. Olen aina painottanut. Jos ei osaa tekstiviestiä lähettää pienen opetuksen jälkeen, se on typeryyttä. (Itseasiassa olen sitä mieltä myös aikuisista ihmisistä, jotka uskovat satukirjoihin, kuten raamattuun.)
Homous ei ollut onneksi minun kohdallani sellainen asia, josta olisi pitänyt vääntää kättä vanhempien kanssa. Ilmoitukseni tapahtui tyyliin:
- Olen muuten homo
- Vai niin. Ottaako kukaan lisää kahvia?
Mutta ihmiset ovat kummallisen erilaisia myös samassa maassa ja jopa samassa lähiössä. Ole nyt hiukan tiukkana lähipiirisi kanssa. Ei mitään "anteeksi, olen homo" - asennetta. Vähän boostia siihen persoonaan.
..vanhempasi eivät tiedä mitä on homous?, ei kovin uutta sekään vanhemmilla ihmisillä...
Mä elän kanssa ympäristössä, jossa homoseksuaalisuus ei ole kovin suotavaa.. Oma kotiväkeni on melko ahdasmielinen homoseksuaalisuuden suhteen ainakin osittain ja olen kuullut äitini suusta useammankin kerran negatiivista kommenttia homouteen kuten myös parin sisarukseni suusta. Sukuni on myös vahvasti uskonnollista, joten sekin vielä ;)
Mun tilanne on onneksi sillein jo helpottunut, että olen löytänyt ystäviä, joille olen kertonut tästä puolestani ja asun pääkaupunkiseudulla poissa kotoa, joten en ole tilivelvollinen kenellekään tulemisistani ja menemisistäni.
Itsekään en nyt tiedä miksi kirjoitan tänne. Kai kirjoituksesi kosketti minua sen verran, että pakko kommentoida. Itse olen saman ikäinen, kun sinäkin ja luonnollisesti olen painiskellut samojen ajatusten kanssa. Pikkuhiljaa kuitenkin kaikki lähtee etenemään, mutta se on paljon myös omasta asenteesta kiinni. En myöskään ole ihan sinut itseni kanssa homoudesta, mutta en anna sen enää haitata elämääni, kuten vuosia sitten. Ennen olin ujo ja hiljainen ja ajattelin, että tulen elämään yksinäistä elämää koko loppuikäni varmasti. No, vieläkään en ole seurustellut koskaan, enkä ole löytänyt ketään, mutta nyt ajattelen, että toivoa varmasti löytyy. Muutaman kerran olen ihastunut palavasti toiseen ja saanutkin hieman vastakaikua toiselta, mutta kuitenkin hommat ovat syystä tai toisesta jääneet siihen.
Kirjoitit paljon siitä, kuinka otat huomioon toiset ja haluat heille vain hyvää, joka on täysin ymmärrettävää, koska itse olen samanlainen. En halua, että asenteet muuttuvat minua kohtaan tai joku joutuu elämään häpeässä takeani. Itse noin puoli vuotta sitten kuitenkin kerroin muutamalle kaverille homoudestani ja ne ottivat sen todella hyvin, vaikka luulin, että he tulevat vihaamaan minua myöhemmin, koska tiesin eräänkin ihmisen asenteet homoja kohtaan. Ne taisivat olla liioiteltuja ja eräänlaista uhoamista vain, mutta asenne muuttui viimeistään siinä, kun kuuli, että hänen ystävänsä, minä, olen yksi sellainen. Todellinen ystävä ei hylkää, vaan hyväksyy sellaisenaan kuin toinen on. Kuulostaa jo ärsyttävän vanhalta sanonnalta, mutta totta se on.
Haluan vain sanoa, että ei tietenkään täytellistä elämänmuutosta tarvi ajatella, että olo paranisi. Eikä välttämättä tarvi kertoakaan heti kenellekään itsestään, vaan koittaa alkaa hyväksymään itseään sellaisena kuin on. Muiden onnellisuuden ja tarpeiden tyydyttämisessä oma elämä menee hukkaan suurimmalta osalta, vaikka en nyt neuvo, että pitäisi ajatella vain itseään, mutta se kultainen keskitie täytyisi vain löytää tämänkin asian kanssa. Tuskin tulee onnillesemmaksi, jos elää valheellista elämää varsinkin itselleen ja nuoruuskin menee hukkaan siinä samalla. Samalla voit paljon satuttaa tätä tyttöä, jolla voi olla paljonkin odotuksia sinua kohtaan.
Omat vanhempani eivät minusta tiedä, eikä suurin osa vielä kavereistakaan, mutta tässä viimeisen vuoden aikana olen saanut niin paljon itsevarmuutta asioihin ja olen hiljalleen alkanut hyväksymään asian ja löytänyt asioihin toivoa, joka on vienyt minua eteenpäin. Vieläkään en ole löytänyt sitä onnea tähän yksinäisyyteen, mutta kyllä se vielä sieltä, kun uskaltaa vain yrittää. Helpommi sanottua kuin tehtyä, mutta kyllä se siitä. Omastakin näkökulmasta olisi helpompi kohdata haasteet ja asiat, jos olisi toinen rinnalla antaen syyn tehdä se kaikki, mutta tällä hetkellä sellaista ei ole. Yksinkin on kuitenkin tultavata toimeen ja myöhemmin se onnellisuus löytyy vaikka aina ei tunnukaan siltä. Toivottavasti löydät uuden tai vanhojen joukosta myös sellaisen ystävän kenelle purkaa sydäntä vaikeina hetkinä. Onnea ja rohkeutta sulle.
Odottaa sinua koska olet oikeassa. Unohda mitä tuomitsijat sanovat. Heitä kyllä riittää. He ovat itse onnettomia ja salaa kateellisia rohkeudestasi.
Löydät varmasti rakkauden kun hyväksyt itsesi täysin. Kaikkea hyvää sinulle.
hei eletään jo vuotta 2006 ja on tässä maailmassa nähty vähän iheellisempiäkin asioita kuin kaksi toisistaan pitää miestä..ite oon kertonu suurimmalla osalle frendeistä ja porukoille, enkä oo KERTAAKAAN saanu keltään mitään vittuiluja asian suhteen
Mulla on aivan sama homma. En pysty puhumaan kellekkään tästä asiasta. paitsi yhdelle erityisen hyvälle kaverille. En oo koskaan rakastunut naispuoliseen ihmiseen. mutta moneen jätkään kylläkin. oon kohta vasta 18 ja tiedän että oon vielä nuori ja elämää eessä mutta niin on sullakin. :) Itse voisin kanssa harkita tuota paikkakunnan vaihtamista. sellaiselle paikkakunnalle missä hyväksyttäisiin ihminen sellaisena kun on. Itse haluan myös kullan jonka viereen käpertyä.