uneton

Olen tässä jaksamisen äärirajoilla katsellut eri vaihtoehtoja unettomuuteni hoitoon. Olen sinnitellyt yli vuoden 3-4h unilla. Nyt vihdoin, kun lapsi nukkuu 12h joka yö, äiti nukkuu 2h ja ei enää sitäkään välttämättä. Nyt tätä on jatkunut kuukausia ja parina yönä olen ottanut unilääkettä. Oli musertavaa huomata, että minulla kesti nukahtaa lääkkeellä reilun tunnin ja heräsin parin tunnin päästä, kuten tavallisesti. Erona oli vain todella paha olo ja koko päivän kestävä "krapulainen" fiilis. Tuntuu ihan oikeasti siltä, että kaikki toivo kunnon yöhön on mennyt. En osaa enää nukkua.

Nyt huomasin palstalla,että akupunktiosta on joku saanut avun. Uskaltautuisin Mehiläiseen kokeilemaan hoitoja. Pelottaa vaan onko ihan kamalan korkeat hinnat.Sitten mietityttää, että auttaako akupunktio näin vaikeaan unettomuuteen. Minua ei enää edes väsytä ja fysiikka pettää ihan justiinsa. Päästä on kaikki varmaan pettänyt jo aikaa sitten:)
62135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

...Nokialla akuhoitoa saa terveveyskeskuksessa.Siellä kannattaa ainakin kokeilla ennen kuin maksaa jossain hoidosta,ehkä paljonkin.

Äänestä

Hei, aikaisemmassa ketjussa kyseltiin Tampereella olevista akupunktiolääkäreistä, katsohan sieltäkin.

Pitkään jatkunut unettomuus on todella kovaa ja siitä palautuminen ei onnistu hetkessä. Tuttavallani oli jotakuinkin sama tilanne muutama vuosi sitten. Hän käytti nukahtamislääkettä (tavall. unilääk. lievempää) ja homeopatiaa.

En tiedä mahtaako seuraavista vinkeistä olla apua tilanteeseesi, mutta laitan varoiksi muutaman:

*Itserentoutus -hetket varpaista nenänpäähän - n. 20 min virkistää kummasti (löytyy kasetteja esim. kirjastosta).

*Frantsilan yrttiuutteissa taisi olla jokin uniuute, myös kamomillatee/ valeriaana/ yömaito-lasillinen - juuri ennen nukkumaanmenoa voi auttaa unentuloa. Itselläni auttaa se, kun laitan huoneen aivan pimeäksi ja korvatulpan toiseen korvaan.

*Homeopatiasta / vyöhyketerapiasta saattaa löytyä myös apua.

Toivottavasti unitilanteesi kohentuu pian!

Äänestä
  • ..kannattaa kysellä kiinalaisen lääketieteen asiantuntijoita.Treella ainakin Nisonen Merja, Purhonen Kari.Toivottavasti apuja :)

    Äänestä

  • TIH kirjoitti:

    ..kannattaa kysellä kiinalaisen lääketieteen asiantuntijoita.Treella ainakin Nisonen Merja, Purhonen Kari.Toivottavasti apuja :)

    jos et käytä hormonaalista ehkäisyä voisit kokeilla kuurin vitamore totalia ja esim. biovitan uutta e-epa e-dha kalaöljyä. (molempia saa luontaistuotekaupoista ja apteekista.)olitko hyvä nukkuja ennen lapsen saamista? voi olla, että hormonit siellä hakevat paikkaansa

    tämän lisäksi vyöhykyterapia ja homeopaattiset valmisteet.

    Äänestä

Olen menossa ylihuomenna akupunktioon,ja voin sitte laittaa tuloksia tänne myöhemmin.Mulla on ollut unihäiriöitä yli 10v,joista pahin kausi on meneillään ollut pari vuotta.
Suurin ongelma on minulla nukahtaminen,eli vaikka väsyttää ihan h****tisti niin silti ei saa unta.Ja krapula fiilis kuulostaa niin tutulta.

Olen kanssa kuullut että joitakin on tosiaan auttanut jo yhdestä kerrasta,ja joskus on joutunut uusimaan käynnin esim kuukauden päästä.Ei mielestäni kallista ole,jos ei tarvii usein käydä.
Tosin minun kohdallani otan myös hoitoa selkääni,että tulen sen takia käymään siellä useammin jos koen siitä hyödyn.
Mutta jaksamisia ja palailen asiaan kun on kokeiltu=)

Äänestä

mà ainakin sain nukuttuu korva akupunktion avulla.. olin nukkunut todella huonosti parin kuukauden ajan.. ja korva akupunktion jàlkeen sain nukuttuu :) kandee kokeilla!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tampereella kirjoitti:

Olen tässä jaksamisen äärirajoilla katsellut eri vaihtoehtoja unettomuuteni hoitoon. Olen sinnitellyt yli vuoden 3-4h unilla. Nyt vihdoin, kun lapsi nukkuu 12h joka yö, äiti nukkuu 2h ja ei enää sitäkään välttämättä. Nyt tätä on jatkunut kuukausia ja parina yönä olen ottanut unilääkettä. Oli musertavaa huomata, että minulla kesti nukahtaa lääkkeellä reilun tunnin ja heräsin parin tunnin päästä, kuten tavallisesti. Erona oli vain todella paha olo ja koko päivän kestävä "krapulainen" fiilis. Tuntuu ihan oikeasti siltä, että kaikki toivo kunnon yöhön on mennyt. En osaa enää nukkua.

Nyt huomasin palstalla,että akupunktiosta on joku saanut avun. Uskaltautuisin Mehiläiseen kokeilemaan hoitoja. Pelottaa vaan onko ihan kamalan korkeat hinnat.Sitten mietityttää, että auttaako akupunktio näin vaikeaan unettomuuteen. Minua ei enää edes väsytä ja fysiikka pettää ihan justiinsa. Päästä on kaikki varmaan pettänyt jo aikaa sitten:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu