Ripsiväri levisi siniharmaiden silmien alle, huulipunan Tiia-Riina oli syönyt jo aikaa sitten. Tuli joka naisen edessä paloi, nieli ylleen nakotut sivut ahnaaseen lämpöönsä. Paperipino hupeni Tiia-Riinan sylistä, sanat joita tuli suuteli kertoivat rakkaudesta. Aina naisen nakatessa paperipallon liekkiin, valo laajeni hetkeksi, irrottaen tämän pimeästä ympäristöstään.
Niko nojasi sauvoihinsa, katsoi rannalla olevaa katosta ja yksinäistä hahmoa joka liikehti tarmokkaan täsmällisesti. Hetken naista tarkkailtuaan Niko pukkasi suksensa liukuun ja pysähtyi katoksen luo päästyään.
- Mikä tuo on? Niko kysyi, seuraten naisen käsistä katoavia paperiarkkeja.
- Elämäni.
- Onko se nyt ohi?
Tiia-Riina naurahti, naukkasi punaviiniä vierellään olevasta pullosta ja katsoi miestä syvälle silmiin, käänsi katseensa takaisin tuleen ja nakkasi uuden paperitollon liekkeihin. Valo leikki hetken naisen kasvoilla ja hiipui uudelleen.
- Alussa, Tiia-Riina totesi maistellen sanaa.
Niko hymähti ja vilkaisi tulta jota nainen lakkaamatta ruokki. Katsoi uudelleen naista ja tämän pandan silmiä.
- Onko kaikki hyvin? mies kysyi, miettien jatkaisiko matkaa, vilun pyrkiessa hien kostuttamien vaatteiden alle.
- Hyvin? On kai, nainen hymyili kyynelten kiertäessä poskilta leualle.
Niko painoi sauvalla monon irti suksesta, istui naisen vierelle ja kiersi kätensä tämän harteille. Hetken Tiia-Riina oli liikkumatta, kiersi lopulta kätensä miehen ympärille ja painoi kasvonsa kevyttoppatakin liukasta pintaa vasten.
- Tuntuu paremmalta, Tiia-Riina kuiskasi ja sulki silmänsä.
Niko nojasi sauvoihinsa, katsoi rannalla olevaa katosta ja yksinäistä hahmoa joka liikehti tarmokkaan täsmällisesti. Hetken naista tarkkailtuaan Niko pukkasi suksensa liukuun ja pysähtyi katoksen luo päästyään.
- Mikä tuo on? Niko kysyi, seuraten naisen käsistä katoavia paperiarkkeja.
- Elämäni.
- Onko se nyt ohi?
Tiia-Riina naurahti, naukkasi punaviiniä vierellään olevasta pullosta ja katsoi miestä syvälle silmiin, käänsi katseensa takaisin tuleen ja nakkasi uuden paperitollon liekkeihin. Valo leikki hetken naisen kasvoilla ja hiipui uudelleen.
- Alussa, Tiia-Riina totesi maistellen sanaa.
Niko hymähti ja vilkaisi tulta jota nainen lakkaamatta ruokki. Katsoi uudelleen naista ja tämän pandan silmiä.
- Onko kaikki hyvin? mies kysyi, miettien jatkaisiko matkaa, vilun pyrkiessa hien kostuttamien vaatteiden alle.
- Hyvin? On kai, nainen hymyili kyynelten kiertäessä poskilta leualle.
Niko painoi sauvalla monon irti suksesta, istui naisen vierelle ja kiersi kätensä tämän harteille. Hetken Tiia-Riina oli liikkumatta, kiersi lopulta kätensä miehen ympärille ja painoi kasvonsa kevyttoppatakin liukasta pintaa vasten.
- Tuntuu paremmalta, Tiia-Riina kuiskasi ja sulki silmänsä.
Vastaukset 1
Vanhimmat
pakko olla saman henkilön kirjoittama, kuin Elämä on laiffii- roskan (- pahoitteluni).
Taas (edistyksellisempää) ajantuhlausta tämänkin lukeminen.
Draama on siitä vaikeaa, että jos sitä/sen syntyä ei osaa selittää, teksti on yhtä tyhjän kanssa.
Tiia-Riina on selvästi jätetty- kirjeen avulla- mutta kuka tämä meidän uros, Niko oikein on? Ovatko he Tiia-Riinan kanssa ennestään tuttuja vaiko tapaavat ensimäistä kertaa? Jos vastaus on jälkimmäinen, kuka ihme syleilee ventovierasta ihmistä? Ei ainakaan suomalainen (olisi ollut uskottavempaa jos tarinassasi olisivat seikkailleet Tiffany ja Richard). Ei sittenkään.
Ei pahalla, mutta tässä on aivan liian paljon selittämätöntä melankoliaa minun makuuni.
(Olisi auttanut, jos olisit edes vaivautunut kirjoittamaan, mitä niissä kirjeissä luki joita T-R niin surullisena viskoi tuleen). Jälkikäteen jää monia kysymyksiä, mutta ne ovat oikeastaan yksi ja sama; whyyyyyy?
No jaa, melkein "sujuvaa" luettavaahan se oli. (Jos yhtään auttaa; parempi kuin "Elämä on laifii"!)
4pist.