Kysymys

Mitä mieltä olette näistä metsäpalveluyrittäjistä? Olen mielessäni pyöritellyt ajatusta josko ostaisi pienen moton sampo tai joku vastaava ja alkaisi ostaa pystyyn ensiharvennuksia.Hinta olisi n.10% yli mitä metsäfirmat maksavat,hakkuu tehtäis päivällä, ottasin parrua ja muita mahdollisia erikoispuita joista oliti tietysti parempi hinta kuin kuidusta ja mahdollisen ennakkoraivauksen suorittaisin kesällä joka olisi huomioitu kantohinnan parin euron laskulla. Joskus surkeasta metsästäkin löytyy kasvatettava metsä kun sen vain raivaa, siinä tilanteessa 100euron pudotus/ha luulis tuntuvan pieneltä hyötyyn nähden? Olen kyllä kuullut että tällä alalla läytyy kaikenlaista "yrittäjää" mutta oma tarkoitus olisi toimia täysin rehellisesti, olisihan mulla kuitenkin valat päällä niistä koneista.Niin olen ollut metsätöissä 12vuotta joista 8 motolla kuskina.Kiitos etukäteen asiallisista vastauksista.
224402
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Kilpailuhan on aina tervetullutta. Mielestäsi kykenet maksamaan enemmän ns. ostamalla kaiken kuidun hinnalla ja myymällä osan eteenpäin kalliimpana puutavarana. Sinulla lienee siis vahva käsitys siitä, että isännät myyvät kuituna parempaa puuta niin paljon, että siitä löytyy sinulle markkinarako? Entäs kun isännät alkavat tarjota 11-metristä ylitiheää raivaamatonta nuorta metsää ensiharvennukseen. Pieni moto on noita tavallisia pätehakkuulaitteita taloudellisempi ensiharvennuksissa, mutta vieläkö saat palkan, kun hehtaarilta pitäisi poistaa tuhatkunta 40-50-litraista runkoa ja kun parrut lähinnä loistavat poissaolollaan? Näitäkin on.
Entä jos korkotaso nousee pari prosenttia ja polttoaineen hinta parikymmentä?

Toivon, että laskelmasi pitävät. Tee kuitenkin vielä se 'epätodennäköinen' laskelma, että kaikki maksaakin enemmän kuin olit ajatellut. Jos rohkeutta riittää vielä sen jälkeen, niin kerrohan missä päin suomenmaata aiot toimia - sitä voisi vaika tulla kysymään palveluksia.

Äänestä
  • Joo, parrut yms olisi tarkoitus ostaa paremmalla hinnalla kuin kuidut eli ei huijata. Firmathan maksavat nykyisin muutaman euron kuidunpäälle jostain parrusta. Jos yleinen kustannustaso nousee (esim. polttoaine) niin kyllä yleensä tuotteesta saatava hintakin nousee. Jatkossa olisi tarkoitus pystyä palvelemaan metsänomistajaa kaikissa tilanteissa eli jos isännällä on harvennusta ja vieressä pari ha risukkoa niin se risukko pitää myös pystyä hoitamaan eikä jättää isäntää "pulaan". Itse hoitaisin risukoita ja ennakkoraivauksia ja käyttäisin myös muita metsäpalveluyrittäjiä raivauksissa.

    Äänestä

sillä saralla on vaikka kuinka paljon,kunhan vaan metsänomistajat ymmärtävät teettää niitä.Ideasi on aivan hyvä ja sitä moninpaikoin tehdäänkin,kaikille uusille yrittäjille kyllä tilaa on.Työniloa.

Äänestä

metsätalousyrittäjän sampo oli hetki sitten MT.ssa myynnissä...
Vaihtaako uuteen ..isompaan vai luopuu koko hommasta ei tullu soitettua ja kysyttyä...

Hankinta hinnat 20-25 euroa motti. Maksaakohan ne yhtiöt pystyyn jotain kympin verran ? koskaan en ole saanu selville kun en ole ensiharvennuksia pystykaupalla myynyt.

Urakoitsijoiden keskimääräiset korjuu taksat tienvarteen 70 litran leimikossa 150m ajomatkalla varmaan nykyisillä polttoaineen hinnoilla 15 euroa /m3 verottomana.Päätehakkuukoneet saa varmaan paljon enemmän kun tekee aukon kylkiäisinä ensiharvennuksia.

Kukahan tuossa ketjussa sen varsinaisen tilin tekee.
Tuollasia ajatuksia tuli mieleen.

Saattaa moottorisahan kanssa tehdä sittenkin parhaan tilin ,hankintamyyjä varsinkin kun vielä 120 m3 / vuosi verottomana

Äänestä
  • aika tuoreita hintatietoja joita kuulin oli mäntykuidusta 27e, kantohinnat pyörii varmaan siinä kympintienoilla.

    Äänestä

  • metsänomistajalle kirjoitti:

    aika tuoreita hintatietoja joita kuulin oli mäntykuidusta 27e, kantohinnat pyörii varmaan siinä kympintienoilla.

    kuitenkin että saat ne puut varmasti myytyä. joskus on ollut sellaisia aikoja ettei hankintapuu oo oikeen kelvannut.

    Äänestä

  • varmista kirjoitti:

    kuitenkin että saat ne puut varmasti myytyä. joskus on ollut sellaisia aikoja ettei hankintapuu oo oikeen kelvannut.

    Siitähän se lähtee että on oltava sopimus jonkun firman kanssa että varmasti ostavat mitä puuta tahansa milloin tahansa ja hinnasta on sovittava etukäteen.

    Äänestä

Mikä ihme ajaa ihmisiä sekaantumaan täysin toivottomaan yritystoimintaan metsäalalle ? Kuinka joku voi kuvitella, että tällaisista metsäpalvelujutuista tulisi eläneeksi ? Suomen metsätaloutta ja puunhankintaa tanssittaa muutama firma pillinsä mukaan juuri niin, kuin tahtoo. Yksittäiset pikku yrittäjät eivät huomaakaan, kun ovat jo toivottomasti sidoksissa suurfirmoihin. On täysin toivotonta kuvitella, että metsäalalta löytyisi rakoa normaalin yritystoiminnan kautta voitontavoittelulle. Alihintaan ja nälkäpalkalla saa töitä tehdä, niin paljon, kuin jaksaa.
Kuka voi olla niin pöljä, että kuvittelee suurfirmojen sietävän alueellaan "markkinahäirikköä" , joka maksaa puusta 10 % enemmän, kuin nämä suurfirmat. On lapsellista kuvitella, että nämä ostaisivat markkinahäirikön puita sellaiseen hintaan, että jäisi mitään katetta toiminnalle.
Homma kaatuu jo siihenkin, että ennakkoraivauksia tehdessään "yrittäjän" hakkuukone seisoo, eikä tee tulosta. Jos taas teettää ulkopuolisella, työnantajamaksut seuraavat ja tietenkin muut työnantajavelvoitteet. Älkää kuvitelkokaan, että saatte ennakkoverolipulla ketään raivuulle ja jos jostakin niin pöljän löydätte, niin verottaja tulee jonkun parin vuoden kuluttua sanomaan, että hän olikin työsuhteessa. Silloin on vitsit vähissä. Maksa koko juttu tavallaan uudelleen. Näin on monelle jotka luulivat olevansa nokkelia jo käynytkin. Eihän raivaussahalla sahaaminen tietenkään mitään yrittäjätoimintaa voi ollakaan.

Unohda koko juttu ! Vahingoita itseäsi jotenkin muuten, jos kärsimyksiä haluat. Hakkaa vaikka vasaralla joka toinen viikko sormesi ja varpaasi mustiksi. Ei ainakaan jälkeläistesi tarvitse kärsiä.

Äänestä
  • Jos jollekkin firmalle tarjoaa pystyyn 2ha männikön ensiharvennusta ja ehkä kaipaisi raivausta ja on talvileimikko, Nii vastaus on että ei kiinnosta tai hinta älyttömän huono. Jatkossa ei ole tuhannen motin aukkoja isännillä kylkiäisinä, yleensä.Veromuutoksen myötä puu tienvarressa kiinnostaa paremmin koska saatavuus vähenee.Olen jutellut asiasta erään ostomiehen kanssa ja oli sitä mieltä että yhtiötä kiinnostaa ostaa ensiharvennus kuitua tienvarressa, en sitten oo tietenkään varma kun en oo vielä isompien herrojen kanssa keskustellut.Jos on 2ha ensiharvennusta 50m2/ha =100m2, ostomies käy kerran ja leimikon sunnittelija toisen kerran ja vielä linkomies tunnin, niin näistä kertyy äkkiä firmalle kuluja 100-200e nämä kulut oisi firmalta pois tai ainakin pienemmät jos joku muu toimittaa puut tienvarteen.Ja tukin laadusta olisi sovittava että se on laaduntäyttävää eikä siinä ole raakkeja 30% niinkuin isäntien pinoissa monesti on, siksi tukista maksukyky hankinnalla on huono.Voihan nämä sunnitelmat olla tuhoon tuomittuja, mutta täytyy aina haaveilla, ja joitakin tälläisä yrittäjiä on olemassa. Eihä tällä rikastu mutta ei se ole herkkua etsiä liputusta puoliltaöin räntäsateessa nykyisessä työpaikassa. Ja siitä moton seisottamisesta,sen täytyis olla sen hintanen että sitä voi seisottaa pihassa muutaman kuukauden vuodessa.

    Äänestä

  • lisää ! Todella optimistinen kaveri.

    Äänestä

  • <<< kirjoitti:

    Jos jollekkin firmalle tarjoaa pystyyn 2ha männikön ensiharvennusta ja ehkä kaipaisi raivausta ja on talvileimikko, Nii vastaus on että ei kiinnosta tai hinta älyttömän huono. Jatkossa ei ole tuhannen motin aukkoja isännillä kylkiäisinä, yleensä.Veromuutoksen myötä puu tienvarressa kiinnostaa paremmin koska saatavuus vähenee.Olen jutellut asiasta erään ostomiehen kanssa ja oli sitä mieltä että yhtiötä kiinnostaa ostaa ensiharvennus kuitua tienvarressa, en sitten oo tietenkään varma kun en oo vielä isompien herrojen kanssa keskustellut.Jos on 2ha ensiharvennusta 50m2/ha =100m2, ostomies käy kerran ja leimikon sunnittelija toisen kerran ja vielä linkomies tunnin, niin näistä kertyy äkkiä firmalle kuluja 100-200e nämä kulut oisi firmalta pois tai ainakin pienemmät jos joku muu toimittaa puut tienvarteen.Ja tukin laadusta olisi sovittava että se on laaduntäyttävää eikä siinä ole raakkeja 30% niinkuin isäntien pinoissa monesti on, siksi tukista maksukyky hankinnalla on huono.Voihan nämä sunnitelmat olla tuhoon tuomittuja, mutta täytyy aina haaveilla, ja joitakin tälläisä yrittäjiä on olemassa. Eihä tällä rikastu mutta ei se ole herkkua etsiä liputusta puoliltaöin räntäsateessa nykyisessä työpaikassa. Ja siitä moton seisottamisesta,sen täytyis olla sen hintanen että sitä voi seisottaa pihassa muutaman kuukauden vuodessa.

    Voithan sinä omaisuutesi ja sukusi omaisuuden helpommallakin hävittää. Jos vaikka ryypäten hävität, ei jää lapsillesi velkaa maksettavaksi. Suurin karhunpalvelus omille jälkeläisilleen on ryhtyä tuommoisiin päättömiin yrityshommiin. Ei tule kannattamaan. Kuvitteletko tosiaan, että metsäteollisuus ja metsänomistajat jakaisivat iloiten sinun kanssasi rahansa ?

    Äänestä

Jatka vaan ideointia vaikka täällä on aina näitä jotka tyrmäävät kaikki, juoksevat joka palstalla jakelemassa näkemyksiään.
Sen verran tietämättömille että verottaja ei pidä raivaussahalla yrittäjää yhtään sen huonompanana kuin jakoavain yrittäjääkään. Oikein naurattaa tuollaiset väitteet. Itse teen pystykauppaa ensiharvennusleimikoista, hakkaan itse moottorisahalla tai teetän pikkumotolla, raivaan ennakkoon ja haen valtion tuet ko.alueelle. Lisäksi taimikonhoitoja, ennakkoraivauksia, m-suunnittelua ym. Ainut ongelma voi olla se että löydätkö työmaita tarpeeksi työllistääksesi yhden oman koneen kokovuotisesti. Riippuu missäpäin toimit. Lehti-ilmoittelu ei toimi, vaan suorat kontaktit. Metsänomistajat ovat sen verran passiivisia ainakin tällä suunnalla. Hyvä työ poikii kyllä aina lisätöitä.

mp-yrittäjä

Äänestä
  • onhan siinä työmaiden saamisessa varmaankin alussa oma jännityksensä. Olen laskenut että jos olisi n.6kk vuodessa itse hakkuu työtä ja loppu muuta raivausta yms. niin pyörisi jollain tavalla. Työnjälki on erittäin tärkeää tassä hommassa, jos hakkaa jonkun isännän metsän pilalle nii ei varmaan tarvii sillä kylällä tehdä enää töitä. Töitä pitäis varmaan haalia ainakin alussa vähintään 50km säteellä ja kesäksi ehkä kauempaakin.Ja kiitos positiivisesta palautteesta.

    Äänestä

Idean pohtiminen tällaisella keskustelupalstalla ei johda mihinkään.Asiat täytyy pohtia yhteistyö kumppaneiden kanssa,kuten puunostajien kanssa.

Äänestä
  • puun myyjien kanssa joiden näkemystä ajattelinkin kysellä täällä.

    Äänestä

  • Metsäalan Kusetuksen suomalainen sanakirja kertoo seuraavaa:

    Puunostajien yhteistyökumppani: Suojaton henkilö, jota voi riistää, kuinka tahtoo.

    Verkostoituminen: Konsultin ja EU- tukirahoilla keinottelevan tahon määritelmä talkooporukasta, joka arpoo kärrymiehen vuoroja keskenään. Arvontatilaisuuksissa ei ole tarjoilua.

    Äänestä

  • Jumalauta kirjoitti:

    Metsäalan Kusetuksen suomalainen sanakirja kertoo seuraavaa:

    Puunostajien yhteistyökumppani: Suojaton henkilö, jota voi riistää, kuinka tahtoo.

    Verkostoituminen: Konsultin ja EU- tukirahoilla keinottelevan tahon määritelmä talkooporukasta, joka arpoo kärrymiehen vuoroja keskenään. Arvontatilaisuuksissa ei ole tarjoilua.

    päin ensiharvennusten osalta ...
    Yhtiöt hakkaa parhaat ja aukkojen kylkiäisinä myydyt..
    Mhy hakkuuttaa loput,joten kuten koneella hakattavissa olevat..ja saa ilmeisesti paremman
    hinnan hankintapuillaan isoista 5000-10 000m3
    puueristä johtuen,kun pystyvät joten kuten toimimaan.
    Ei kai ne metsänhoitomaksuvaroja saa hankintapalvelun pyörittämiseen käyttää.

    Yrittäjä metsureille jää loput ,risukot,pikkusavotat ,kesämökkitonttien hakkuut ym erikoiskohteeet.

    Mikä on tilanne tästä eteenpäin ,kun veronmuutos on kokonaan ohi ja tilanne selkiintynyt.
    Päätehakkuut tulee vähenemään...mitä isot sopimuskoneet tekee jatkossa,ensiharvennuksiako enimmäkseen...?

    Mielenkiintoista seurata mitä tuleman pitää...

    Äänestä

  • tilanne täällä kirjoitti:

    Selvä homma. Metsäalalle tulee suuri kurjuus. Moni koneyrittäjä rypee vielä pohjamudissa. Kaikki jotka muualle pääsevät, karkaavat alalta. Suurfirmat kyllä pärjäävät, sillä ymmärtämättömiä nenästä vedettäviä höpönassuja riittää konehommiin ja kurjallistoyrittäjiksi. Oikein naurattaa, kun lukee tämänkin viestiketjun aloittajan yritysideaa. Ei ole kaikki kamarit lämpiminä. No yhteiskunnalla on sitävarten järjestelmät, että lapsista ja lapsenmielisistä huolehditaan.

    Äänestä

  • Selvä juttu kirjoitti:

    väitteesi? Ovatko esson paarissa kuultuja urakoitsijoiden valituksia vai ootko ite tullut "kusetetuksi"?

    Äänestä

  • perustat kirjoitti:

    väitteesi? Ovatko esson paarissa kuultuja urakoitsijoiden valituksia vai ootko ite tullut "kusetetuksi"?

    olen yli 30 vuotta katsellut metsäalan "yrittäjien" nousua, uhoa ja tuhoa. Aika ennen kilpailulainsäädäntöä oli vielä jotenkin siedettävää, mutta kun kilpailulainsäädäntö astui voimaan, on kyyti ollut kylmää.
    Niin puunhinta, urakointitaksat, kuin palkat ovat realitasoltaan kaikki laskeneet. Metsäfirmat pyrkivät ulkoistamaan vastuunsa kaikessa toiminnassaan. Alueyrittäjyys ja sitä kautta urakointiketjut ovat uusi kusetuksen muoto. Mikäli tarpeeksi pöljiä koneurakoitsijoita riittää järjestelmään mukaan lähtijäiksi, on karuselli valmis. Siitä pyörityksestä ei tule yksikään ulos täyspäisenä ja ns. "itseään ja omaisuuttaan hallitsevana" . Tulemme näkemään vielä komeita pakkohuutokauppoja.
    No metsäteollisuuden onneksi koneet jäävät olemaan ja aina löytyy joku pöljä silmät kiiluen syöksymään risukkojen puintitalkooseen.
    " Heikot sortuu elon tiellä jätkä senkun porskuttaa" . Aina ensimmäiseen sydänlaakin asti ja parhaat toiseen ja kolmanteen.

    tulosta niistä risukoistakin, omistavat pienen lämpölaitoksen ja myyvät lämpöä tulee risulle muuten aika hurja hinta kun sen myy ulos megawatteina...

    Äänestä

  • tekee kirjoitti:

    tulosta niistä risukoistakin, omistavat pienen lämpölaitoksen ja myyvät lämpöä tulee risulle muuten aika hurja hinta kun sen myy ulos megawatteina...

    eri juttu....
    Joissakin kunnissa tuo onnistuu...ja siihen kun ei laske metsäteollisuuta eikä metsänhoitoyhdistyksiä väliin rahastamaan...yrittäjällekin jää kohtuullinen korvaus työstä...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Metsänomistajille kirjoitti:

Mitä mieltä olette näistä metsäpalveluyrittäjistä? Olen mielessäni pyöritellyt ajatusta josko ostaisi pienen moton sampo tai joku vastaava ja alkaisi ostaa pystyyn ensiharvennuksia.Hinta olisi n.10% yli mitä metsäfirmat maksavat,hakkuu tehtäis päivällä, ottasin parrua ja muita mahdollisia erikoispuita joista oliti tietysti parempi hinta kuin kuidusta ja mahdollisen ennakkoraivauksen suorittaisin kesällä joka olisi huomioitu kantohinnan parin euron laskulla. Joskus surkeasta metsästäkin löytyy kasvatettava metsä kun sen vain raivaa, siinä tilanteessa 100euron pudotus/ha luulis tuntuvan pieneltä hyötyyn nähden? Olen kyllä kuullut että tällä alalla läytyy kaikenlaista "yrittäjää" mutta oma tarkoitus olisi toimia täysin rehellisesti, olisihan mulla kuitenkin valat päällä niistä koneista.Niin olen ollut metsätöissä 12vuotta joista 8 motolla kuskina.Kiitos etukäteen asiallisista vastauksista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu