Kiitos teille Wavehunter ja If. Epäilin jo alunperinkin saamaani informaatiota, mutta te todistitte epäilyni perusteettomiksi. Sain sättiin tultuani syytöksiä mielestäni jopa naapureidenkin synneistä. Se on yhdentekevää. Mielenkiintoiseksi asian tekee se, että jokainen nainen, jonka piti "heittää kakku kasvoilleni", jätti sen tekemättä, mutta te kaksi miestä, jotka ette elämästäni ole koskaan mitään tietäneet/ette koskaan tule tietämäänkään, olitte valmiit heittämän kasvoilleni kaiken loan ja sen teittekin. Miksi?
KIITOS!!!
Camilla39
9994
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Jos nyt kerran itse väkisin vaadit säälipisteitä itsellesi niin pakko kai tähän on vastata.
En heittänyt kakkua naamallesi vaan kritisoin sinua erittäin asiallisesti ja maltillisin sanakääntein siitä miten tuot huutaen esille toisten yksityisasioita. Ruodit omaa menetettyä suhdettasi huutelemalla ääneen sen yksityiskohtia, tarkoituksena vahingoittaa suhteen vastapuolta.
Toinen seikka mihin kiinnitin huomiota oli tapasi tulla sisään, ja alkaa nimitellä muita naisia sätissä "seuraajaksesi" kohdistaen piikin siis siihen että joku toinen olisi mahdollisesti sinun jämilläsi kuten asian aiemmin ilmaisit.
Tiedän että tämä oli jo liian monimutkaisesti vastattu ja joutunet käyttämään apuvoimia sen suomentamiseksi mutta anyway...
Tekisi mieleni ilmaista asia huomattavasti suoremminkin mutta olkoon nyt se tällä kertaa.
Yleisesti ottaen pidän erittäin arvelluttavana sitä miten sätissä syntyneitä suhteita lopetellaan katkeroitumalla siinä määrin että aletaan ryskiä asiaa julkisesti kaikkien silmien alla. Omaa takapuolen jakamista saa huudella niin paljon kuin haluaa, ei siinä mitään mutta toisen vetäminen framille, eletyn suhteen yksityiskohtien reposteleminen hillittömässä hylkäyksen jälkeisessä huumassa, sitä en hyväksy.
Että sen pituinen se.
Olisipa ollut mielenkiintoista olla paikalla näkemässä kun ihminen munaa itsensä.
"Omaa takapuolen jakamista saa huudella niin paljon kuin haluaa, ei siinä mitään mutta toisen vetäminen framille, eletyn suhteen yksityiskohtien reposteleminen hillittömässä hylkäyksen jälkeisessä huumassa, sitä en hyväksy."
Aivan, ja tässä tapauksessa asian tekee omituiseksi se, että asianomainen itse lopetti suhteen soittamalla vaimolleni ja ilmiantamalla suhteensa minuun. Tuosta tapauksesta on kulunut jo yli 2 kk. Sen jälkeen en ole kyseiseen henkilöön ottanut yhteyttä ensimmäistäkään kertaa. En ole soittanut, en tekstannut tai mailannut. Silti kyseinen henkilö jatkaa yhteydenpitoaan minuun, toivomusteni vastaisesti. Vaimoni soitti kyseiselle henkilöllä toissaviikonloppuna ja pyysi häntä lopettamaan yhteydenpidon minuun. Joskua aikaisemmin, kun kyseinen henkilö on soittanut kännykkääni, vaimoni on vastannut siihen ja pyytänyt kyseistä henkilöä olemaan ottamatta yhteyttä. Mikään ei näytä tehoavan.
Illallinen tapahtuma oli hyvin ennakoitavissa, koska kyseinen henkilö "sai tietää" minun chattaavan "seuraajakseen" nimittämänsä henkilön kanssa. Se riitti laukaisemaan taas käsittämättönän mustisreaktion. Ennustin jo "seuraajalle", että kyseinen henkilö tulee tekemään jotain asian tiimoilta. Ennustukseni toteutui siis n 10 tunnin kuluessa.
En ihmettele tätä asiaa muutoin kuin siksi, miksi sinä puutut asiaan, joka ei sinulle lainkaan kuulu? Minä itse kerron omasta elämästäni, mitä tahdon ja eilen oli aivan kiva fiilis kunnes sinä aloit nimittelemään minua tyhmäksi yms. Erikin jutut jätän aivan omaan arvoonsa, ne eivät enää mielipiteitäni kaipaa. Tuo Erikin vuodatus alempana on siinä mielessä vähän puutteellinen, että hän ei kerro syytä, miksi olen häneen yhteyttä ottanut. Aivan sama, kukaan muu kuin Erik ja minä itse voimme tietää, mitä on tapahtunut ja mitä ei, ja en usko kahden ihmisen välisen suhteen kuuluvan keskustelupalstalle. Joten tämä tällä kertaa, mutta jos tahdon sätätä, teen sen edelleenkin Camilla39:nä, kunnes ikäni muuttuu. Hyvää päivänjatkoa kaikille!
Sanoin tuossa aiemmassa kommentissa iffille, että keskustelu aiheesta loppuu osaltani tähän. Pitää paikkansa, mutta vielä jotain on, jonka tahdon sinulle kirjoitukseesi vastineeksi laittaa.
Sanot: "En heittänyt kakkua naamallesi vaan kritisoin sinua erittäin asiallisesti ja maltillisin sanakääntein siitä miten tuot huutaen esille toisten yksityisasioita. Ruodit omaa menetettyä suhdettasi huutelemalla ääneen sen yksityiskohtia, tarkoituksena vahingoittaa suhteen vastapuolta. "
Mietin, onko erittäin asiallista sinulta mm. alkaa kritisoimaan ulkonäköäni? Et tunne minua, et ole nähnyt minua, miten voit siitä mitään tietää? Pitää paikkansa, että olen pullukka tyttö, mutta se ei liene se olennaisin asia sätissä. Mutta asiallista.... tuskin.
Toinen asia on tuo hylkääminen, mutta Erik itse kertoo tuossa alemmassa kommentissaan, miten meidän suhteemme päättyi. Minä sen lopetin, pitää paikkansa, mitä Erik sanoo. Olennaista ei kuitenkaan ole se, kumpiko lopettaa vaan se, että joku on pysyvästi ja peruuttamattomasti ohi.
Sanot: "Tiedän että tämä oli jo liian monimutkaisesti vastattu ja joutunet käyttämään apuvoimia sen suomentamiseksi mutta anyway... "
No, en käyttänyt apuvoimia, vaan luin sen ihan itse, joten suonet anteeksi, jos pienet aivopalleroiseni eivät ole kaikkia hienoja sanakäänteitäsi aivan oikein ymmärtäneet.
Joka tapauksessa sinullekin hauskaa syksyä. Elämä jatkuu meillä kaikilla, sättäillen tai sitten ei. Sätin pienissä ympyröissä aina välillä roiskuu ja uudet asiat saavat vanhat painumaan taka-alalle. Jokaisella meillä on joitain luurankoja kaapeissamme, tällä iällä jo aivan jokaisella.
Olen pahoillani siitä, että tästä asiasta kasvoi moinen hulabaloo, koska oikeasti nämä eivät todellakaan ole mitään julkisia asioita. Jokainen meistä reagoi asioihin omalla tavallaan ja aina on helpompi tuomita kuin alkaa ymmärtämään. Itsensä tuomarin asemaan laittaminen on kuitenkin aina vähän vaarallista hommaa - siinähän pitäisi sitten pitemmän päälle pystyä itsekin elämään nuhteettomasti, olemaan aina oikeassa, tekemättä virheitä yms. pystyäkseen jatkossakin sen ensimmäisen kiven heittämään.
"Jos ystäväsi ovat tuollaisia, mihin tarvitset vihamiehiä?"
Kuulepas nyt Camilla. Älä vedä mua sun omiin juttuihis, nimittäin mä oon täysin ulkopuolinen. Mä puhuin eilen yleisesti asioista, johon myös wave otti osaa, kuten moni muukin..
Ainoastaan kaksi (2) kertaa mä kommentoin sun puheitas.
Eka oli kun sanoit olleesi täältä kauan poissa siks kun oot kihloissa jne... Johon mä vastasin, ettei siitä nyt kauaa oo.
Ja toinen oli toteamus, josta heti perään pyysin anteeksi.
Siis.... Miks hitossa sä nostat tällaisen älläkän?
Jos sulla tosiaan on elämä raiteilla ja tää chat toisarvoinen, niin miks sä täällä ilmoitustaululla huudat kurkku suorana??
En voi enää muuta kuin ihmetellä...
Jätä mut ulkopuolelle sun sembaloistas, nimittäin en sinua tunne, en oo jutellut ja tuskin tulenkaan juttelemaan kanssasi. Sä vaikutat mun kategoriassani vaaralliselta naiselta, jollaiseen en missään nimessä haluis tutustua.
Hyvää syksynjatkoa sulle ja sun kihlatulle.
Juu, kiitos vaan, samoin hyvää ja kaunista syksyä vain sinullekin. Pyysit anteeksi, totta, ja kaikki minun osaltani sinun suhteesi onkin kunnossa. Sättäilyn luonnehan on sellainen, että turhat henkilökohtaiset suhteet pitäisikin jättää sikseen - ajanviettotapahan se meille useimmille onkin. Keskustelu tästä aiheesta loppuu osaltani tähän, ainakin tällä erää. Jos vanhat merkit paikkansa pitävät, joskus lienee taas aihetta enempään, mutta tällä erää jatkan elämääni ja nautin tästä parhaillaan jyrisevästä ukonilmasta.
Vaarallinen nainen...... mielenkiintoinen ilmaisu *miettii ja hymyilee*
Eiköhän ole aika lopettaa...tuollainen yhteis ruotiminen..Tiedän..asia ei minullekkaan kuulu...mutta
EI OLE KIVAA KATSOTTAVAA
Annetaanhan C&E hoitaa asia kahden..ja mielummin punaisella, koska meistä kukaan muu ei kuitenkaan tiedä asioiden todellista laitaa.
JOOKOS!!!
Ketään haluamatta loukata/kaikkia osapuolia kunnioittaen terveiseni:RRR
Kiitos! Ja lämmintä, kaunista syksyä ja onnellisia sättihetkiä sinulle!