vankila

kertokaa mulle vankila slangia,esim.pyttyvangi ym...?
62144
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Pyttyvanki, eli pakkolaitokseen eristetty vanki on vanki, joka on toistuvasti syyllistynyt väkivaltarikoksiin. Rangaistuksen tulee olla vähintään kaksi vuotta vankeutta ja pakkolaitoksessa istutaan myös entiset jäännösrangaistukset päivästä päivään jopa 20 vuotta. Pakkolaitokseen määrää vankilaoikeus joka on Helsingin vankilassa.

Tätä ennen vangilla on hyvin rankka rikostausta väkivaltarikoksista. Käräjäoikeus antaa pakkolaitoslausunnon syyttäjän vaatimuksesta. Hovioikeus varmistaa sen, ja mahdollisesti Korkeinoikeus. Vasta sen jälkeen on vankilaoikeus ja mahdollinen pyttyyn määräämisen. Suurin osa ei sinne joudu vaikka asia on edennyt vankilaoikeuteen asti.
Vankilaoikeus on oikeus jossa on asianajaja ja siitä tulee merkintä rikosrekisteriin.

Suomessa on nyt 25-30 pyttyvankia, eli se on aika harvinainen. Koko pytty meinattiin lakkauttaa, mutta kun Kanaali-Koskinen pääsi siviliin oltuaan pytyssä 20 vuotta, ja alle vuoden syyllistyi uuteen tappoon, koko lakkautuskeskustelu lopetettiin.

Äänestä
  • Nii onha siellä vankilan sisälläki eristysosasto "rundi" johon laitetaan viilenemään, tai sisiliskot piiloon.

    Osastoilla on oma hierarkiansa joka on vankien oma järjestelmä, tuli vaan mieleen Lusu vainaa mikä oli hieno mies, mut on se kunkiaan asemaki aina vaarassa.

    Äänestä

  • taapeli kirjoitti:

    Nii onha siellä vankilan sisälläki eristysosasto "rundi" johon laitetaan viilenemään, tai sisiliskot piiloon.

    Osastoilla on oma hierarkiansa joka on vankien oma järjestelmä, tuli vaan mieleen Lusu vainaa mikä oli hieno mies, mut on se kunkiaan asemaki aina vaarassa.

    Olen aina pitänyt rundia eristyssellinä, jonne kovanaamat laitetaan oppimaan nöyryyttä.

    Sisiliskot taas on minusta pelkääjien osastolla visusti omissa selleissään.

    Äänestä

  • Onko tuo 20 vuotta sitten ehdoton maksimi Suomessa?
    Siis yhteen putkeen istuttuna.

    Äänestä

  • Aulis kirjoitti:

    Onko tuo 20 vuotta sitten ehdoton maksimi Suomessa?
    Siis yhteen putkeen istuttuna.

    Pisin elinkautinen minkä tiedän on Ville Huovisen istuma liki 26 vuotta. Vapautui Sukevalta 1968.

    Vaikka oikeudessa saamat tuomiot olisivat 50 vuotta, pysähtyy se Suomessa 20 vuoteen. Kyllä ne 20 vuotta istuneet pyttyläiset ovat vapautuneet tuon istuttuaan. Uusimisprosentti on vaatimattomat 100%, jos ei kuole tai tapeta.

    Äänestä

  • Vatajaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


slangia kirjoitti:

kertokaa mulle vankila slangia,esim.pyttyvangi ym...?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu