3½kk vauva

Vauva aika hyvän tuulinen, mutta silti odotan maalis-huhtikuuta kuin kuuta nousevaa. Miksikö? No silloin vauva on jo isompi ja voi laittaa istumaan rattaisiin ja ulkoilut mukavampia. Samoin kaupassa käynnit, kun saa laittaa istumaan kärryihin. En tiedä miksi en osaa nauttia tästä vauva ajasta vaan tosiaan toivon, että vauva kasvaisi.

Nyt vauva sellainen, että en voi yksin lähteä vauvan kanssa kauppaan, kun herää kaupassa tai autossa eikä viihdy sitten millään. Vaunuilla ei voi mennä kauppaan, kun kauppoihin matkaa 20km. Joten käyn kaupassa yksin sillävälin kun mies lasten kanssa kotona tai mies tuo ruuat. Iltaisin ei edes voi ajatella lähteä vauvan kanssa autoilemaan, koska vauva ainakin silloin huutaa autossa. Tuttia ei huoli vaikka yritetty. Paitsi todella harvoin saattaa minuutin verran pitää tuttia suussa. Turha kait edes enää yrittää tuttia?
5592
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

meillä on 1kk ikäinen vauva ja nukkuu kaikkiauto reissut.. meillä ei voisi kuvitellakkaan että vauva ei tykkäisi olla autossa koska mummolaan on TODELLA pitkä matka ja sinnehän täytyy mennä aina joskus käymään.. en tiedä toimiiko mutta kokeile totuttaa vauvaa autoon pikku hiljaa.. ensin vähän, vaikka vaan autossa istumista ja sitten siitä eteen päin...

Äänestä
  • tohon autokyytiin. Ja alussa tonne lokakuun loppuun menikin automatkat aivan hyvin. Toiset lapset meillä ovat viihtyneet autosreissut hyvin.

    Äänestä

  • äityli kirjoitti:

    tohon autokyytiin. Ja alussa tonne lokakuun loppuun menikin automatkat aivan hyvin. Toiset lapset meillä ovat viihtyneet autosreissut hyvin.

    Meidän 3 kk poika ihan samanlainen. Ei paljon kotinurkilta kauemmaks uskalla vaunulenkille lähtee, koska hereillä ei vaunussa viihdy. Saattaa siis herätä kesken vaunulenkin ja hirvee huuto alkaa. Kaupassa käydään "riskillä" eli jos herää niin huudon kanssa kotia pikapikaa..

    Äänestä

ei oo kivaa...
Koskaan ei ole viihtynyt ja on nyt 9kk ikäinen. Istun hänen kanssaan takana, jotta ei niin paljon huutais. Lauleskelu auttaa ja tietty jos vahingossa nukahtaa.
Meillä ei myöskään tutti kelpaa, peukku maistuu. Meille sanottiin neuvolassa, että kannattaa yrittää tuttia, puolen vuoden iässäkin sen voi vielä oppia.
Onhan tutista helpompi päästä eroon sitten joskus. Eipä olla siitä' mitään paineita otettu. Tuttia on kiva pureskella ja pyöritellä käsissä, esim. just autossa.
Puolen vuoden iässä meillä lopetettiin tuttitreenit.

Meillä kaupassa käynti sujui kantoliinassa, viihtyi siinä paremmin kuin vaunuissa tai auton istuimessa. Ehkä hän haluaisi jo nyt nähdä enemmän!!!

Minäkin tykkään lapseni nykyisestä iästä enemmän (9kk), kuin pikku-vauva ajasta. Muistan itselläni olleen samanlaisia tuntemuksia, että menis aika nopeemmin. Ne ei kyllä ollut mitään kivoja ajatuksia. Tuli vähän paha mieli; miksi tämmösiä miettii.

Kaikki on ollut selkeämpää 5kk jälkeen, huutoon löytyy helpommin syy ja erottaa väsymyksen ja nälän toisistaan. Yötkin on alkanu taas sujua. Tykkää olla kaupassa, kun voi tiirailla ihania ihmisiä ja maisemia ja hupsutella muuten vaan. Huumorintaju on tullut esiin.

Heti kun pikkunen alkaa pinnistellä ylöspäin, niin tukea vaan seläntaakse ja ympärille ja kohta ootte jo yhdessä kevääntuloa tarkkailemassa :)

Äänestä

meillä poika viihty hyvin autossa n. 3kk:n ikäseks nyt jo lyhyet matkat huutaa ei millään viihtys,ja meilläkään kun tuo tutti ei kelpaa!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


äityli kirjoitti:

Vauva aika hyvän tuulinen, mutta silti odotan maalis-huhtikuuta kuin kuuta nousevaa. Miksikö? No silloin vauva on jo isompi ja voi laittaa istumaan rattaisiin ja ulkoilut mukavampia. Samoin kaupassa käynnit, kun saa laittaa istumaan kärryihin. En tiedä miksi en osaa nauttia tästä vauva ajasta vaan tosiaan toivon, että vauva kasvaisi.

Nyt vauva sellainen, että en voi yksin lähteä vauvan kanssa kauppaan, kun herää kaupassa tai autossa eikä viihdy sitten millään. Vaunuilla ei voi mennä kauppaan, kun kauppoihin matkaa 20km. Joten käyn kaupassa yksin sillävälin kun mies lasten kanssa kotona tai mies tuo ruuat. Iltaisin ei edes voi ajatella lähteä vauvan kanssa autoilemaan, koska vauva ainakin silloin huutaa autossa. Tuttia ei huoli vaikka yritetty. Paitsi todella harvoin saattaa minuutin verran pitää tuttia suussa. Turha kait edes enää yrittää tuttia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu