Pistokseton ICSI

Eli onko jollain tehty ICSI niin että ilman pistoshoitoja olisi kerätty munasoluja raakile-asteella? Yhdessä viestissä luki että tätä tehtäisiin! Kertokaa lisää jos tiedätte!
4697
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Näin myös maininnan tuosta pistoksettomasta hoidosta, ja nimenomaan AVA-klinikalla.

Olen itse juuri aloittamassa ICSI-hoitoa siellä...
Mutta eivät maininneet kyllä mitään tälläisesta!

Haluaisin myös tietoa,
joten vastauksia odotellen ;)

Äänestä

Väestöliiton sivuilla oli artikkeli samasta asiasta. Siis nimellä IVM (in vitro maturatio). Itsekin olen kiinnostunut tietämään tuosta menetelmästä.

Äänestä
  • ja tehdään harvoissa paikoissa, mutta kyllä siinä pistää joutuu että saadaan muniksia aikaiseksi.

    Äänestä

Väestöliitolla Oulussa kerrottiin, että ovat tehneet muutamia raakojen munasolujen keräilyjä, mutta eivät ole saaneet alulle ainotakaan raskautta. Lääkäri ei kuulostanut mitenkään innostuneelta tai luottavaiselta uuden menetelmän toimivuudesta kun sitä kyselin. Meillekin suunniteltiin ihan perinteinen IVF nenäsumutteineen ja pistoksineen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


onko jollain kokemusta! kirjoitti:

Eli onko jollain tehty ICSI niin että ilman pistoshoitoja olisi kerätty munasoluja raakile-asteella? Yhdessä viestissä luki että tätä tehtäisiin! Kertokaa lisää jos tiedätte!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu