Kannattaisiko minun lähteä etsimään rakkautta Canadasta, kun lähden sinne kaverini kanssa kesällä, kun suomesta sitä ei löydy?Olen sitäpaitsi ihastunut yhteen amerikkalaiseen näytteliään ja vaadin sen mukaan ,että mieheni pitäisi näyttää siltä(Suurin piirtein).Tiedän olevani liian vaativa, mutta miksi vaadin pojan näyttävän juuri siltä julkkikselta, ennen kun voisin ihastun siihen poikaan?Eikös olekkin kamalaa!?Kumpa se mies ei olisi julkkis, niin ottaisin siihen heti yhteyttä:/Auttakaa minua!!!
Mikä minulla on?
nnn
1430
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Julkkikseen ihastuminen on varmaan maailman kauhein ihastuminen. Kun tietää ettei voi saada tätä saatika edes puhua tämän kanssa.
Mulla oli kanssa tuossa vuosi sitten sellanen tilanne, että pidin yhdestä amerikkalaisesta näyttelijästä. No toisaalta, se oli minulle parasta, etten voinut saada häntä, koska olin päättänyt ettei miehiä.
Ja ei aikaakaan, kun eteeni "käveli" unelmien mies ja minä vielä valloitin hänet. Ikävä kyllä meidän välillä on 200 km, ja näemme vain vklsin. Mutta mihen työn takia näkisimme muutenkin vain viikonloppuisin. 200 kilometriä on sinäänsä pieni matka, mutta kun sä lähdet Kanadaan ja löydät sieltä vielä jonkun poikaystävän, niin siinä on pitkä matka.
Mutta älä etsimällä etsi rakkauta. Se kyllä tulee eteesi, kun vähiten odotat.