Koiran peti?

Sellaista tässä mietiskelen, että onko koiralle kuinka tärkeää että sillä on se oma paikka missä nukkua ja oleskella? Kun pentu tuli taloon reilu kuukausi sitten oltiin hommattu sille oma peti. Mutta leluksihan se koiran mielessä muuttui ja nyt ei pedistä ole enää juuri mitään jäljellä, ollaan otettu se pois käytöstä jo vähän aikaa sitten. Nyt kun pentu on jo vähän oppinut mitä saa ja ei saa tehdä, olisiko sille hyvä hankkia oma paikka?
10844
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Kyllähän koira tarvitsee oman nukkumapaikan.Itse hankin aikoinaan ausseilleni matkaboksit.Säilytin niitä olkkarin lattialla ja koirat hakeutuivat niihin oma-aloitteisesti yöksi nukkumaan.Nykyisin ne nukkuvat niissä aina sekä päivällä, että yöllä ja täysin vapaaehtoisesti.Boksien ovet olen ottanut pois.
Ehkä mittelspitzillekin löytyy sopivan kokoinen boksi eläinkaupasta.Saat sitten kuljetusboksin sekä nukkumapaikan samalla kertaa.

Äänestä

Meillä on tällä hetkellä yksi koira (toinen tulossa) ja sillä on 5 omaa nukkumapaikkaa. 2 koppaa, boxi, iglu ja ns. sohva. Mieluiten meidän hauvaa kuitenkin tulee illalla minun ja mieheni keskelle peiton alle nukkumaan ja sitten jossain vaiheessa yöllä sirtyy johonkin omista paikoistaan. Me ollaan koitettu sijoittaa nämä pedit niin että ovat erilaisissa paikoissa, lähellä ovea, nurkassa, lähellä meitä omistajia jne eli niin että koiralla on turvallista olla.

Äänestä
  • Useampi sänky, sijoitettu eri huoneisiin, ja koira kiertää niissä nukkumassa sen mukaan missä muu perhe oleilee.

    Äänestä

olla olemassa oma peti.voit tarpeen vaatiessa komentaa sen sinne:)
Meidän kaapolla on kyllä oma paikka mutta harvemmin se siinä nukkuu.Yleensä kömpii sängyn alle yöksi, ja päivällä nukkuu nojatuolissa.

Äänestä
  • Samaa mieltä. Oma peti on olemassa, ja joskus (harvemmin) menee sinne kun haluaa nähtävästi (?) olla nimenomaan rauhassa, ja sitten sinne voi tosiaan tarpeen vaatiessa komentaa.
    Muutoin vaihtaa yön mittaan paikkaa moneen otteeseen..

    Äänestä

  • justiinamuori kirjoitti:

    Samaa mieltä. Oma peti on olemassa, ja joskus (harvemmin) menee sinne kun haluaa nähtävästi (?) olla nimenomaan rauhassa, ja sitten sinne voi tosiaan tarpeen vaatiessa komentaa.
    Muutoin vaihtaa yön mittaan paikkaa moneen otteeseen..

    olen pistänyt merkille että sinne omaan petiin mennään yleensä vain silloin kun halutaan olla rauhassa. Yöllä harvoin siellä näyttää nukkuvan mutta kun nukkuu, niin on silloin todella rentoutunut ja vailla huolia. Koisaa yleensä selällään ja nojaa seinää vasten.
    Muuten aamuyöstä jo kiertelee ympäri asuntoa.

    Äänestä

  • hatam kirjoitti:

    olen pistänyt merkille että sinne omaan petiin mennään yleensä vain silloin kun halutaan olla rauhassa. Yöllä harvoin siellä näyttää nukkuvan mutta kun nukkuu, niin on silloin todella rentoutunut ja vailla huolia. Koisaa yleensä selällään ja nojaa seinää vasten.
    Muuten aamuyöstä jo kiertelee ympäri asuntoa.

    ja tulee pedit olemaan aikuisenakin. Yksi keittiössä, yksi makkarissa.. ja haluaisin vielä olohuoneeseen yhden oman paikan.. Ja kyllä se meillä niissä ihan viihtyy ja tietysti kun rupeaa nukuttamaan niin mennään kerälle sinne omalle paikalle. =) Ja sit kun heräillään, niin ollaan vielä ihan unenpöpperössä ja sit kun on herätty, niin riehutaan kunnolla. =)

    Äänestä

ei mikään peti kelvannut. Mitenkäs sitä sitten väkiste sinne yrität, en nähnyt asiaa tärkeäksi koska koira ei halunnut missään omassa paikassa maata. Ja vaikea olisi ollutkin koska koira ei hyväksy mitään alustoja. Yöt se viettää selällään seinää vasten sänkymme vieressä, osan yötä sohvalla maaten. Päivisin se makaa milloin missäkin, yleensä keskellä olohuoneen lattiaa tai terassin oven edessä.
Meillä koira on nyt puolitoista vuotias, eikä ole vielä tullut tarvetta käskeä petilleen, pelkkä "pois" käsky riittää. Tarkoittaen lähinnä sitä että se siirtyy pois tvn edestä, mihin se menee aina jos yrittää katsoa telkkaria. Muutenkin koiramme viettää aikansa siellä missä ihmiset. Minulla oli aiemmin koiria, joilla oli oma paikka ja yritin tällekin sitä opettaa, mutta koska nykyinen on paimennusviettinen, eikä metsästys- kuten aiemmat, on iso ero siinä missä koira makaa. Metsästyskoirani eivät koskaan halunneet edes maata jaloissa tai sängyn vierellä, puhumattakaan sängystä...

Äänestä

ostettiin koiralle peti, mutta huomattiin että se on aivan liian pieni. ostettiin sitten pienempi jossa se sitten nukkui aina välillä. sitten me tehtiin sille oma sohva josta tuli hieno. kaupassa ne olisivat maksaneet 50e. :)mutta sitten koira huomasi pedin ja yön aikana ei siinä ollut tuolin muotoja vaan ihankun joku patja. öisin koira kuitenkin tulee kaulani viereen ja vinkuu niin kauan enneskö peittelen sen ja sanon hyvät yöt.

Äänestä

Mein rekulla on oma peti makkarin nurkassa,jossa se nukkuu kaiket yöt. lisäksi se on sille turvapaikka, johon esim. lapsilla ei oo mitään asiaa, eli silloin kun koira on omalla paikallaan, ei kellään oo asiaa höyrytä sen ympärillä. Rekun saa myös rauhoitettua (välillä vähän hökeltelee kun vieraita on talossa) kun sen komentaa omalle paikalle.. :)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Sutte kirjoitti:

Sellaista tässä mietiskelen, että onko koiralle kuinka tärkeää että sillä on se oma paikka missä nukkua ja oleskella? Kun pentu tuli taloon reilu kuukausi sitten oltiin hommattu sille oma peti. Mutta leluksihan se koiran mielessä muuttui ja nyt ei pedistä ole enää juuri mitään jäljellä, ollaan otettu se pois käytöstä jo vähän aikaa sitten. Nyt kun pentu on jo vähän oppinut mitä saa ja ei saa tehdä, olisiko sille hyvä hankkia oma paikka?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu