Väsymyksen happosade iskee kiinni pintaan voimalla,
kovertaa ja nävertää pinnan kiillon,
ei irtone runo, ei erkane sana,
tyhjänä pönttönä pöljän pää, ja vaatimukset kasvaa,
säälin itseäni, onneton, epäkelpo,sanaton uikku.
Ajattelen mahdottomia ajatuksia,
taidan mennä piiloon itseäni.
kovertaa ja nävertää pinnan kiillon,
ei irtone runo, ei erkane sana,
tyhjänä pönttönä pöljän pää, ja vaatimukset kasvaa,
säälin itseäni, onneton, epäkelpo,sanaton uikku.
Ajattelen mahdottomia ajatuksia,
taidan mennä piiloon itseäni.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Runoile
kun on aika laulujen
Runoile
kun runosuoni sykkii virraten
Niin minunkin runoratsuni
sairastui, ei jaksa
joten lopetin, en saata kirjoittaa
Oota aikaa parempaa
ja kohta ratsu sulla jälleen laukkaa
Ja silloin runoasi lukea saan
vaikka hiljaisuus muuten peittäis maan.
joo,
rykiihän tuo runoponi rajusti,
vikuroi,
niinkuin sanoja ei ois ollenkaan olemassakaan,
jos vaihtais kieltä, auttasko se mieltä?
Naurattaa, kun muut paatoksella rakkaudesta lurittaa, nyt taidan itseäni rajusti kurittaa,
aih, auh, AUts....
ootan aikaa parempaa.
Kiitos kannustuksesta!
Älä pyydä lievitystä,
se uusi voima versoo jo!
"Ja minua minussa raahasi joku minulle vieras..."runoili Uuno Kailas,
uuden tieltä vanha kuolee, kun yksi ovi sulkeutuu, toinen avautuu,
tuskalla poistetaan sisältä se tarpeeton,
niin ja leijatkin nousevat ilmaan vastatuuleen,
joten näin sanaton muistin varaisesti muiden sanoilla rakentaa värssyään.
vaaditaan mahdottomia..
aina vaaditaan, ja jos ei joku muu, niin sitten itse itseltään.. vaatii mahdottomia. Jos tänään olisi "vaatimaton" päivä.
jotenkin niin, että vaatimus on näillä hetkillä muuttumassa joksikin muuksi... Ehkä yhteiseksi tahdoksi?
Yhteiseksi tahdoksi. Valintaa, päämäärä mielessä?
Voi olla!
Pitää olla pimeetä, että näkee Ne tähdet ;)
Niin, siellähän ne tähdet taivaalla tuikkivat tulena pimeässä yössä,ovat aina olemassa, yönkulkijan ilona. Ja mitä Niihin tähtiin tulee, niin totta- erottuvat "pimessä", enkä minäkään puhu nyt yöstä.
paljon muuta
et uikku vaan
ajatteleva, tunteva muikku
ja sinua siksi rakastetaan
anna pinnan mureta
vaatimusten valua
kuin vesi hanhen selästä
tule itseksesi ja
annan ajan armahtaa
A-haa siis ei uikku vaan.. muikku, just ;))
Ei sitä kuorta,pintaa voi vain heittää kuin takkia päältään, - ehkä joskus jotain silti murenee.
Pitäisi olla enemmän "teflon", niin mikään ei tarttuisi, ei nekään liiat vaatimukset, totta.
Tullaan tänään enemmän itseksemme!
liian siloseksi. Jotain hyödyllistäkin (?) voi tippua kyydistä.... :)
Tarttumapintaa on jätettävä tietysti, että sen minkä on tarkoituskin pysyä mukana, myös pysyy mukana :)
minne sanat katosi
kuka ne vei, piilotti
vaikeaa on ilman sanoja toimeen tulla
vain raakileina, tavuina hajanaisina
soi sanojen soinnut mulla.
Ei irtone runo ei erkane sana
ei valu valtoimenaan runohana.
Runoponi jo persjalkainen talliin nyykähti,
käytön puutteessa kuoloon kyykähti.
Yritti sitä elvyttää kirjailija yks jos toinen,
oli asialla liuta runoilijoiden, lauma melkomoinen.
Lukeminen onneksi sujuu multa, sen totesit
sinäkin kulta ja mulle taas vinoilit,
kylmä on kapakalan runojen sointi,
mikä se lieneekään runoilijan vointi.
Selvää on ettei ainakaan mulla suuret sanat
suuta halkaise,
kun sanoja ei ole olemassakaan,
nyt käyn, hohhoijaa, paremman puutteessa nukkumaan.
En tiedä, miksikä värähtää
......niin kuumana sydänkulta.
kas kummaa, kyyneleet kimmeltää
......ja huokaus pääsee multa.
En tiedä, mikä sen onnen vei,
......mut viety se on ei palaa.
Ja vaikka se milloin saavu ei,
Niin silti mä ootan salaa.
En tiedä mikä se tunne lie,
mikä vielä ei häipynyt multa.
On niinkuin kaukana kaartuis tie,
jota astuis ainut kulta.
No mutta Marjoniemi, kuinkas Kaatran runon
tänne heitit?
Niin miksi se värähtää sydänkulta
silmäsi upeat säihkyvät,ne lyövät tulta,
toisen olet sinä kulta, joten saat näin vain
sanallisen virtuaalisuukon multa.
Mutta miksi näin surullinen runo,
ei sovi luonteeseesi ollenkaan,
harmittaa kun en aikaisemmin tätä ole
huomannut, todella on mennyt ohi, anteeksi,
mutta kuten huomaat sanat ovat löytyneet,
mutta tätä jään nyt miettimään.
Lähetä jotain juttua sähköpostiin!
Mitä väylää
miten sydän välittää
viestit rakkauden, kaipuuta, ikävää,
lässyttää....
mutta mitäs tuota miettimään
sydän kuumana käy
ei vain sitä kuumana käyvää miestä näy,
missä lienee naisia tirkistelemässä,
itseensä taas virkistelemässä.
On elo ilman häntä niin hiton ankeeta
kaikki liikkeetkin niin kankeita,
mutta kun yö tästä aamupuoleksi vaihtuu,
niin kankeuskin haihtuu, se on varmaa
silloin saapuu hän mun luo ja varmasti
liikettä niveliin tuo ;)
ihmetellen löytöään, joku joka hukkasi jotain,
mitä koskaan ei todella löytänytkään. Ei tunne,
ei tiedä, vieras, tuntematon, kuka hän on?
Salaisuutta paljasta en, kelle sen kertoisin,
en tiedä kuka sitä kysyy, epäilen.
Luulee tuntevansa, ei selvästi nähnyt ole kuitenkaan,
vaikka edessään aina ollut on. Sokeassa pisteessään piileksin
ja sinne jäänkin.
Monessa täällä yhdessä on jotain sanailtu,
toisiaan varmasti jälkeenpäin manailtu :)))))
Ehkä kerran jopa halailtu ?
Mikä on kaukana pysyy kaukana vaikka on aina lähellä,
niin sen pitää ollakkin.Sinä siellä,
jossain, minä täällä.... no jossain
täällä ;)
Tumma tie varjoihin mut vie
olen eksyksissä, pimenneet tiet,
yksin olen ja tietä kyselen,
hiiltyy, sammuu rakkauden lämpö,
tunteet häviää,ei auta tien tään kävijää,
kylmä kalvaa, jähmettää
anna minun mennä, sinä ole ainut joka minut
tunnet,mutta avaruuteen tämäkin häviää,
anna mennä, tunteet entiset hävettää
aikoinain kun pyysin luojaltain vaurautta,
henkistä vain, niin sinut sain ja nain,
silti kävikin näin,
tapat minut ja latistat,
realityyn patistat.
En kysele, en halua tietää jos syytät minua,
sydämeni ei jaksa enää, minä en jaksa enää,
sinun täytyy saada ihminen jonka tahdot
hän jota todella etsit
haluan vapauteni, haluan olla se joka todella
olen.
Syytät minua sydämen särkijäksi, ehkä niin,
mutta molemmat me ne särjettiin.
kyyneleet pois pian kuivuu, olit ainoain,
muistoissain sut nään, niitä unhoita en,
ne muistot ei kuihdu koskaan,
mutta sisälläin on jotain herännyt, mentävä
nyt on jos koskaan, en ole tunteeton,
mutta säröt sydämen eksyneen, loukussa olen,
jos en mee, tunteet kuolee sisälläin.
On hyvästeltävä,
itket taas, pyyhit kyyneleitä, mutta..
kaikki tämä jää arveksi,
jäädä voi en.
On vain yksi elämä!
Tämä tuskin on sitten "vain runo" ?
En tiedä mikä mielleyhtymä, mutta mulle tuli ensimmäiseksi mieleen tästä sinun runosta se Leinon runo "Ei aina ole huono, ken täällä lankeaa,voi jalka olla heikko ja kivinen olla maa."
Mulla itselläni on ollut siinä mielessä onnea, olen saanut kasvaa ilmapiirissä, jossa luovuus ja kirjoittaminen ovat olleet aina läsnä.Eikä rajoitteita ole nykyäänkään. Rakastan ja arvostan päivä päivältä enemmän omalla kohdallani tätä vapautta. Sitä vapautta soisin sinullekkin. Mutta suhteesta itsensä repiminen irti, on jo niin rankka ratkaisu, en tiedä mitä ...en sano siihen yhtään mitään.Olet omien asioidesi paras tuntija.
Kirjoita runoja, ne auttavat jäsentämään tunteita.