Kerran näinkin

Olin tuossa eilen samaisessa puistossa missä niin monasti on liikkunut jos jonkinmoista muka koiraosaavaa omistajaa koirineen.
No, eilen sitten sain iloisesti yllättyä kun mies koiransa kanssa tuli puistoon ja kohteliaasti ensin kysyi että sopiiko tulla leikkimään.
Muutenkin vaikutti oikein mukavalta ja koiria ymmärtävältä ihmiseltä.
Miehen vaimokin oli erittäin fiksu kun jäi aitauksen ulkopuolelle odottelemaan kun ei toinen koira tule muiden kanssa toimeen.

Tällaisia ihmisiä saisi enemmänkin tulla aitauksessa vastaan!
Välillä en kyllä yhtään ihmettele että jotkut koirattomat ihmiset sanovat koiranomistajia itsekkäiksi ja epäkohtelijaiksi ihmisiksi, on sellaisia niin paljon nähty.
Onneksi meitä on moneen junaan.
Ja tämä kyseinen pariskunta herätti minussa sen toivon että ehkä ne tylyt ja tympeät koiranomistajat joskus vielä tajuaisivat että ei se kovin paljoa vaadi jos välillä ajattelee omaa napaansa pidemälle ja antaa myös muille arvoa.

Iloisia leikkihetkiä teille kaikille koirienne kanssa!
1436
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Jokainen tavallinen järki-ihminen pittää käyttäytymisen alkeita toki itsestään selvinä asioina, mistä sitten tulevat ne ääliöt jotka kerta toisensa jälkeen pilaa koko porukan maineen?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


päin! kirjoitti:

Olin tuossa eilen samaisessa puistossa missä niin monasti on liikkunut jos jonkinmoista muka koiraosaavaa omistajaa koirineen.
No, eilen sitten sain iloisesti yllättyä kun mies koiransa kanssa tuli puistoon ja kohteliaasti ensin kysyi että sopiiko tulla leikkimään.
Muutenkin vaikutti oikein mukavalta ja koiria ymmärtävältä ihmiseltä.
Miehen vaimokin oli erittäin fiksu kun jäi aitauksen ulkopuolelle odottelemaan kun ei toinen koira tule muiden kanssa toimeen.

Tällaisia ihmisiä saisi enemmänkin tulla aitauksessa vastaan!
Välillä en kyllä yhtään ihmettele että jotkut koirattomat ihmiset sanovat koiranomistajia itsekkäiksi ja epäkohtelijaiksi ihmisiksi, on sellaisia niin paljon nähty.
Onneksi meitä on moneen junaan.
Ja tämä kyseinen pariskunta herätti minussa sen toivon että ehkä ne tylyt ja tympeät koiranomistajat joskus vielä tajuaisivat että ei se kovin paljoa vaadi jos välillä ajattelee omaa napaansa pidemälle ja antaa myös muille arvoa.

Iloisia leikkihetkiä teille kaikille koirienne kanssa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu