Olen 24-vuotias, seksuaalisesti varhaiskypsä nainen ja ikääni
nähden varsin kokenut. Kun halu yllättää, tai hmmm, minähän haluan
koko ajan. No, kumminkin, olen kokenut kaikenlaista jo lähes
sadan miehen kanssa, mitä erilaisimmissa paikoissa ja tilanteissa.
Kaikista tapauksista yksi on jäänyt erityisesti mieleen.
Tulva yllätti meidät. Olimme evakuoineet arvokkaimman omaisuutemme
vanhaan Ford Pickupiin ja olimme lähdössä liikkeelle kun se
kirottu rakkine sammui eikä enää käynnistynyt. Meidän oli pakko
vetäytyä taloon takaisin. Vesi nousi koko ajan, mutta toivomme
heräsi kun näimme naapureitamme haettavan helikopterilla. Tiesimme,
että kohta olisi meidän vuoromme.
Vanhempani oli jo haettu ja nyt helikopteri tuli noutamaan minua.
Vinssillä laskettiin alas valjaat ja nuoren näköinen kundi, joka
sitoi minut niihin kiinni. Yksi solki ei oikein pitänyt ja niinpä
hän piti oikein tiukasti kiinni vyötäröstäni. Sattuuhan sitä toisinaan
tanssiessani miehen kanssa, että housun etumus alkaa pullottamaan,
mutta sehän kuuluu silloin melkeinpä asiaan. Tässä tilanteessa oli
jotakin paljon eroottisempaa. Poika ei tainnut mahtaa asialle mitään,
koska olenhan hyvän näköinen nainen ja lisäksi kiusoittelin häntä
puremalla korvasta ja kiehnäämällä lantiotani häntä vasten. Samalla
hetkellä kun poika näytti käsimerkillä, että voisivat lähteä liikkeelle,
avasin nopealla liikkeellä hänen vetoketjunsa ja työnsin käteni hänen
housuihinsa. Verkkarit eivät ole mitkään maailman seksikkäimmät asut,
mutta tässä tilanteessa ne osoittivat kätevyytensä. Vedin kovaa vauhtia
kovenevan elimen ulos ja työnsin sen verkkareideni alle. Pikkuhousuja
en ollut ehtinyt edes pukea. Kalu hieroi ihanasti klitoristani ja
häpyhuuliani kun painuimme voimakkaasti toisiamme vasten. Vinssiä ei
käytetty vaan meidät oli tarkotus viedä toisten pelastettujen seuraan
läheiselle kukkulalle eli tiesin, että meillä oli aikaa tuskin kahta
minuuttia. Sitäkin suurempi oli kiihkoni ja toivoin hartaasti laukeavani
ennen sitä.
Tältäkö tuntuu Benji-hyppääjästä, ajattelin kun pompimme vaijerin
venyessä ylös ja alas. Melko nopeatempoinen nytkytys tuntui taivaaliselta,
koska muussa mielessä liikkeemme olivat melko rajoitettuja. Silloin
kundilta tuli. Tilanteen kiihoittavuus ja jännitys oli omaa luokkaansa
ja niinpä minäkin tulin poikkeuksellisen nopeasti, vain hetki pojan
jälkeen. Näin jo pelastettujen porukan alhaalla vilkuttamassa. Päätin
olla kohtelias tälle pojalle, jota näin käytin hyväkseni ja sujautin
hänen peniksensä takasin häne housuihinsa ja tempaisin vetoketjun
kiinni. Tuskainen häivähdys hänen kasvoillaan sai minut kysymään, että
jäikö pili väliin. No, onneksi ei, mitä vähän munakarvoja. Olin varma,
että joku olisi aavistanut, mitä touhusimme, mutta kukaan ei osoittanut
millään tavalla huomanneen.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.