Tulin vain pitkästä aikaa ilmoittamaan, että hyvin menee edelleen ja asuntolainaa on maksettu tasaisen tappavaan tahtiin.
Laskeskelin, että minulla on kolmivitosena velaton n. 300 000 Euron omakotitalo. Nollatilanteestahan en toki joutunut asuntoa maksamaan ja omaa riihikuivaa rahaa oli sijoittaa yli 200 000 Euroa, mutta ajattelinpa ilmoittaa, että käy se välillä näinkin.
Kiva on ollut omassa talossa asustella ja vielä mukavammaksi se meno muuttuu, kunhan n. 5 vuoden kuluttua vaimon kanssa kimppaan maksettavan hieman yli tuhannen euron kuukausittaisen lyhennyssumman maksaminen loppuu kokonaan ja talo siirtyy kokonaan omistukseemme. Eipä olisi kyllä kymmenen vuotta sitten uskonut, että sitä on lähemmäs 2 miljoonan markan (vanhaa rahaa) omaisuus kolmivitosena.
Suosittelen kaikille ja tuhnuttelijoille (heh) toivotan hyviä naapureita ja mukavia vuokraisäntiä kerrostalolähiöihinne.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ootapas, mä vastaan kaikkien rommaajien puolesta tähän, että ei heidän tartte...otetaan pari perusvastausta tähän...
1) Sulla mitään omakotitaloa ole ja vaikka oliskin kohta pankki vie senkin buhhahhahaha
2) Ei sulla 300 000 euron omakotitaloa ole, kun kohta rommmaa ALE -70% syksyllä
3) On taitanut alkaa puntti tutiseen tuulipuvulla, kun pitää tänne tulla valittelemaan pahaa oloaan
ja mitä vielä...joo tää...
4) Huonosti rakennettua skeidaa sulla vaan on käsissä. Joku hemmetin elementti talo ja korot ne vaan nousee, joten et sä mikään lainaton oo viiden vuoden päästä.
No, tuli tuossa muutaman perusjuttu. Ehkä oli vähän liiankin älykkään kuuloisia, mutta en päässyt aidolle tasolle ;) viesti tuli kuitenkin selväksi.
Heh.