muistoja pääskynpesästä
tehty pääskynpesä tää
venäläiseen kasarmiin on.
neuvostoliitossa vv.68-88
psykiatriaa harjoitettiin
joss toisinajattelijat
toimest sisäasianministeriön
huullujenhuoneelle kuskattiin,
siell vahvast toimest miliisien
ja rikollisten, murhaajien ja muiden
lääkittiin,
sekä opetettiin ett
hulluja ovat,
sitä lääkärit putinin
kgb:päällikön päähän
yrittivät hakata,
aivopestä toisinajattelijoita
ajattelemaan, ett hulluja
ovat he.
putin toisinajattelijaa monta
pääskynpesään lähetti,
sadisti suuri on putin,
napoleon varreltaan
----
itsenäisyyspäivän iltana 2001
kaks isokokoista miliisiä (hoitajaa)
vastass ol, käskivät odottamaan,
istuin odottamaan putin II:sta.
otti putin II isokokoiset miliisit
mukaan tulostatushaastatteluun,
protestin asiallisen esitin,
"en ole väkivalatainen":
jyrkkä putin II:n ääni kuului:
"meillä on tällainen käytäntö"
oi ihmiset huomioikaa:
kysymys oli yli 60 vuotiaasta
asiallisesta ja kiltistä
eläkeläispsykologista,
jok ei käyttäytynyt ole
väkivaltaisest vaikk
se ainoa normaali reaktio
olisi ollut.
systeemi psykiatrian
on pieleen mennyt- pahemmin kuin koskaan.
on hätävarjelun liiottelua,
voimavarojen tuhlausta sekä erittäin karkea
arviointivirhe, ottaa kaksi miliisihoitajaa
sokertautiputinin turvaksi, 'henkivartijoiksi'.
putinille tälle asiallisest
ja johdonmukaisest kerroin
anamneesini.
työpaikkakiusaamista
toimest avospyskoottisena töissä
toituvast esiintyneen kollegan,
jot ensin tuki esimies huippunarsistinen,
myöhemmin käytännössä koko
folie a ryhmä.
esimerkkejä annoin tilanteist,
yksityiskohtaisia esimerkkejä,
kosk ne kuin päivän eilisen ain tulen muistamaan.
täll myös ilmi tuoda tahdoin,
ett keksittyjä tai paranoidisuutta
eivät ole tapahtumat., ett ovat ne totta.
kuka uskois heti,
ett sairaalass psykiatrian
10 vuotta töissä olla voi
mielisairas psykologi.
kerroin ett työpaikkaa oli
vaihdettu terrorin edellisest
työpaikast ratkaisuna työpaikakterroriinsa.
jne.jne.jne.
kerroin ylilääkäri aloittamasta
ajojahdista ensimmäisestä,
kerroin raportista ulkopuolisen
konsultin, totesin sen
olleen erittäin osuvan.
kerroin ett raportti tää joukoss
oli niiden papereiden joill
splitin(mustavalkoajtteluun perustuva)
hyvä osapuoli yritti uhriaan
pakkohoitoon split-ajojahdin aluss.
kerroin rangaistuksista joita
sain perseennuolijasanan käyttämisestä,
rangaistukset kovenivat mitä enemmän pyysin anteeksi.
raportiss sanotaan erikseen, että anteeksipyytäminen tulee palkita
ja otta huomioon.
minua hulluna pidettiin ja
ja psykologien ja pykiatrien,
jotk kaikki ovat sairaalan
eettisessä toimikunnassa
rangaistuksia vain lisättiin ja lisättiin.
hulluna minua pidettiin,
jotta ihmisarvoni
ja ennena kaikkea
oikeuskelpoisuuteni lakkaisi.
tämä totta on.
he myös ääneen tämän sanoivat,
sanoivat myös ääneen
eettisen toimikunnan jäsenet
psykiatrisen sairaalan.
putin II, sokertautilääkär
ainoa oli, jok empatiaa ohikiitävän
hetken ilmeillään osoitti:
kertoessain, ett talkkari
edellisest asunnost oli
varastanut puhelinmuistion ja osan
päiväkirjoist.
kertoessain ett vaikea ol
soittaa enää kenellekään
kun ei muistiota ollut,
ohikiitävän hetken näkyi
kasvoill yhden putinin
empatiaa.
tok hän ammattinauhan
on ol käyttöön ottanut tulostatusta
kirjoittaessaan:
potilas on niin paranoidinen,
että kuvittelee talkkarin varastaneen
hänen puhelinmuistionsa ja osan päiväkirjoista!
fakki-idiotismi on pahinta lajia idiotismia.
putin tämä 'nyholmit' teki
lähetepotilaan pani suljetulle
osastolle
vaikk ei indikaatiota yhtään
siihen ollut.
kollegansa ovat toimineet
törkeimmällä mahdollisella tavalla.
kerroin vain tositapahtumat työpaikkalääkäristä merja
kalevasta, housu-hautalasta,
korhosesta, nyholmista, jne.
lääkäri ei ikinä arvostele toista lääkäriä.
yhteenkään paperiini ei 12 vuoden aikana ole
kirjattu mitään negatiivista kollegoista!
ei koskaan edes housu-hautalan
kotietointäkäyntiä, joka sentään
aiheutti minulle valtavan lääkäripelon
moneksi, moneksi vuodeksi ja vuodeksi myös
puhelinfobian, koska housu-hautala alkoi
soittaa kotiini virka-ajan ulkopuolella
'erittäin pirullisia 'terrorisoittoja'.
lääkärit jättävät kollegiaalisesti
kollegoilleen puhtaat paperit.
pöpilässä se on helppoa,
on se helppoa pöpilässä.
en olisi uskonut,
uskonut en olisi.
itse en näin olisi toiminut
minulla on pitkä kliinikon ura takana.
en olisi pystynyt moiseen simputukseen
ja simputuksen suojeluun.
työfilofiani oli: olet tekemisissä
Maailman Tärkeimmän ihmisen kanssa.
sokertautiputin sanoi
suljetulle osastolle viedessään:
tämä on suomen paras sairaala.
aivan muuta kuin maaseutusairaalat.
siis elvistelyä.
elvistelyä siis.
törkeää tai sitäkin törkeämpää
törkeintä mitä osasin kuvitella:
hous-hautalan antama dg. paranoidinen diagnoosi
kävi mainiosti putin II:lle.
kaikki tosiasiat housu-hautalan ja
komisarion kotiestintätoimist,
vaatekomeron reunalle nostettuine ja levitettyine
likaisine pikkuhousuineen
kääns hän vain vaikeaksi paranoidisuudeksi.
Jos tämä ei ole venäläispyskiatriaa
niin sitä ei ole venäjällä ollutkaan!
lääkäreistä totesin yleisesti ja neutraalisti:
Professori Paavo Riekkisen turkulaisen kollegan potilas on todennut, että ensin oli tutkimusprofessori ja vasta sitten jonkin matkan päästä Jumala.
Kysymys lääkärsyndroomast on:
kuvitelmast haavoittumattomuudest, kaikkivoipaisuudesta ja kaikkitietävyydest.
tätä en maininnut,
kosk siitä suuttuu lääkär jokainen.
tämä tauti sen pahimmin
terveydenhuoltoa rasittaa.
yhteiskunna syöpä se myös
on, ei niin pahanlaatuinen
kuin jotkut muut ammatti-imagot.
---
jälk käteen on huvittuneena sit
ajatellut. miten
oikeassa olinkaan kun jo
jo tälle trolle totesin, ett
jos jotain pieleen menee, seisoo koko osasto ja organisaatio virheen takana
kieltäen sellaista koskaan tapahtuneen!
----
miliisiä kolme
kysymässä kävi otsa rypyss
ett eikö teillä ole
muita hoitokertoja!
se huvitti,
se suutuutti myös!
miks valehtelijaa minust taas leivotaan,
ain vastasin: olen ollut 50 tuntia
tammisaaressa. kysymys oli tutkimuslähettesstä,
mutta Nyholm vaihtanut oli paikan suljetulle osastolle. hän muutti pakkohoitokäytäntöä
niin, kauppisen ennkkotapauksesta huolimatta
että pelkkä puhelinmääräys pakkohoitoon riittää.
Ei potilasta nähdä edes tarvitse,
ei tarvitse lääkärin
edes nähdä potilasta.
pitää vain oikeuskistaan kiinni:
siitä pakkohoitomääräyksen voi
puhelimitse lääkär suur suomess
antaa,
vaikk paikkapula valtava
on,
tärkeint on rangaist
potilasta,
tapauksess tällaisess patjapaikka
käy hyvin, hyvin käy patjapaikkakin.
----
hoitajiss ain sadisteja ollut on,
on hoitajiss ain myös sadisteja.
lie osuus sadistien lisääntynyt,
kun koko tärkeämp on kuin
pää, koko suur pitää
olla, jott 'aggressiiviset' potilaat - kuten
oieni hento yli 60 vuotias nainen-
taltutettua saadaan.
(En toki kiellä että joskus, erittäin harvoin lähinnä huumpotilaat saattavat olla aggressiivia.)
kun kerran ensimmäisen luulin
kuulohallusinaatioita kuulevani:
hoitajat tupakall ulkona kävivät,
kävivät ulkona tupakall,
kuorossa kuoro 'miliisien' huusi
alla tuppakkahuoneen ikkunan,
sloganeita huusi miliiskuoro!
ihan oikeast enisn luulin
ett kuulohallisinaatioist kysymys
on.
onneks ei niin ollut,
ollut ei onneksi niin.
sadistimiliisit
siellä vaan kuorossa sloganeita huusivat.
----
putin III ehkä suurin fakki-idiooteist oli
väitellyt mies,
ei kertaakaan ilmekään värähtänyt
kasvoill putinin,
potilas lähes itkua vääns
vääns potilas melekin itkua
kun julmimmist tapahtumist
kertoi:
jälkikäteen se suututtaa,
suututtaa se,
putin III pani mut vain
elämäni suurimpiin labratutkimuksiin,
piti tutkia olenko lääkkeitä
syönyt, olenko huumeita ottanut!
miks ei potilasta uskota!
hän tai joku miliiseistä
keksinyt oli hoitosuunnitelman oivan:
kotiin vaan mira miliisi,
(piikkiä pistämään,
ainoa voitto minulle oli
ett piikkiä ei saanut
putin yksikään pistettyä.
tarjottiin ja trajottiin,
kosk koko julma työpaikkahistoria
onpelkkää kuvittelua ja paranoidisuutta.
äiti ja isäkin jo hulluks
leimattiin.
kavela hengilt otti äitini
20 vuoota aikaisemmin kuin mitä
todellisuudess tapahtui,
saman toisti elfving epikriisissä.
nyt jo hulluja ollaan
aatamist ja eevast saakka.
kansa jos nämä ala-arvoiset
ammatti-ihmiset vaikk tv:ssä näkis
heit ihailis niin, että
lakoon kaatuis.
uhrille ei sympatiaa heruis,
tämä varma asia on,
varma asia on.
-----
eka osastoll havainnon tein
ett maaninen, paranoidinen, juoppo
vanhahko nainen Koko Osastoa Johti,
Tämä kirjaimellisesti totta on.
Tunnuslause tämän tankinoli: Minun nokilleni ei hypitä. En ajattele mitä muut mulle sanovat, annan
vain kaksin verroin takaisin.
Pöpiläss osa on
todella pahoja ihmisiä, jotka ovat tuhonneet jo monta ihmistä, tehnyt elämän helvetiksi
ennen sairaalaan tuloaan,
Sit miettinyt kovast oon,
kuink suur osuus näit
tuhoajia on,
veikkaus: 1/4 osasta aina puoleen saakka.
En tiedä osuutta,
mutta täysin varma olen siitä.
On tuhoajia ja uhreja.
----
Osastot eivät esim.
osastokiusaamista tiedosta millään lailla.
tutkimustulos sama olla voisi
kuin koululuokiss:
hän luokan on suosituin oppilas,
aktiivinen ja sosiaalinen. yms.
----
simputusta esiintyy aina niin kauan, kun sitä sallitaan ja tuetaan.
siihen pitää puuttua heti!
uutisita tänään kuulin, että venäläisell kasarmill
tapettu ol 8 ihmistä SIMPUTUKSEN takia.
SIMPUTUS ON JOKA PAIKASSA HYVIN VAKAVA ASIA.
(Ei sitä saa mitätöidä tai lyödä lekkeriksi. PLiiiiiiiiiiiiiis.)
Professori
tehty pääskynpesä tää
venäläiseen kasarmiin on.
neuvostoliitossa vv.68-88
psykiatriaa harjoitettiin
joss toisinajattelijat
toimest sisäasianministeriön
huullujenhuoneelle kuskattiin,
siell vahvast toimest miliisien
ja rikollisten, murhaajien ja muiden
lääkittiin,
sekä opetettiin ett
hulluja ovat,
sitä lääkärit putinin
kgb:päällikön päähän
yrittivät hakata,
aivopestä toisinajattelijoita
ajattelemaan, ett hulluja
ovat he.
putin toisinajattelijaa monta
pääskynpesään lähetti,
sadisti suuri on putin,
napoleon varreltaan
----
itsenäisyyspäivän iltana 2001
kaks isokokoista miliisiä (hoitajaa)
vastass ol, käskivät odottamaan,
istuin odottamaan putin II:sta.
otti putin II isokokoiset miliisit
mukaan tulostatushaastatteluun,
protestin asiallisen esitin,
"en ole väkivalatainen":
jyrkkä putin II:n ääni kuului:
"meillä on tällainen käytäntö"
oi ihmiset huomioikaa:
kysymys oli yli 60 vuotiaasta
asiallisesta ja kiltistä
eläkeläispsykologista,
jok ei käyttäytynyt ole
väkivaltaisest vaikk
se ainoa normaali reaktio
olisi ollut.
systeemi psykiatrian
on pieleen mennyt- pahemmin kuin koskaan.
on hätävarjelun liiottelua,
voimavarojen tuhlausta sekä erittäin karkea
arviointivirhe, ottaa kaksi miliisihoitajaa
sokertautiputinin turvaksi, 'henkivartijoiksi'.
putinille tälle asiallisest
ja johdonmukaisest kerroin
anamneesini.
työpaikkakiusaamista
toimest avospyskoottisena töissä
toituvast esiintyneen kollegan,
jot ensin tuki esimies huippunarsistinen,
myöhemmin käytännössä koko
folie a ryhmä.
esimerkkejä annoin tilanteist,
yksityiskohtaisia esimerkkejä,
kosk ne kuin päivän eilisen ain tulen muistamaan.
täll myös ilmi tuoda tahdoin,
ett keksittyjä tai paranoidisuutta
eivät ole tapahtumat., ett ovat ne totta.
kuka uskois heti,
ett sairaalass psykiatrian
10 vuotta töissä olla voi
mielisairas psykologi.
kerroin ett työpaikkaa oli
vaihdettu terrorin edellisest
työpaikast ratkaisuna työpaikakterroriinsa.
jne.jne.jne.
kerroin ylilääkäri aloittamasta
ajojahdista ensimmäisestä,
kerroin raportista ulkopuolisen
konsultin, totesin sen
olleen erittäin osuvan.
kerroin ett raportti tää joukoss
oli niiden papereiden joill
splitin(mustavalkoajtteluun perustuva)
hyvä osapuoli yritti uhriaan
pakkohoitoon split-ajojahdin aluss.
kerroin rangaistuksista joita
sain perseennuolijasanan käyttämisestä,
rangaistukset kovenivat mitä enemmän pyysin anteeksi.
raportiss sanotaan erikseen, että anteeksipyytäminen tulee palkita
ja otta huomioon.
minua hulluna pidettiin ja
ja psykologien ja pykiatrien,
jotk kaikki ovat sairaalan
eettisessä toimikunnassa
rangaistuksia vain lisättiin ja lisättiin.
hulluna minua pidettiin,
jotta ihmisarvoni
ja ennena kaikkea
oikeuskelpoisuuteni lakkaisi.
tämä totta on.
he myös ääneen tämän sanoivat,
sanoivat myös ääneen
eettisen toimikunnan jäsenet
psykiatrisen sairaalan.
putin II, sokertautilääkär
ainoa oli, jok empatiaa ohikiitävän
hetken ilmeillään osoitti:
kertoessain, ett talkkari
edellisest asunnost oli
varastanut puhelinmuistion ja osan
päiväkirjoist.
kertoessain ett vaikea ol
soittaa enää kenellekään
kun ei muistiota ollut,
ohikiitävän hetken näkyi
kasvoill yhden putinin
empatiaa.
tok hän ammattinauhan
on ol käyttöön ottanut tulostatusta
kirjoittaessaan:
potilas on niin paranoidinen,
että kuvittelee talkkarin varastaneen
hänen puhelinmuistionsa ja osan päiväkirjoista!
fakki-idiotismi on pahinta lajia idiotismia.
putin tämä 'nyholmit' teki
lähetepotilaan pani suljetulle
osastolle
vaikk ei indikaatiota yhtään
siihen ollut.
kollegansa ovat toimineet
törkeimmällä mahdollisella tavalla.
kerroin vain tositapahtumat työpaikkalääkäristä merja
kalevasta, housu-hautalasta,
korhosesta, nyholmista, jne.
lääkäri ei ikinä arvostele toista lääkäriä.
yhteenkään paperiini ei 12 vuoden aikana ole
kirjattu mitään negatiivista kollegoista!
ei koskaan edes housu-hautalan
kotietointäkäyntiä, joka sentään
aiheutti minulle valtavan lääkäripelon
moneksi, moneksi vuodeksi ja vuodeksi myös
puhelinfobian, koska housu-hautala alkoi
soittaa kotiini virka-ajan ulkopuolella
'erittäin pirullisia 'terrorisoittoja'.
lääkärit jättävät kollegiaalisesti
kollegoilleen puhtaat paperit.
pöpilässä se on helppoa,
on se helppoa pöpilässä.
en olisi uskonut,
uskonut en olisi.
itse en näin olisi toiminut
minulla on pitkä kliinikon ura takana.
en olisi pystynyt moiseen simputukseen
ja simputuksen suojeluun.
työfilofiani oli: olet tekemisissä
Maailman Tärkeimmän ihmisen kanssa.
sokertautiputin sanoi
suljetulle osastolle viedessään:
tämä on suomen paras sairaala.
aivan muuta kuin maaseutusairaalat.
siis elvistelyä.
elvistelyä siis.
törkeää tai sitäkin törkeämpää
törkeintä mitä osasin kuvitella:
hous-hautalan antama dg. paranoidinen diagnoosi
kävi mainiosti putin II:lle.
kaikki tosiasiat housu-hautalan ja
komisarion kotiestintätoimist,
vaatekomeron reunalle nostettuine ja levitettyine
likaisine pikkuhousuineen
kääns hän vain vaikeaksi paranoidisuudeksi.
Jos tämä ei ole venäläispyskiatriaa
niin sitä ei ole venäjällä ollutkaan!
lääkäreistä totesin yleisesti ja neutraalisti:
Professori Paavo Riekkisen turkulaisen kollegan potilas on todennut, että ensin oli tutkimusprofessori ja vasta sitten jonkin matkan päästä Jumala.
Kysymys lääkärsyndroomast on:
kuvitelmast haavoittumattomuudest, kaikkivoipaisuudesta ja kaikkitietävyydest.
tätä en maininnut,
kosk siitä suuttuu lääkär jokainen.
tämä tauti sen pahimmin
terveydenhuoltoa rasittaa.
yhteiskunna syöpä se myös
on, ei niin pahanlaatuinen
kuin jotkut muut ammatti-imagot.
---
jälk käteen on huvittuneena sit
ajatellut. miten
oikeassa olinkaan kun jo
jo tälle trolle totesin, ett
jos jotain pieleen menee, seisoo koko osasto ja organisaatio virheen takana
kieltäen sellaista koskaan tapahtuneen!
----
miliisiä kolme
kysymässä kävi otsa rypyss
ett eikö teillä ole
muita hoitokertoja!
se huvitti,
se suutuutti myös!
miks valehtelijaa minust taas leivotaan,
ain vastasin: olen ollut 50 tuntia
tammisaaressa. kysymys oli tutkimuslähettesstä,
mutta Nyholm vaihtanut oli paikan suljetulle osastolle. hän muutti pakkohoitokäytäntöä
niin, kauppisen ennkkotapauksesta huolimatta
että pelkkä puhelinmääräys pakkohoitoon riittää.
Ei potilasta nähdä edes tarvitse,
ei tarvitse lääkärin
edes nähdä potilasta.
pitää vain oikeuskistaan kiinni:
siitä pakkohoitomääräyksen voi
puhelimitse lääkär suur suomess
antaa,
vaikk paikkapula valtava
on,
tärkeint on rangaist
potilasta,
tapauksess tällaisess patjapaikka
käy hyvin, hyvin käy patjapaikkakin.
----
hoitajiss ain sadisteja ollut on,
on hoitajiss ain myös sadisteja.
lie osuus sadistien lisääntynyt,
kun koko tärkeämp on kuin
pää, koko suur pitää
olla, jott 'aggressiiviset' potilaat - kuten
oieni hento yli 60 vuotias nainen-
taltutettua saadaan.
(En toki kiellä että joskus, erittäin harvoin lähinnä huumpotilaat saattavat olla aggressiivia.)
kun kerran ensimmäisen luulin
kuulohallusinaatioita kuulevani:
hoitajat tupakall ulkona kävivät,
kävivät ulkona tupakall,
kuorossa kuoro 'miliisien' huusi
alla tuppakkahuoneen ikkunan,
sloganeita huusi miliiskuoro!
ihan oikeast enisn luulin
ett kuulohallisinaatioist kysymys
on.
onneks ei niin ollut,
ollut ei onneksi niin.
sadistimiliisit
siellä vaan kuorossa sloganeita huusivat.
----
putin III ehkä suurin fakki-idiooteist oli
väitellyt mies,
ei kertaakaan ilmekään värähtänyt
kasvoill putinin,
potilas lähes itkua vääns
vääns potilas melekin itkua
kun julmimmist tapahtumist
kertoi:
jälkikäteen se suututtaa,
suututtaa se,
putin III pani mut vain
elämäni suurimpiin labratutkimuksiin,
piti tutkia olenko lääkkeitä
syönyt, olenko huumeita ottanut!
miks ei potilasta uskota!
hän tai joku miliiseistä
keksinyt oli hoitosuunnitelman oivan:
kotiin vaan mira miliisi,
(piikkiä pistämään,
ainoa voitto minulle oli
ett piikkiä ei saanut
putin yksikään pistettyä.
tarjottiin ja trajottiin,
kosk koko julma työpaikkahistoria
onpelkkää kuvittelua ja paranoidisuutta.
äiti ja isäkin jo hulluks
leimattiin.
kavela hengilt otti äitini
20 vuoota aikaisemmin kuin mitä
todellisuudess tapahtui,
saman toisti elfving epikriisissä.
nyt jo hulluja ollaan
aatamist ja eevast saakka.
kansa jos nämä ala-arvoiset
ammatti-ihmiset vaikk tv:ssä näkis
heit ihailis niin, että
lakoon kaatuis.
uhrille ei sympatiaa heruis,
tämä varma asia on,
varma asia on.
-----
eka osastoll havainnon tein
ett maaninen, paranoidinen, juoppo
vanhahko nainen Koko Osastoa Johti,
Tämä kirjaimellisesti totta on.
Tunnuslause tämän tankinoli: Minun nokilleni ei hypitä. En ajattele mitä muut mulle sanovat, annan
vain kaksin verroin takaisin.
Pöpiläss osa on
todella pahoja ihmisiä, jotka ovat tuhonneet jo monta ihmistä, tehnyt elämän helvetiksi
ennen sairaalaan tuloaan,
Sit miettinyt kovast oon,
kuink suur osuus näit
tuhoajia on,
veikkaus: 1/4 osasta aina puoleen saakka.
En tiedä osuutta,
mutta täysin varma olen siitä.
On tuhoajia ja uhreja.
----
Osastot eivät esim.
osastokiusaamista tiedosta millään lailla.
tutkimustulos sama olla voisi
kuin koululuokiss:
hän luokan on suosituin oppilas,
aktiivinen ja sosiaalinen. yms.
----
simputusta esiintyy aina niin kauan, kun sitä sallitaan ja tuetaan.
siihen pitää puuttua heti!
uutisita tänään kuulin, että venäläisell kasarmill
tapettu ol 8 ihmistä SIMPUTUKSEN takia.
SIMPUTUS ON JOKA PAIKASSA HYVIN VAKAVA ASIA.
(Ei sitä saa mitätöidä tai lyödä lekkeriksi. PLiiiiiiiiiiiiiis.)
Professori
Vastaukset 2
Vanhimmat
(Voihan pentele, kun tuli kirjoitusvirheitä ja sanojakin on jäänyt pois ja vielä verbaalinen ilmaisu melkein koko riimityksen ajan todella huonoa. Ei voi mitään. Sinä se on.)
putin III:lle sekä joka paikkaan ehtivälle
turuselle(hyiiiiiiii kun tuli paha olo)
melkein itkua väänsin,
putin III:han 'hoitava lääkäri'
oli,
ei sitä varmasti ollut,
täysin ilmeettömänä,
ilme ei värhtänytkään(!)
kun asiallisesti, loogisesti ja
eläytyen kerroin anamneesini.
keromtomishaluni on pohjaton.
kerran muutaman olin itkuun purskahtaa,
kertoessain eijasta ja timosta,
murhaajasta raa'asta, monipuolisesta
rikollisesta, joll rekisteriss
varkauksia, petoksia, vapaudenriistoa,
lasten aseella uhkaamista,
kolmen kodin polttaja,
aseita monta on valtiolle
mennyt,
varkauuksia myös terveyskeskuksess
on tehnyt: mittarit verenpaineen
sekä kuumeen on mukaansa ottanut
odottaessa vuoroaan
vai liekö vastaanotoll
alla lääkärin silmien?
tarkkaan, yksityiskohtaisesti
kerroin,
ett avioparill tälle
myhhausensyndrooma kuuluu:
timo konepuolen kertoi
olevans dipl.ins.
- sekatyömies:metsuri ja
postimies on ammatti timon
-tuplannut on kolme luokkaa
oppikouluss
- äo 184, tiesin
siitä että patologiset
valehtelijat kysymyksess on-
sen hienovaraisest myös
esitin,
uteliaana katsoen ilmeitä
eijan ja timon.
-ilme ei värähtynytkään.
-polleeta vain oltiin!
kerroin, ett mielentilapaperiss timon
ei edes pyromania diagnoosia ole,
ei löydy vaikk kotia kolme
on poroks polttanut,
kerroin, ett housu-hautala
pyromania susp:n minulle
antoi.
kerroin, ett maailmanmestareita
ovat manipuloinniss eija ja timo.
timo kertaa seitsemän
pöpiläss ollut on,
porttikiellon on saanut
timo pöpilään
takia osaston manipuloinnin valtavan,
valtavan osaston manipuloinnin.
hyvin harvinaist on tämä,
tämä erittäin harvinaist on.
tapahtuu 'ei koskaan'.
vaimo viides psykopaatti liukas on,
puheripuli taukoamaton,
taukoamaton on puheripuli.
täysin häikäilemätön
psykopaatti, Narsisti, joka ei nahkoihinsa
mahdu, mahdu ei edes nahkoihinsakaan,
niin on leveä, leuhka, ylimielinen
ja häijy , mitä on muita synonyymeja.
psykopaatti hänt ammatti-ihmisenä
parhaiten kuvaa.
malliesimerkki.
sit itkeä tuhersin,
ett vielä kahdeksannen asunnon pihall
eijaa riemurinnoin huudetaan,
huudetaan eijaa vielä kahdeksannen
asunnon pihall,psykopaatill täll
pakkomielle, obsessio valtava on
helvetti elämästäin tehdä.
(ilmeisesti ataririkollinen
oikea termi on.)
käyttäytyminen eijan ei normaalia
ole, ole ei normaalia
millään mittapuulla mitaten,
extremiä pitää
olla halu tuhota jokainen
yrityskin asua edes rauhassa.
yhä suuremp sanka on eija
ja timo,
kaks poikaa ammattirikollist on:
heikki ja olli.
tytär yks ainakin mtt:n asikas
ollut on jälkeen kodinpolton timon.
vaimonsa yhden /;nnellä kuukaudella
sairaalakuntoon hakkas,
yks vaimoist lasta odottanut
toisell on:
moraali timon mukaan: Vanhanaikainen!
voiko suurempaa valheellisuutta löytyä,
(sit aika tää on tulvillaan,
ikävä kyllä)
lähinnä kuva se jäi
ett panetteluna ja herjauksena tositarinoita
näistä todellista terrorista
pidettiin.
(seikka se mainittakoon,
ett timoa hoidettu on
myös samass sairaalass-
kymmeniä vuosia sitten.)
itkua tuhersin -tottakai-
myös kun foli a ryhmän huippupsykopaatist
(käytän narsisteista psykopaattinimitystä,
koska se kuvaa heitä hyvin.)
jonk nimi myös kahdeksannell pihall
suurena esiintyy.
kerroin yksityiskohtaisia esimerkkejä
folie a ryhmätilanteista.
sanasta sanaan tilanteista-
koska ne kuolemaani saakka
muista.
kerroin esimerkkejä
tämän narsitin käyttäytymisestä
totesin myös,
myös totesin, ett
kun olen seurannut yli 10 vuotta
tätä Narsistia tiedän
miten he käyttäytyvät.
pieni alkupala oli tälle esimiehelle
yhdessä tunnettuun uusnatsisukuun
kuuluvan seuraajansa kanssa viedä
se, mitä eniten rakastin: työni,
vasta sitten alkoi herkuttelu,
'herkuttelu varsinainen,
helvettiä pitää uhrin elämä
olla, täyttä hlvettiä!
hänellä klooneja samoinkuin eijalla
monta, satoja ehkä tuhansia
on joukoss toimittajien
kloonejaan ovat myös söderman
ja andersson,
aivan samanlaisia
ja yhtä pirullisia ja häikyjä
kuin etka terrorikuningatar,
(sit en jälkimmäisen osalta heti uskonut,
liian myöhään sen huomasin.)
jotka aivan psykopaatin ekan
tyyliin uhria
oikeudenkäynnill
ovat uhanneet.
TOTESIN VIEL
ETTEIVÄT HE MINUA TÄÄLTÄ
VOI VIEDÄ OIKUTEEN.
tämä villakoiran ydin on.
kerroin kirjoittaneeni
............
ja lähettäneeni kaikki asiaani liittyvän
materiaalin yleen.
kerroin yksityiskohtaisesti siitä
todellisesta paniikista jonka esim.
merja kalevan väärät hullunpaperit
minulle aiheuttivat!
kerroin asian hyvin tarkkaan,
koska tulen muistamaan sen loppuelämäni
yksityiskohtia myöten
-kysymys on katasrtofi- eli keskitysleirikokemuksesta.
kerroin erittäin yksityiskohtaisesti elvis
vuokranvälitystoimiston toiminnasta
ja siitä että se vuoti
uuden osoitteeni radiotoimittajille.
kerroin molemmat halloween-juhlta,'
ennen kuin olin edes muuttanut
asuntoon.
kerroin tietenkin myös sen todella
julman ja epäinhimillisen taktiikan,
jota toimittjat ja ilmeisesti
kaikki kolme sylttytehdasta
yhteistuumin on harjoittaa:
SALAINEN JA TURVASUOJATTU OSOITE
heti selville:
turvasuojattukin jo muuttopäivnä,
joitain jo ennestään rikollisia, tai juoppoja, huumekundeja etc. pannaan panemaa
luu kurkkuun heti alkuunsa
ja sitten luodaan tiiviit, symbioottiset
yhyeydet seinänaapureihin,
joille maksetaan konserrti,-opperalippuja
ja ties mitä muuta
siitä, että he harjoittavat intensiivisesti
kotirauhanrikkomisrikoksia,
joskus myös öisin.
sanoin: että kotini ei ole linnani
vaan helvettini.
---
se mitä jatkuvasti yhtä aidosti
ihmettelen on se,
että miten paljon pahat ja ilkeät ihmiset
käyttävät energiaa tuottaakseen
sivulliselle, ihan vieraalle
ihmiselle kärsimystä ja tuskaa.
---
kuudennesta asunnosta lensin
kirkon riemuvuoden juhlien jälkeen,
oli pari pappiakin huutelmassa
kaupungista saakka ikkunani alla,
(EI SENTÄÄN KUKAAN
ARKKIPIISPOISTA.)
sävy oli ivallinen ja ilkeä!
lienen ennätysten haltija siinä,
keitä kaikkia kunnioitettuja tahoja
olen joutunut lähtemään pakoon,
kirjaimellisesti:
lääkäreitä, useampaa lääkriä,
södermanin vaimoa!!!
virkamiehen koko perhe on suomessa
koskematon, kuin intian pyhä lehmä,
vaikka se olisi kuinka paslassa, siihen ei saa
koskeakaan vaan sitä jokainen kunniottaa,
-poliisi nyt ensisijassa-
ja toimittjat, jotka itkevät näiden roistojen ei heidän uhriensa takia
- kirkko asettui tulemaan
sekä sollamo södermania viel'ä
prsesidentiksi, vaikka
hän ilmoittanut on,
että hän oli barcelonassa
espnjan sisällisodan aikana korkeana
sotaherrana - edellisessä elämässään.
södermanilla
on seksuaali ja muu rikollinen
erkki poika
jota isä ei ede stunnusta omakseen,
maaherra on ajanut poikansa pois
ja positanut EU-ihmisoikeustoimikunnalle
tehdyn kantelun!!
siinä teille
vääryyden perikuva!
(KATSOTAAN SENSUROIDAANKO TÄMÄ.)
Älkää kauniit rikkaat ja älykkäät.
sensuroiko.)
pappeja,
ollut on
(Eipä tuosta paljoa selvää ota, niin on virheitä pukannut. Valtava stressi on ollut uskollinen seuralaiseni jo 'kuuden päivän sodasta' alkaen,
sii 14 pitkää vuotta. Luki-häiriön ki-osa
kukkii stressissä. Oli poissa noin 40 vuotta, vieläkin pystyisin korjaamaan ki-virheet, mutta en
ennätä lukea 'runoja' niiden kirjoittamisen
jälkeen. Onhan se tietenkin pienenpieni lisähauskuus kaikille vihamiehilleni, kun
en osaa edes kirjoittaa.
En nyt muista kuka suuri taiteilija se oli joskus kauan sitten, kun tv:ssä selitti, kuinka lahjaton minä olen. Varmasti sitä olenkin, mutta
minulla on asioita, jotka ovat minulle tärkeitä
ja niiden puolesta minä taistelen rehellisesti kuolemaani saakka-en kieroillen ,juonitellen ja
jatkuvasti EMÄSIKAVALEHDELLEN niin vihollisleiri tekee.)
- tarkkaan tietäen, että
putinit kaikki tulkitsevat kaiken mahdollisen ja mahdottoman paranoidisuudeksi,
tarkennan, että
parissa, siis vain parissa asunnossa
kahdeksasta, on jo samana päivänä joku lähinnä narkkarilta tai puliukolta vaikuttava nainen
tai mies tai sekä nainen että mies, ollut
lyömässä luuta kurkkuun jo muuttopäivnä.
asuntoja kolme on,
kaksi turvasuojattua osoitetta,
joiss jo muuttopäivnä
on 'seinä edessä',
seinä näiden mustamaalareitten,
joill sekä natsi-saksa
että maon kiina häviää.
varmasti häviää!
häviää varmasti!
ataririkollisten jäljet
näkyvät,
sylttyrehtaat, joit kolme päätehdasta on sekä tytärtehtaita: yle- espoon elvikset- sekä
törnävän alkuperäiset ja julmat, epäinhimilliset
terrorit, ei hellitä hetkeksikään,
elämäni loppuun saakka
muistan, miten narkkarikundit
olivat hienostoalueella (joss
Hesan suurimmat rikolliset asuvat)
uhria jo melkein vastassa
kun muuttokuorma tuli.
aikaa todellisuudess
ehkä 3-4 tuntia kului
kun narkkarit kadull
huusivat!
naapuriss rikollinen pariskunta asui,
jotk koko taloyhtiötä
terrorisoivat.
näiden pihalle kun näin
haarman ja makkosen
useita rappuja kerrall
loikkivan ja vielä
olga ketosen /ketolan oli
päivän muutaman päästä,
kuulin naura räkättävän
kera jonkun jot tuntenut en,
IHME oli etten hulluks tullut.
stressi oli sanoinkuvaamaton,
paparazzit lisätä
stressiä halusivat- ihan tosissaan
vaikk sit eivät KOSKAAN
myönnä.
kuolla olin kauhusta
kun terroreitten kuningatar I
asteli tyytyväisenä, niin hymysuin
asunnost rikollisten ja koko
taloyhtiön terroreitten!
olin ihan kuolla!
osoite oli TURVASUOJATTU!
täss hienostoalueen asunnoss,
joss toki vain kellariss asuin,
radioväkeä kävi kuin
helluntaiepistolass,
milloin pienemmäll, milloin
suuremmall porukaal,
puoliksi halvaantunut profersorka kehui
talonmiehell
'ett taas kävi radiotomittajia kylää'!
putin III:lle tämä
VARMA oire kuulohallusinaatioista oli,
sataprosenttinen,
-kuin seinille olisi
puhunut,
seinät PAREMMIN minua ymmärtävät
kuin putinit nämä!
paljon paremmin.
tämä tunne zeposta
jo perin tuttu uhrille on!
----
piha nykyinen
juoru-ukkojen ja -akkojen
on maata.
on pidä juoruämmistä
vähemmän vielä juoru-ukoista.
toki määrä pieni koko
porukasta on,
mutt kuin seppo itse tai eija
sekä off-itse pihalla olisivat.
puliukko illall muuttopäivän
jo vihaisena huutamass kävi:
Tule ulos apinanaama- rumanaama!
Nähnyt ei ollut minua.
Köyhäks myös haukkui,
Köyhä toki olenkin,
sit en häpeä!
Häpeä on kuuluu
sille joka köyhää pilkaa,
sit tiedä en mit
juoruämmäukko sai palkkioks.
perusjoukko koostuu
lähinnä juopoista, narkkareista
joita 'komentaa' miesääninen talkkarimuija!
jok on liukas kieletään
ja joka paikkaan ehtii.
---
sit en tiedä, ken
yömessuja on järjestänyt
talkkarimuijan nurkilla:
tultuani juhlista
itsenäisyyspäivän 2001
huonost aluks nkuin,
oli kauhusta jäykkänä (stressattuna)
EIIII TERVEYDENHUOLTOHENKILÖKUNTAA KOTIINI!
EIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII
EIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII
EIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII
Heäilin keskellä yötä
jonkin aikaa, stressistä ja masennuksesta,
luulin, tuumin,
ovat kuulohallusinaatiot alkaneet,
kuului sloganeita kaukaa
aina kuitenkin kohdasta samasta.
samasta kohdasta kuului
yömessu sisialainen.
en ääntä yhtäkään tunnistanut,
tunnistanut en yhtäkään äänt',
väkeä eri määrä tuntui olevan
väki vaihtelevan!
pohtia piti: ovatko
kuuloharhat siis alkaneet:
yönä yhtenä, nuori nainen
autolla paikalle porhalsi,
porhalsi autolla paikalle,
läimäytti autonovea,
ovea auton läimäytti,
sekä huudahti:
ai, sinäkin olet täällä!
Tämä ei slogan enää ollut,
ollut ei enää iskulause.
Siit lähtien nukkunut
olen kuten tavallisesti,
kuin tukki!
salt lake cityn olympilaisten'aikana, aikan salt lake cityn
olympialaisten:
joku pitkä, tummatukkainen, laiha
ehkä 30 vuotias mies oveni
aukaisemassa kävi,
kävi taloyhtiön
avaimilla
pelottelemassa ihan kotona.
jäykistyin pelosta.
nytkö mut sitten tapetaan.
ylös nousin sängystä'
ponkaisin ylös sängystä,
ovisilmäst ei valoa näkynyt,
ei näkynyt,
alaovi kiinni itsekseen hetken
päästä meni,
näin noin 30 vuotiaan, normaalia pitemmän
190 about, tummatukkaisen miehen menevän
rinta rottingilla henkilöutoon,
hänellä vain paita oli
päällä
kello oli neljä aamulla
talvella.
(Tiedän miten tämä tulkitaan ja kaikki jäljet peitetään. Tiedän kuitenkin varmasti puhuvani totta. Miettinyt olen keneltä yleisavaimet oli lainassa. Kuka voi olla niin pirullinen, että panee kaverinsa pelottelemaan vanhaa , yksin asuvaa naista? Pahoja ihmisiä on joka lähtöön!!!!
!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Isännöitsijätoimisto on poissuljettu.
Ilmeisesti kaverit ovat hurjasti pelottelukeikan jälkeen vain lisääntyneet sekä kunnia ja maine
urotyön tekijänä kasvaneet. Kukaan joita pihalla liikkuu ei ollut kysymyksessä! Tästä olen varma!
Kun näen vilauksenkaan talkkariämmästä, jolla on ihan miehen ääni alan tutista inhosta! Ollaan niin s----tanan röteetä ja leveetä, ainakin
euroopan omistajia ja akka näki sentään vaivaa kun ovelta ovelle lähetystyötä teki alussa.
Ihmiset jotka suhtautuivat minuun normaalisti, alkoivat kääntää päänsä pois kun tulin vastaan ja jotkut, ilkeimmät ja arvostelukyvyttömimmät
alkoivat tulla päivämessuun ikkunan alle mukaan!
Eräs vakituinen messupaikka on valittu niin, että
en näe, ketä messsussa on mukana. Tänään oli taas juuri vakiomessupaikka käytössä
ja talkkarimuijan vain näin,muut RAUKKAMAISESTI pysyivät piilossa! Raukkamaista piileskelyä!
TULKAA IKKUNANI ALLE, OTAN VALOKUVAN TEISTÄ JA SKANNAAN NETTIIN.