Heipparallaa! Sitä tässä lähin kyselemään että minulla on edessä näytöt päiväkodissa, pidän lapsille (3-5-vuotiaille) jumppatunnin (n.20min). Minkä laisia jumppia olette vetäneet, huomioiden että nuorimmat ryhmässä ovat 3-vuotiaita ja tarkoitus olisi että kaikki onnistuisivat jumpassa. kiitos asiallisista vastauksista!
Lähihoitsun jumppatunti
3
1741
Vastaukset
- Minsku
jumpan työharjoittelu päiväkotini lapsiryhmälle. Tosin nämä lapset olivat 5-vuotiaita. Mutta ehkä näistä tulee jotain ideaa.
Katsoin internetistä Nuori Suomen-sivuilta sellaisia jumppa/lorukortteja, joissa oli kuvana näytetty jokin liike. Ne olivat aika yksinkertaisia, joten voisivat onnistua ehkä 3-vuotiailtakin. Lisäksi siellä oli Vauhtivekara-lorukortteja, joista voisi myös saada jotain.
Itse askartelin sellaiset jumppakuutiot. Muotoilin pahvilaatikosta kuution muotoiset (kovasti teippiä) ja päällystin ja väritin ne värikkäiksi. Sitten liimasin jokaiselle sivulle kuvan juuri noilta Nuori Suomen jumppakuvista. Toiseen noppaan kirjoitin numerot. Sitten itse jumppatunnilla lapset saivat vuorollaan heittää noppia. Ensimmäisestä nopasta he näkivät minkälainen liike tulisi tehdä, ja toisesta nopasta he näkivat sen, kuinka monta kertaa liikettä tuli tehdä. Lapset pitivät kyllä kovasti.
Lisäksi olimme "seuraa johtajaa"-leikkiä.
Jos näistä ei ole apua, kannattaa katsoa kirjastosta liikunta ja leikki-aiheisia kirjoja, niistä minä löysin paljon vinkkejä! - essi-merkki
vaikkapa intiaani-jumppa>hiipimistä, konttaamista, juoksemista, sitten tietty se intiaanikiljuminen jne. Esim intiaaniprinsessa on ryöstetty ja....urheat soturit nuotiolla .... jne. kakarat rakastaa niitä.
virran yli loikkaaminen, (penkki siltana )..kyllä sä keksit. Olet vaan sydämelläsi mukana siinä touhussa. - ole ollut
mitään liikunnan opintoja jos joudut siitä näytön antamaan.
Kirjastot on pullollaan lasten liikuntaa käsitteleviä kirjoja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En löydä sinua
En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k222351Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi1062260- 522247
- 321527
Hajoaako persut kuten 2017?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen2381512- 301446
Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle
IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt361402- 951161
Ne oli ne hymyt
Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä201136- 261126