Älkää

...nimeksi mitään erikoista... Nykyajan lapset tuppaa kiusaamaan pienimmästäkin asiasta, varsinki yleistynyt on nimen takia kiusaaminen...
Ja kun lasta kiusataan suuri todennäköisyys on että lapsesta kasvaa ahdistunut ja sulkeutun lapsi tai hän saattaa itse alkaa koulukiusaajaksi
7642
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Mikä on erikoinen nimi?

Onko ihan oikeasti olemassa tilastoja siitä, että nimen takia kiusaaminen olisi yleistynyt?

Olisitko ystävällinen ja palaisit asiaan kertomalla, mitä ovat ne nimet, joiden takia TIEDÄT lapsia kiusatun ja millaista kiusaaminen on ollut!

Muiltakin ihan oikeita esimerkkejä, kiitos!

Äänestä
  • Minäkin mietin näitä nimiä, jotka johtavat kiusaamiseen, siis nimeen omaan kiusaamiseen. Muistan, että meillä on kiusattu koulussa kyllä ihan muista syistä kuin nimen perusteella. Varsinaista syytä, miksi juuri nämä lapset olivat kiusattuja ei löytynyt ainakaan ulkonäön tai nimen perusteella. Ehkäpä, koska he alistuivat siihen, sattuivat olemaan jonkun inhokki. Ainakaan en tiedä ketään, jonka kiusaaminen olisi alkanut juuri nimen johdosta.

    Äänestä

Minulla on hyvin TAVALLINEN nimi ja sain ala-asteella useita eri muunnoksia, koska oli niin monta samannimistä luokalla/koulussa. Käytetyin lempinimi sitten loppujen lopuksi muodostui sukunimen väännöksestä, jota itse en voinut sietää. Myös yksin sukunimeä käytettiin paljon kutsumanimenä. Voit vain omalle kohdallesi miettiä (tai lapsesi) millaiselta pienelle tytölle se kuulostaa! Koin sen kiusaamisena, koska pyynnöistä huolimatta en omaa nimeäni "saanut" käyttää. Erilaiset ja ainutlaatuiset nimet kunniaan (kauniit sellaiset). Kyllä minunkin luokallani erilaisen nimen omaavat kantoivat nimensä ylpeänä!!

Äänestä

Erikoisen nimen suurin ongelma ei ole sillä kiusaaminen, ja jos sillä kiusataankin, niin ei se vaihe kauan kestä.

Suurempi ongelma on sen ja nimenomaan kutsumanimen oikeinkirjoitus, sillä se joudutaan usein kirjoittamaan kuulemisen perusteella.

Joutuu tottumaan siihen, että luettelee nimen kirjaimet erikseen. Siitä tulee hankaluutta. On helpompi kirjoittaa heti oikein nimi Ville kuin nimi Mico.

Erikoinen nimi ei ole myöskään ylpeyden aihe, paitsi - ja usein huvittava sellainen - korkeintaan vanhemmille, jotka sen ovat valinneet.

Äänestä

Eipähän vain näy niitä esimerkkejä, joten se siitä kiusaamisesta!

Äänestä
  • Aihe syntyi pääosin siittä kun luin keskusteluja pitäiskö antaa tälläinen ja tälläinen nimi, mitkä olivat juuri sellaisia minkä takia lasta kiusattaisiin, seuraa vaikka niitä aiheita ja mieti sitten miksi myös nimen takia voisi muut lapset kiusata..Olen lapsudessani luokallani muilla luokilla kuullut kuinka oppilaat ovat kiusanneet ja vihanneet luokkatoveriaan nimen perusteella..
    Annappas lapsellesi todella outo nimi ja seuraa lapsesi käytöstä vuosi vuodelta..!!!!!Sittenpähän näet...Älä tuu tänne viisasteleen millään jos et kerta itse ole ikinä kuullut kuinka lasta on kiusattu nimen takia tai sinulla ei edes ole minkäänlaista kokemusta tai edes hajua KOKO ASIASTA...

    Äänestä

Esim.. Inessa...Miina..Flora..Minni...Tarko siinä pari esimerkkiä mitä minä tiedän ja ketä on nimen perusteella kiusattu...Ettei nyt tarvi kenenkään alkaa riiheen täällä tollasten takia=)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


antako kirjoitti:

...nimeksi mitään erikoista... Nykyajan lapset tuppaa kiusaamaan pienimmästäkin asiasta, varsinki yleistynyt on nimen takia kiusaaminen...
Ja kun lasta kiusataan suuri todennäköisyys on että lapsesta kasvaa ahdistunut ja sulkeutun lapsi tai hän saattaa itse alkaa koulukiusaajaksi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu