Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Uusi auto

Minä olin niin onnellinen. Siinä se nyt oli, minun uusi ikioma auto, VW Golf Gti. "Toivottavasti neiti on tyytyväinen", myyjä sanoi. Autossa oli kaikki mitä pyytää voi ja kaiken lisäksi se oli musta. Auton väri kiilsi keskikesän auringossa. Myyjä ojensi avaimet minulle. Istuin autoon ja käynnistin sen. Ajaessani pois huomasin huollon pihassa muutaman "korjausmiehen", erityisesti silmiini pisti tumma, ilman paitaa oleva komea mies. Mitä nyt vilaukselta ehdin katsoa. Mutta nyt tämän hetken omistaisin uudelle autolleni.

Muutamaa päivää myöhemmin ajelin kaupungilla. Kesälomalla ei oikein tahdo löytyä tekemistä, varsinkin kun kaikki kaverit ovat vielä töissä ja heillä kesäloma alkaa myöhemmin. Lähdin liikennevaloista alamäkeä kohti pitkää siltaa. Oikealla puolella hiekkarannalla ihmiset ottivat aurinkoa. Yhtäkkiä taustapeilistä näin kuinka, joku musta auto tuli perässäni melko lujaa. Aikoen ilmeisesti ohittaa minut. Laitoin pienempää vaihdetta ja kaasu pohjaan. Minuahan ei ohitettaisi. Jouduin kuitenkin antamaan periksi, myös mustalle, VW Passatille. Hänen kaista jatkui suoraan, minä jouduin kääntymään.

Poskiani kuumotti. Se ollut oli kuin pientä esileikkiä. Minun oli pakko ajaa hotellin parkkipaikalle hengähtämään. Pian huomasin kuinka kauempana tiellä tuli musta auto. Se kaarsi myös hotellin pihaan ja peruutti viereeni. Avasin lasin. "Onko uusi auto toiminut hyvin?" tuntematon komea mies kysyi. "Mistä sä sen tiedät, ett tää on ihan uus?" kysyin. "Näin, kun lähdit sillä liikkeen pihasta." Sitten yhtäkkiä yhdistin kasvot siihen mieheen, joka oli seissyt huollon pihassa ilman paitaa, kun olin hakenut autoni. Hän väläytti minulle seksikkään hymyn ja iski silmään. Olin aivan myyty. Viime kerrasta on varmasti aikaa, tulvahti yhtäkkiä mieleeni, samalla kun hän selitti minulle jotain. "Häh?" sanoin, kun viimein heräsin kuvitelmistani. "Niin kysyin vaan, että olisko neiti lähtenyt mun luo kahville tai jotain?" "Joo kyllä se sopii" vastasin. "Seuraa vain mua" hän sanoi.

Koko matkan yritin ajatella, kuinka järjetöntä oli lähteä tuntemattoman miehen luo kahville keskellä päivää. Mutta himoni vaimensi viimeisetkin järjen äänet. Lopulta en voinut ajatella muuta kuin häntä, kuinka hän painaisi minut seinää vasten, suutelisi rajusti samalla kun hänen kädet eksyisivät hameeni alle. Kostuin ajatuksistani aina vain enemmän. Pian musta farmari edeltäni kaarsi kerrostalon pihaan. Päätin jättää autoni kadun varteen. Nousin autosta ja pieni tuulen vire vilvoitti jalkoväliäni. Onneksi en näin kesällä käyttänyt alushousuja. Hymyillen kävelin hänen luo ja yhdessä kävelimme taloon sisälle.

"Mä oon muuten Juha" hän esitteli itsensä. "Hanna" vastasin. Hissi pysähtyi viidenteen kerrokseen. Juha meni edeltä ja avasi minulle oven. Kämppä oli ihan siisti, aika iso yksiö. Istuin pöydän ääreen ja Juha meni keittiöön keittämään kahvia. Tässä vaiheessa ihmettelin, että oliko hän tosiaan kutsunut minut kahville ilman taka-ajatuksia. Minua harmitti aivan uskomattoman paljon. Olisin halunnut repiä hänen valkoisen t-paitansa pois hänen päältään. Hänen ilmeensä olisi varmasti hämmästynyt, jos hän tietäisi, että minulla ei ollut mitään alusvaatteita mustan hameeni ja vaaleanpunaisen toppini alla. "Vai mitä?" Juha yllättäen kysyi minulta. Olin taas uppoutunut kiihottaviin kuvitelmiini. "Sä taidat olla ihan muissa maailmoissa? Mitähän sä mietit, ku sun poskia noin punottaa?" Juha kysyi perään naurahtaen huomattuaan, etten ollut seurannut ollenkaan hänen puhettaan.

"Tota…ööö…". "Ei sun tarvi selittää" Juha ehti sanomaan ennen minua. Juha käveli lähemmäs minua ja nyt viimeistään hän huomasi kiiman silmistäni. En pystynyt enää peittelemään sitä. Halusin Juhaa niin paljon. Juha istui pöydän reunalle eteeni ja katseeni osui suoraan hänen etumukseensa. Juha otti kädestäni kiinni ja ohjasi sen reittään pitkin etumuksensa kohouman yli vyönsoljelle. Tajusin vihjeen. Avasin vyön ja kaksin käsin laskin Juhan housuja samalla kun hän nosti lantiotaan pöydältä. Heti perään laskin bokserit, jotka Juhalla oli farkkujen alla. Juha seurasi kuinka reagoin nähdessäni hänen kyrpänsä. "Vau, se on ihana…" huokaisin ja otin sen heti käteeni. Katsoin Juhaa silmiin ja tein muutaman runkkaus liikkeen. "Nuole sitä…Ota se suuhun…" Juha huokaili samalla, kun hän kädellään hyväili niskaani. Minua ei tarvinnut toista kertaa käskeä.

Huuleni hyväilivät Juhan kyrvän vartta. Kieleni ajoi rallia huulien tahtiin kovalla ja himokkaalla kyrvällä. Juha maistui ihanan kirpeälle. Imin kyrpää kuin mehujäätelöä kuumana kesäpäivänä. Välillä nuolin kiusoittelevasti ja välillä kyrpä upposi kuumaan, kosteaan suuhuni. Juha hyväili edelleen niskaani ja hiuksiani. Huokailuista päätellen hän alkoi lähestymään huippua. Juha kuitenkin tarrasi hiuksiini kiinni ja veti minut pois. "Mä en halua laueta sun suuhun vaan sun pilluun…" Juha huohotti. Juha otti käsivarrestani kiinni ja nosti minua tuolilta ylöspäin. Hän veti minut lähelleen ja suuteli rajusti kaulaani. "Mä haluan, ett sä nait mua…oih…ahh" sain juuri sanotuksi Juhan korvaan. "Niin mä aionki" Juha sanoi hieman naurahtaen.

Tunsin kuinka Juhan kädet liukuivat paidan helmalleni. Hän nojasi hieman taaksepäin, kun hän riisui paitani ja heitti sen lattialle. Heti perään Juha laski hameeni alas. Näin hänen ilmeestään, että hän oli tyytyväinen näkemäänsä. Nännini nöpöttivät kovina kiimasta ja nännipihat olivat tummanpunaiset. Ahnaasti Juha otti suuhun toisen nännini. Vaistomaisesti taivutin selkääni hieman kaarelle. Juha imi, nuoli, näykki ja suuteli rintaani. Huokaukseni syvenivät ja mieleni keskittyi vain siihen mielettömään tunteeseen, jonka Juha sai minussa aikaa. Pilluni melkein jo valui nesteitä, koska olin niin kiihottunut. Toinen Juhan käsistä hyväili selkääni. Toinen käsi eksyi sisäreidelleni. Halusin Juhan koskettavan minua. Pilluni suorastaan huusi kosketusta. Levitin jalkojani. Juha leikki kuitenkin vain sisäreidelläni. Ynisin, koska olin niin turhautunut.

Juha irtautui minusta. Hän riisui paitansa ja potki housut ja bokserit jaloistaan pois. Rajusti hän työnsi minut lähimpää seinää vasten. Juha painautui lähelleni. "Sano mitä sä halusitkaan…." Juha kuiskasi kiihottavasti korvaani. "Mä haluan, ett sä nait mua….rajusti ja kovaa…" vastasin. Juha nosti minua ylöspäin ja tunsin kuinka kova kyrpä kosketti märkään pilluani. "Oih…anna….mä haluan…." vaikeroin kiihkoissani. Yhdellä työnnöllä Juhan kyrpä oli sisälläni. "Aih….ooh". Pitkillä ja hitailla työnnöillä Juha sai minut nousemaan lähemmäs ja lähemmäs ekstaasia. Juha huomasi sen vallan mikä hänellä oli minuun. Välillä hän kiihdytti tahtiaan niin, että se melkein otti kipeää, kuitenkin välillä hidastaen saaden minut anelemaan lisää. "Anna lisää…Älä lopeta…oih, oih".

Juha aloitti naimaan minua kaikella voimalla. Työnnöt kiihtyivät. Kuumat ja hiestä nihkeät vartalomme kietoutuivat yhteen niin lähekkäin kuin mahdollista. Huohotus ja kiiman haju täytti Juhan asunnon. Lopulta tunsin kuinka jostain pilluni seinämistä lähti hyökyaallon lailla hyvänolon tunne. Huohotin ja melkein huusin. "Anna tulla beibi…Anna tulla…" Juha sai sanotuksi. "Oih…Oih…Aaaaah….." Orgasmi lävisti vartaloni. Juha ei tarvinnut kuin muutaman työnnön lisää. "Argh…aaaaah". Juha tärisi vasten vartaloani ja hän puri kaulaani. Se oli uskomatonta. Lämmin sperma syöksyi pilluun kovalla vauhdilla.

Hetken hengähdettyämme Juha nosti minut syliinsä ja kantoi vessaan. Matkalla hän kuiskasi korvaani "Ei kai sulla oo mihinkään kiire…?"
13656
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

oisit ostanut käytetyn ladan

Äänestä

Kommentoi aloitusta

mussukka kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu