Kuulokkeiden toisesta kuulokkeesta

Niin, eli stereo-kuulokkeiden toisesta kuulokkeesta häviää ääni n. minuutti sen jälkeen kun ne ensimmäisen kerran kytketään vahvistimeen, ääni tavallaan kiertää toisella puolelle, eli ensin hiljenee toiselta puolelta vähitellen ja sitten hyppää kokonaan pois. Kun kuulokkeet kytkee uudelleen vahvistimeen kuuluu jälleen normaalisti jonkin aikaa. Kun tätä edestakaisin kytkemistä tekee tarpeeksi pitkällä aikavälillä tarpeeksi monta kertaa niin kuulokkeet toimivat kunnolla.
Oletan, että kuulokkeet ovat paiskautuneet sen verran kovasti lattiaan, että toisen puolen kuulokkeen magneetille olisi tapahtunut jotain (?).
Olisko tähän jotain kotikonstia jolla voisi yrittää palauttaa kuulokkeet alkuperäiseen kuntoon. Suhteellisen kalliit kuulokkeet olivat.
0148
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


häviää ääni kirjoitti:

Niin, eli stereo-kuulokkeiden toisesta kuulokkeesta häviää ääni n. minuutti sen jälkeen kun ne ensimmäisen kerran kytketään vahvistimeen, ääni tavallaan kiertää toisella puolelle, eli ensin hiljenee toiselta puolelta vähitellen ja sitten hyppää kokonaan pois. Kun kuulokkeet kytkee uudelleen vahvistimeen kuuluu jälleen normaalisti jonkin aikaa. Kun tätä edestakaisin kytkemistä tekee tarpeeksi pitkällä aikavälillä tarpeeksi monta kertaa niin kuulokkeet toimivat kunnolla.
Oletan, että kuulokkeet ovat paiskautuneet sen verran kovasti lattiaan, että toisen puolen kuulokkeen magneetille olisi tapahtunut jotain (?).
Olisko tähän jotain kotikonstia jolla voisi yrittää palauttaa kuulokkeet alkuperäiseen kuntoon. Suhteellisen kalliit kuulokkeet olivat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu