Airbagin poistaminen käytöstä ?

Terve,

Olemme harkinneet seuraavaksi kulkupeliksi Renaulta Scenicia. Tietääkö kukaan saako scenicistä purettua/puratettua merkkiliikkeessä apukuskin puolen airbagia pois ? Uudemmassa mallissa muistaakseni oli 4 airbagia - mitenkähän mahtaa olla niiden poistamisen laita ?

Airbagit ovat sinänsä hyvä keksintö ja lisäävät varmasti turvallisuutta, mutta pienten lasten istuinten kohdalla niitä ei tutkitusti saa käyttää. Sen vuoksi ne olisi jotenkin saatava pois käytöstä.

Ihmetyttää kyllä vähän myös yleinen kehitys näiden airbagien suhteen. Niiden määrä näyttää uusissa autoissa kasvavan, mutta kuitenkin pienten lasten istuinpaikoilla ne aiheuttavat enemmän vaaraa kuin hyötyä ennen 12 vuoden ikää. Milläköhän sitä kohta lapsiperheet ajavat, mikäli airbagien määrä kasvaa ja ne kuitenkin "kielletään" lasten istuinpaikoilta ?
Jos tiedätte hyviä tutkimuksia aiheesta netissä tai jossakin lehdessä, olisin erittäin kiinnostunut niistä.

Kiitokset vastauksista etukäteen!
123220
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Ainakaan merkkiliikkeet eivät tee airbagin poistoa/kytke pois päältä (Bilia). Tiedustelin asiaa, koska olisin itsekin ottanut sen pois meganestani lastenistuimen takia.

Äänestä

on jo lapselle turvallisuusriski pistää hänet eteen istumaan. Airbagit saa kyllä pois jos tehtaalta tilaa suoraan. "Vanhemmissa" taitaa olla kiinteänä pussi siellä, eikä niitä suostuta poistamaan ilman isompaa paperisotaa, syyntakeettomuuslupauksia yms.

Äänestä

Onko jokin pakko laittaa se lastenistuin etupenkille?? Taka istuimet ovat muutenkin turvallisenpi paikka, eikä lapsi ole kokoajan siinä vierellä "häiritsemässä", niin ajaminenkin on varmasti muille liikenteessä liikkujille turvallisempaa. Olen useasti nähny auton huojuvan holtittomasti, kun ajetaan autoa ja samalla hoidetaan lasta etuistuimella olevassa lastenistuimessa. Kyllä lapset pärjaa takapenkillä matkan ajan ilman jatkuvaa seuraamista

Äänestä
  • Kyllähän lapset pärjäävät takana, mutta mitenkä pieni vauva ja äiti yhdessä kauppamatkalla.

    pommin poistamisesta:
    -Tähän hommaan ei minkäänlainen huoltoliike ot kantaa, eli joutuu tekemään itse.

    Tietyiltä työkalu/varaosatoimittajilta on saatavana testaustarkoitukseen ns. valesytytintä joka voidaan kytkeä pommin oman sytyttimen tilalle ja huijata ohjainlaitetta jotta pommi olisi kytkettynä. tämän ansiosta vaikka matkustajan tyyny on kytketty irti muu järjestelmä toimii edelleen.

    on muistettava liittimen irroituksen jälkeen kytkeä pommin sytyttimen liittimet toisiinsanähden oikosulkuun "säilytystilaan" hyppyjohdolla jotta mitkään staattiset varaukset eivät pommiin pystyisi vaikuttamaan(laukaisemaan).

    Äänestä

  • seppä kirjoitti:

    Kyllähän lapset pärjäävät takana, mutta mitenkä pieni vauva ja äiti yhdessä kauppamatkalla.

    pommin poistamisesta:
    -Tähän hommaan ei minkäänlainen huoltoliike ot kantaa, eli joutuu tekemään itse.

    Tietyiltä työkalu/varaosatoimittajilta on saatavana testaustarkoitukseen ns. valesytytintä joka voidaan kytkeä pommin oman sytyttimen tilalle ja huijata ohjainlaitetta jotta pommi olisi kytkettynä. tämän ansiosta vaikka matkustajan tyyny on kytketty irti muu järjestelmä toimii edelleen.

    on muistettava liittimen irroituksen jälkeen kytkeä pommin sytyttimen liittimet toisiinsanähden oikosulkuun "säilytystilaan" hyppyjohdolla jotta mitkään staattiset varaukset eivät pommiin pystyisi vaikuttamaan(laukaisemaan).

    Meillä on Scenicci ja kaikki ilmapallot paikallaan... Hyvin pärjää se pieni vauva ja äiti kahdestaan kauppamatkalla vaikka on muksu takana. Ja pidempiäkin matkoja ovat menneet. On mielestäni outoa, että edes ajatellaan että hoidetaan sitä lasta siinä edessä samalla kun ajetaan. Silloin kun ajetaan, niin ajetaan, ja silloin kun hoidetaan lasta niin hoidetaan lasta. Semmoinen lapsen räplääminenhän on helvetin vaarallista ajaessa!

    Äänestä

  • Olli kirjoitti:

    Kun se pikkuriiviö on edessä, niin voi käydä näin: Kundi saa päähänsä yhtäkkiä potkaista kuskia käteen, sattumalta moottoritiellä ohitustilanteessa.

    Äänestä

Ostin keväällä tämän vuoden mallisen Meganen. Siinä on ohjeet ja vipstaaki sitä varten, että etu-istuimen bagin saa pois käytöstä, jos siihen sijoittaa lasten istuimen. Eikö muka Scenicissä ole asia samoin?

Äänestä
  • Mulla on kans -02 megane , mut en oo huomannu ohjekirjassa mitään konstia bagin pois kytkemiseksi! Kerro mistä löysit tiedon?

    Äänestä

  • ICE kirjoitti:

    Mulla on kans -02 megane , mut en oo huomannu ohjekirjassa mitään konstia bagin pois kytkemiseksi! Kerro mistä löysit tiedon?

    Valitan, mutta vaimo lähti autolla juuri töihinsä, joten joudut odottelemaan ainakin iltaan! Toivottavasti muistan vastata ...

    Äänestä

  • ICE kirjoitti:

    Mulla on kans -02 megane , mut en oo huomannu ohjekirjassa mitään konstia bagin pois kytkemiseksi! Kerro mistä löysit tiedon?

    väärä tieto. Eihän Meganessa tietysti saa turvatyynyä pois päältä! Taisin muistella edellistä auotani Ciroen Xsaraa, jossa mielestäni poiskytkentä oli mahdollinen. Vai olenko siinäkin väärässä?

    Äänestä

Lapsen paikka on takana. PISTE.

Turvatyynyn kanssa räpelöinti on erittäin typerää ja edesvastuutonta, luulisi jo hälytyskellojen soivan kun merkkiliike ei suostu tekemään sitä.

Mitä kun etupenkillä istuukin vaimosi (tai miehesi jos vaimo ajaa) ja onnettomuuden sattuessa tyyny ei lauennutkaan ja sivumatkustaja kuolee enemmän tai vähemmän siitä syystä?

Äänestä

Etumatkustajan airbagin poiskytkentä on mahdollista ainakin Peugeotessa ja Citroeneissa. Joissain malleissa on vielä merkkivalo/ ajotietokoneen varoitus, mikäli airbag on kytketty pois. Poiskytkentä tehdään helposti joko keskikonsolissa tai ovipilarissa olevasta kytkimestä virta-avaimella.

Esim. Xsara Picassosta löytyy tuo kytkin ja turvaistuinta silmälläpitäen myös ISOFIX-kiinnikkeet etumatkustajan istuimesta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

AB kirjoitti:

Terve,

Olemme harkinneet seuraavaksi kulkupeliksi Renaulta Scenicia. Tietääkö kukaan saako scenicistä purettua/puratettua merkkiliikkeessä apukuskin puolen airbagia pois ? Uudemmassa mallissa muistaakseni oli 4 airbagia - mitenkähän mahtaa olla niiden poistamisen laita ?

Airbagit ovat sinänsä hyvä keksintö ja lisäävät varmasti turvallisuutta, mutta pienten lasten istuinten kohdalla niitä ei tutkitusti saa käyttää. Sen vuoksi ne olisi jotenkin saatava pois käytöstä.

Ihmetyttää kyllä vähän myös yleinen kehitys näiden airbagien suhteen. Niiden määrä näyttää uusissa autoissa kasvavan, mutta kuitenkin pienten lasten istuinpaikoilla ne aiheuttavat enemmän vaaraa kuin hyötyä ennen 12 vuoden ikää. Milläköhän sitä kohta lapsiperheet ajavat, mikäli airbagien määrä kasvaa ja ne kuitenkin "kielletään" lasten istuinpaikoilta ?
Jos tiedätte hyviä tutkimuksia aiheesta netissä tai jossakin lehdessä, olisin erittäin kiinnostunut niistä.

Kiitokset vastauksista etukäteen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu