Surffailin eka kertaa chattiin joskus viime syksynä, vahingossa. Silloin oli pimeätä ja satoi. Chattailu auttoi ajattelemaan ja viihdyttikin kaiken sen pimeän keskellä. Pysäytti hetkeksi kuuntelemaan omia ajatuksia, niin hassulta kuin se kuulostaakin, lämmitti maailmassa joka silloin oli aika kylmä.
Nyt tuntuu siltä, että olen saanut chattailusta tarpeekseni. Ehdin taas ajatella ilman chattiakin, itse asiassa chattailu on tullut tylsäksi. Se on kuin karuselli, pyörii ja pyörii mutta pysyy silti paikoillaan. Siinä on myös jotakin aika vastenmielistä. Nikkien takana olevista ihmisistä näkee paljon sellaista, mitä ei halua kohdata satunnaisissa vastaantulijoissa. Ihmisiä ja heidän tarinoitaan jää miettimään. Ja tympääntyy heidän aika surullisiin virtuaalileikkeihin, jonka todistajaksi joutuu, tahtomattaankin. Ja itse en mitenkään halua osallistua noihin puolijulkisiin piirileikkeihin, joiden sääntöjä en edes ymmärrä. Aika julmia olette toisillenne, kaikista julkisista virtuaalihaleista ja pusuista huolimatta.
Chattailu luo harhoja: yhteenkuuluvuuden, ystävyyden, yhdessäolon, jakamisen harhoja. Joillekin nähtävästi sitäkin suurempia harhoja heidän omasta merkityksestään ja suuruudestaan. Mutta ei elämässä, kuten ei myöskään ihmisissä, ole OFF/ON-nappulaa kuten tietokoneissa. Oikeassa elämässä asiat ovat ihmisistä kiinni, sinusta ja minusta. Teoista eikä niinkään sanoista. Joten uskaltakaamme kaikki elää vähän enemmän, vaikka todellisuus ei olisikaan toivotunlainen. Vaikka välillä olemme pieniä, yksinäisiä, voimatttomia. Minunkin sydän on tällä hetkellä ääriään myöten täynnä lämpimiä tunteita ja valoa, aika kummallista sekin, mutta niin vaan on. Ja jos tykkään niin tykkään, oikeasti enkä leikisti.
Mutta chattailu stinks!
Nyt tuntuu siltä, että olen saanut chattailusta tarpeekseni. Ehdin taas ajatella ilman chattiakin, itse asiassa chattailu on tullut tylsäksi. Se on kuin karuselli, pyörii ja pyörii mutta pysyy silti paikoillaan. Siinä on myös jotakin aika vastenmielistä. Nikkien takana olevista ihmisistä näkee paljon sellaista, mitä ei halua kohdata satunnaisissa vastaantulijoissa. Ihmisiä ja heidän tarinoitaan jää miettimään. Ja tympääntyy heidän aika surullisiin virtuaalileikkeihin, jonka todistajaksi joutuu, tahtomattaankin. Ja itse en mitenkään halua osallistua noihin puolijulkisiin piirileikkeihin, joiden sääntöjä en edes ymmärrä. Aika julmia olette toisillenne, kaikista julkisista virtuaalihaleista ja pusuista huolimatta.
Chattailu luo harhoja: yhteenkuuluvuuden, ystävyyden, yhdessäolon, jakamisen harhoja. Joillekin nähtävästi sitäkin suurempia harhoja heidän omasta merkityksestään ja suuruudestaan. Mutta ei elämässä, kuten ei myöskään ihmisissä, ole OFF/ON-nappulaa kuten tietokoneissa. Oikeassa elämässä asiat ovat ihmisistä kiinni, sinusta ja minusta. Teoista eikä niinkään sanoista. Joten uskaltakaamme kaikki elää vähän enemmän, vaikka todellisuus ei olisikaan toivotunlainen. Vaikka välillä olemme pieniä, yksinäisiä, voimatttomia. Minunkin sydän on tällä hetkellä ääriään myöten täynnä lämpimiä tunteita ja valoa, aika kummallista sekin, mutta niin vaan on. Ja jos tykkään niin tykkään, oikeasti enkä leikisti.
Mutta chattailu stinks!
Vastaukset 11
Vanhimmat
Vahvasti asiaa kirjoituksessasi.
Uppouduin tässä iltana muutamana vain istuskelemaan ja seurailemaan mitä siinä ruudulla oikein tapahtuu. Ja niinpä, olet aivan oikeassa. Pääasiallisesti siinä pyörii omanlaisensa karuselli, illasta iltaan.
Mutta vakavaa asiassa on se että liian monelle kyse ei enää olekaan karusellista vaan oravanpyörästä. Pienestä kiivaasti oman napansa ympärillä pyörivästä pyörästä josta ei näemmä enää ole ulospääsyä. On tultu riippuvaisiksi siitä pienestä kehästä, onhan se turvallinen koska se palaa aina takaisin siihen kohtaan mistä se äsken lähti.
Näen asian samoin, pusut ja halit sekä sanat "ystäväiseni", "kaverini" jne, ovat saaneet aivan uudet merkitykset sätin ansiosta.
Vaan mielenkiintoista oli ajatella nikkejä. Tai itseasiassa nikin funktiota yleensä.
Mietitäänpä kukin tahollaan että mikä on se pohjimmainen syy miksi minä en esiinny Teemu Poutanen nimellä vaan nikillä....
Eikö se itseasiassa yksinkertaisuudessaan jo todista mikä koko sätin syvin olemus oikeastaan on. Ei suinkaan paikka jossa saa nikin taakse suojautua irstailta seksihulluilta, sillä eihän kadullakaan ole nikkejä. Ei siksi että halutaan luoda jokin olematon mielikuva Vanessa Del Riosta sillä nikkien mielikuvituksettomuus ei vahvista sitä.
Siksikö että nikin varjossa voidaan luoda alati nahkaansa luova persoona, ihminen joka illasta iltaan voi luoda virtuaalihahmon joka on kuin nuoruudenajan radiokuunnelman Elmo, joka lapsuudessaan vietti päivät päiväkerhossa ja yöt yökerhossa. Spiderman tai Wonderwoman joka on haavoittumaton. Vain siksi että se voidaan vaihtaa seuraavaksi illaksi Natsien vääryyden kohteeksi jouneen anne frankin kaltaiseksi maailman säälit itselleen kerääväksi hentoiseksi olennoksi ??
Noh jokainen varmaan antaa nikin merkitykselle oman selityksensä. Mutta mielenkiintoinen kysymys silti.
Aamuajatuksin Wave
On hienoa huomata, että tänne ilmolle kirjoittelee myös ajattelevia ihmisiä. Ihmeissäni olen seurannut kaiken maailman katkeria kirjoituksia vakkareitten, rekattujen, syöjättärien ym. touhusta. Huh,,, Itse olen sättäillyt syksystä asti, välillä jopa suht paljon eli olin siis vakkari ja rekattu. Syöjätär en missään nimessä sillä olen rehellisesti varattu.
Muutama viikko sitten tein päätöksen lopettaa sättäilyn, sillä tunsin sen suhteen tulleeni tien päähän. Yllätys olikin suuri kun huomasin kaipaavani sitä enemmän kuin osasin odottaa.
Niinpä päätinkin alkaa perjantaisättääjäksi. Systeemi on kohdallani toiminut hyvin, ja aionkin jatkaa samalla tavalla. Näin ei tämä karuselli ainakaan liiaksi sekoita päätäni, kun osaan siitä välillä hypätä pois.
Nikkikysymys on todella mielenkiintoinen, itsekin olen monesti kummastuneena nikkilistaa selaillut. Mutta uskon, että meistä eivät suinkaan kaikki halua piiloutua nikin taakse, ehkä vain keksimme itsellemme mielestämme mieleenpainuvamman nimen kuin omamme.
Lämmintä ja leppoisaa syksyä kaikille tutuille ja tuntemattomille.
elviira :)
että naapurisi on ystäväsi, verrattuna harhaan että sättikaverisi on ystäväsi?
Mielestäni ero ei ole kovin suuri!
Sitähän minä tuossa yritin sanoa, että ystävyys ei ole harhaa.
Mutta harhainen, mikä harhainen. : )
Mielenkiintoista pohdiskelua ja aikasta oikeeseen osuvaa. Tunnustan itsekkin syyllistyväni noihin mainittuihin haleihin ja pusuihin. Mutta noiden pinnallisten löpinöiden takana on myös paljon pitkiä ja syvällisiä keskusteluja. Surujen ja murheiden kuin myös ilojen ja riemujen jakamista.
Tokikaan kaikkia halittaviani en tunne *in real life* mutta joitakin kuitenkin. Ja uskallan väittää heitä ystävikseni, joita uskallan "pinnallisestikkin" halia.
Aina ei jaksa olla vakava. Joskus on mukavaa vain irrotella ja höpöttää mitä sylki suuhun tuo. Syvällisemmät keskustelut mielestäni kuuluvatkin privapuolelle. Tietenkin olisi suotavaa, että julkisellakin puhuttaisiin jostain asiallisesta ja yleisesti muitakin kiinnostavasta, eikä vain erinäisten ruumiinosien koosta tai omakohtaisista mieltymyksistä.
Chattailun voi aina lopettaa, jos alkaa tympimään. Myös julkisen puolen juttuihin voi itse vaikuttaa, heittämällä omia kommentteja sekaan. Niin se homma pyörii, vaikkakin joskus niin kovin pieni piiri sitä pyörittää.
Aurinkoista mieltä niin virtuaali- että real-maailmaan.
Hyvä oli toi "piäkirjoitus",kyllä niinkin toi on,mutta ku ei sitä elämää livessäkään palijoo oo,menettelee tää tämmönenki,piäasia että vanhuus lähenee.))).Jokkainen tehköön mitä tehneepi,kuhan ei tee pahhoo toiselle,itelle tehköön kuka mitäki,mitäpä tuosta murehtimaan.
..... ei ihminen pidä altistaa itsensä enempään kuin on tarpeellista!
Kaikki on kovin totta mitä täällä olen nyt lukenut. Sekin että kenenkään ei ole pakko täällä sättäillä. Mielestäni kannattaa pitää silti aina mielessä se totuus että ei koskaan ihan varmasti voi tietää vastapuolen toimista. Halailu ja suukottelu on mielestäni hyvinkin harmitonta, salllittua jopa minun kaltaiselleni varatulle naiselle. Huvittava ilmaisu, johon joudun joka päivä vastaamaan, oletko varattu vai vapaa? Olen mielestäni vapaa tekemään sen mitä teen, eiköhän se ole live elämäni parissakin tiedossa miten täällä toimitaan. Mutta asia mistä haluan sanoa on se että kaikki eivät silti tajua yhtä asiaa. Nimittäin sitä että täällä ruudun takana istuu, sättiroolistaan huolimatta, herkkä ja tunteva ihminen, joka usein ns. poru kurkussa tuntee itseään loukattavan. No eihän saisi olla noin herkkä, kun leikkiin ryhtyy se leikin kestäköön, eikö niin? Täytyy vain todeta että ainahan sitä voi lopettaa. Ja olenhan minäkin ollut poissa, jopa viikkoja, huomioitava suoritus. Kuitenkin aina palannut ja viihtynyt taas kuin entistä paremmin. kaipa sitä ollaan jotain addikti herkkää lajia sitten. Tässä samalla voinkin pyytää anteeksi eräältä jota eilen loukkasin, tietämättäni tosin. En näet osannut käyttää erästä sokkotreffeiksi nimettyä paikkaa jossa piti saada rauhassa jutella! Enkä mitenkään ymmmärtänyt että ihminen joka haluaa jutella minun kanssani rauhassa roikkuu nikillään sätissä samaan aikaan. Anteeksi ymmärtämättömyyteni. Näin pienistä voi tulla paha mieli. Kesti tunnin ennekuin pystyin nukkumaan. Mutta laitetaan piiri taas pyörimään, sättäillään ystävät, onhan siellä paljon positiivisiakin asioita, jopa rakkautta ja läheisyyttä, kun sen vain oikein oivaltaa.
Aika sopiva vertaus…"se on kuin karuselli, pyorii pyorii mutta pysyy silti paikoillaan".
Niinhan se on…ei ne jutut chatissa paljon muutu. Samoinkuin on se "keskustelu" joka syntyy vieraiden ihmisten valilla, oikean karusellin pyorteissa, on useimmiten merkityksetonta "small talk" …jopa monenlaista "orinaa" saattaa kuulla. Harvoin mitaan merkityksellista juttua syntyy, ellei satu nappaan hihasta henkiloa jolla kiinnostus samaan asiaan.
Mutta, heraa sitten kysymys etta mihin sitten tama chatti sitten pitaisi vieda?
Uskon etta mitaan ihmeita on aika turha odottaa…(vaikka todella suuremmoinen viestintavaline tama onkin) ja jos pitaa odotukset alhaalla…ja ei ota kaikkea mita kuulee/nakee liian vakavasti, ei suuria pettymyksia paase syntymaan.
Monen moista yrittajaa ja monon kuluttajaa taalla tietenkin on…ja juuri se se onkin ollut mielenkiintoinen asia…suora yhteys tamanhetken suomalaisen psyykkeen…todella "eye opener".
Voin myos sanoa etta olen henkilokohtaisesti oppinut ja "rikastunut" muutaman upean chattaajan sanoista ja kokemuksista…myos sinun.
Viimeiseksi, tietenkin kaikella on aikansa, ja ehka sinun "chat tarve" on nyt taysi …mutta ehka sina, joka loysit jonkinmoista "comfort" from this chat viime syksyna, voisit nyt vuorostasi jakaa sita sydammesi lampoa ja valoa…muille, "kylmassa" ja "pimeassa" oleville chattailijoille.
Valoisaa syyskesaa sinulle ja muille chattaajille.
P.S. Toivon etta se sydammesi lampo ja valo jatkuu viela…pitkaan
...tulihan minunkin tutustuttua tähänkin chattiin, jonkun aikaa. Viime aikoina taas harvemmin ja lyhyemmin. Sinä tulit Tsingo luetelleeksi syyt. :-)
Keskimäärin säälittävää touhua, tosiaan.
Ketkä pönkittävät oletettavasti olematonta itsetuntoaan esittämällä ties mitä ja esiintymällä täydellisinä ääliöinä, ja väittävät sitten olevansa jotain paljon parempaa IRL. Ketkä vonkaavat epätoivoisina seuraa illasta toiseen, sitä kaikesta päätellen ikinä saamatta. Ketkä "halivat ja pusivat" ympäriinsä muka-ikiaikaisia "kamujaan" ja ovat siitä onnellisia??
Syntyy jatkuvasti piirejä ja klikkejä ja sotkuja ja selkkauksia. "Kamuja" sitten puolustetaan henkeen ja vereen, ja asetutaan puolueisiin. Ties mitä tapahtuu kaapeissa, toisten selkien takana. Luojan kiitos, siitä minulla ei ole kokemusta.
Hupinsa kullakin. Minua välillä suorastaan etoo se kaikki teeskentely niin paljon että on poistuttava äkkiäkin. Onneksi se on helppoa.
terveisin:
*sivusta seurannut, ei nikkiä vaihtava, oma itsensä*
PS. älkääkä ihan kaikki älähtäkö, onhan siellä seassa fiksuja ja kunnollisia ihmisiäkin varmasti, olenhan minäkin joskus! ;-)
Silti älä jätä meitä.Huomenna voi olla parempi päivä.