Laminaatissa vai missä vika?

Ihmettelevä

Siis missä vika kun laminaatin liitossaumat koholla
heti asennuksesta lähtien? Kuuluuko kenties asiaan?
Pohjan piti olla ammattilaisen mukaan tarpeeksi tasainen. Tekeekö se pohjan epätasaisuus tuollaista
heti vai vasta ajan kanssa? Siis liitoskohdat tuntuu
paikoitelle hyvinkin terävinä kädellä tunnusteltaessa. Kyse Pergon laminaatista, joten ei pitäisi olla huonolaatuistakaan.

33

19211

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • märkä?

      Soita Pergolle ja kysy sieltä.

      • Ihmettelevä

        Talo on 80-luvulla rakennettu, joten ei ole
        mitään rakentamisen aikaista kosteutta. Laminaatin paikalla oli ennen koivuparketti. Se oli muuten ihan siisti, mutta huonekalut olivat jättäneet lattiaan
        tummempia kohtia. Kai tämä entinen parkettikin olisi jotenkin kärsinyt, jos lattiassa olisi kosteutta?
        Pergoon olen ollut yhteydessä, mutta sieltä ei valitettavasti saa asiallista palvelua. Pergon edustaja kun vaan hokee, etteivät he ole vastuussa kuin lattian kulumisesta.

      • paivansadeko
        Ihmettelevä kirjoitti:

        tässä että, jotkut olivat laitteneet laminaatin. Saumojen kanssa oli ollut myöhemmin ongelmia. Kävi ilmi että, laminaatit oli säilytetty kellarissa kosteassa ja laitettu suoraan siitä lattiaan. Minun mielestäni niiden olisi pitänyt antaa olla vuorokausi pari normaalissa huoneenlämmössä ennen asennusta. Jotta niistä olisi haihtunut ylimääräinen kosteus.
        Voinpa olla silti ihan hakoteillä.

      • Ihmettelevä
        paivansadeko kirjoitti:

        Me haimme laminaatin perjantaina ja heti viikonloppuna se asennettiin ( mutta siis viime kesänä ). Eli itse emme varastoineet laminaattia
        siinä välillä.

      • paivansadeko
        Ihmettelevä kirjoitti:

        Me haimme laminaatin perjantaina ja heti viikonloppuna se asennettiin ( mutta siis viime kesänä ). Eli itse emme varastoineet laminaattia
        siinä välillä.

        asennus virhettä. Harvemmin laminaatit ovat itsessään viallisia. Vääränlaisista asennuksista olen kyllä kuullut useinkin.
        Mutta pyytäisin jotain kokenutta katsomaan ihan paikan päälle.

        Kävin ostopaikasta myös kyselemässä, ja siellä tämä
        rautakaupanmyyjä sanoi, ettei lukkoponttilaminaattia
        voi asentaa väärin. Mitähän virheitä siinä asennus-
        vaiheessa olis voinu tulla?

      • Ihmettelevä
        Ihmettelevä kirjoitti:

        Kävin ostopaikasta myös kyselemässä, ja siellä tämä
        rautakaupanmyyjä sanoi, ettei lukkoponttilaminaattia
        voi asentaa väärin. Mitähän virheitä siinä asennus-
        vaiheessa olis voinu tulla?

        ...että Pergon edustaja ei suostunut tulemaan paikan päälle katsomaan, ei myöskään kukaan rautakaupasta.
        Siksi siis täällä ihmettelen.

      • ???
        Ihmettelevä kirjoitti:

        Me haimme laminaatin perjantaina ja heti viikonloppuna se asennettiin ( mutta siis viime kesänä ). Eli itse emme varastoineet laminaattia
        siinä välillä.

        Niissä sanotaaan, että laminaatti pitää varastoida siinä tilassa _johon se asennetaan_ tietynajan ennen asennusta. En muista kuinka pitkään, mutta veikkaisin että viikon verran. (Lukee joka paketin mukana olevassa ohjeessa pergon sivulla pdf ohjeessa)

        Eli olette tehneet virheen jos olette asentaneet heti kotiinkannon jälkeen. Tehtaan varastossa on tod. näk. aika erilaiset olosuhteet kuin teillä kotona.

      • Laminaattori original
        ??? kirjoitti:

        jos laminaatti on asunnon selkeämmin kosteammissa (ilmankosteus) olosuhteissa laajentunut nopeasti seiniin kiinni.

    • Laminaattori original

      koko lattia-alueella silmämääräisesti samalla tavalla, vai onko jollakin alueella enemmän?
      Sekä pitkät että lyhyet sivut?
      Ovatko saumat molemmilta sivuilta saman verran ylhäällä vai onko saumassa ns porras?
      Koska asennettu ja ilmenikö ongelma heti, viikon kuluttua vai n 1 kk kuluttua asennuksesta? Epäiletkö tai tiedätkö, että alustassa on epätasaisuutta? Painuuko laminaatti joiltakin kohdilta reilummin alas? Onko lattia ritissyt missään vaiheessa?

      Tässä liuta kysymyksiä.

      • Ihmettelevä

        Kyllä, koko lattia-alalla suurinpiirtein samalla
        tavalla koholla. Lähinnä kuitenkin vain pitkät sivut. Toisesta päästä levyä voi olla ihan tasassa
        ja toisesta päästä reuna koholla. Saumat ei välttämättä ole molemmilta sivuilta saman verran
        ylhäällä, toinen sivu voi olla ihan siisti ja toinen
        koholla. Asennettu kesällä. Ongelma ilmeni heti. Epäilen alustan epätasaisuutta, koska muutakaan järkeenkäypää syytä en ole keksinyt. Laminaatti ei painu selkeästi miltään kohtaa alas, mutta puoli lattiaa kyllä ritisee jalan alla.

      • Leo

        Ei se kyllä normaalia ole,että puoli lattiaa "ritisee" jalan alla.Oletko tarkistanut että lattian ja seinän väliin on jätetty tarpeeksi elämisvaraa (pitää kurkata jalkalistan taakse).Suositeltava olisi jättää n.5-10 mm väli.Kuvauksesi perusteella arvelisin kuitenkin epätasaista pohjaa.Onhan myös liikuntasaumojen kohdalla käytetty listoja?Laminaattia asentaessa ne heitot tasaisuudessa eivät saa kovin isoja olla,2 m matkalla muistaakseni /- 2 mm.Toivottavasti jotain apua tästä...

      • Ihmettelevä
        Leo kirjoitti:

        ...kaikki pitäisi olla kunnossa. Elämisvaraa on jätetty reilusti, jalkalista ei paikoitellen meinaa edes peittää rakoa. Liikuntasaumojen kohdalla on
        listat. Ammattilainen mittasi myös että alusta on
        riittävän tasainen.

      • Laminaattori original
        Ihmettelevä kirjoitti:

        Kyllä, koko lattia-alalla suurinpiirtein samalla
        tavalla koholla. Lähinnä kuitenkin vain pitkät sivut. Toisesta päästä levyä voi olla ihan tasassa
        ja toisesta päästä reuna koholla. Saumat ei välttämättä ole molemmilta sivuilta saman verran
        ylhäällä, toinen sivu voi olla ihan siisti ja toinen
        koholla. Asennettu kesällä. Ongelma ilmeni heti. Epäilen alustan epätasaisuutta, koska muutakaan järkeenkäypää syytä en ole keksinyt. Laminaatti ei painu selkeästi miltään kohtaa alas, mutta puoli lattiaa kyllä ritisee jalan alla.

        että lattia on ollut seinissä kiinni, vaikka nyt lämmityskauden alettua ei enää ehkä olisikaan. Ritinä on merkki siitä, että lattia on ollut seinissä kiinni. Elikä laajentunut lattiamateriaali ei pääse sivulle eikä alas, joten sillä on ainoa mahdollisuus nousta ylös. Tietenkin toinen vaihtoehto ritinälle on, että alusta on epätasainen ja laminaatti pääsee taipumaan liikaa alas päin. Pergon pitkän sivun sauman rakenne on mielestäni sellainen, että ritisevä ääni voi tulla vain, jos lautta on puristuksissa tai se on liian epätasaisella alustalla, taipuu liikaa alas ja sen eläminen on estetty jollain tavalla.
        Pitkien sivujen vioittuminen viittaisi myös siihen että ahtaus on ollut juuri pitkittäissuunnassa.
        Jos laminaatin reuna näkyy jalkalistan alta, näkyykö se laminaatin suunnasta katsottuna pääty- vai pitkällä sivulla?
        Onko laminaatin pohjassa vaimennusmateriaali? Mikä aluskate siellä on?

    • avohoitopotilas

      Tuohan on aivan selvä laminaattivika. Pontit on ajettu epävakaalla laitteella.
      Laminaatti- ja lautaparkettihemmot kyllä vetäytyvät kaikesta vastuusta kyselemällä onko betonia vasten muovi. Ihan sama vaikka olisi sata vuotta vanha ruutikuiva välipohja kyseessä. Eikö siitä jäänyt paloja talteen? Niitähän voisi pöydällä tutkia. Jos pykälää tulee pöydälläkin on vaikea vedota mihinkään. Tai kai ne vaativat rakennusmuovin siihen pöydällekin.

      • Laminaattori original

        ammattiasentaja ilman kommentteja asentanut sellaista tavaraa, jossa olisi ollut selkeä ponttivika?

      • paivansadeko
        Laminaattori original kirjoitti:

        ammattiasentaja ilman kommentteja asentanut sellaista tavaraa, jossa olisi ollut selkeä ponttivika?

        kompata sun tekstejä.

      • Ihmettelevä
        Laminaattori original kirjoitti:

        ammattiasentaja ilman kommentteja asentanut sellaista tavaraa, jossa olisi ollut selkeä ponttivika?

        ...asentanut vaan ihan me amatöörit itse, mutta ammattilainen kyllä ensin mittaili että alusta on
        tarpeeksi tasainen. Ja eikös se parkettikin vaadi aika tasaisen alustan. Laminaatin paikalla kun oli ennen koivuparketti ilman mitään "temppuiluja". Alla on betonilattia ja sen päälle laitettiin sellainen matto, minkä laminaatin mukana meille myivät.
        Meillä on pari täyttä pakettia laminaattia vielä jäljellä ja äsken pistin sieltä kolme palaa yhteen, niinkuin joku täällä neuvoi. Toinen liitos meni oikein nätisti, tuskin kädellä tuntee saumakohtaa, mutta toiseen saumaan jäi pieni porras. Onko tämä siis ihan normaalia. ei sitä porrasta todellakaan silmällä näe, vaan ainoastaan tunnustelemalla. Ongelma tämä on, koska reuna on todella terävä ja lapset tuhoavat vaatteensa todennäköisesti juuri näihin teräviin reunakohtiin.

        on, että onko virhe havaittu asennuksessa vai onko se tullut asennuksen jälkeen.
        Jos virhe on havaittu asennuksessa ja silti vialliseksi todettu tuote on asennettu, se on silloin hyväksytty ja siltä osin reklamaatio-oikeus on menetetty.
        Vialliseksi havaitun tavaran asentaminen on kiellettyä ja se on vaihdettava uuteen ja kunnolliseen ennen kuin asennusta jatketaan.
        Jos vika on ilmaantunut asennuksen jälkeen, on tutkittava vian aiheuttaja. Jos vika on tuotteessa, Pergolla on siitä vastuu, vaikka sieltä on sanottukin, että heidän takuunsa käsittääkin vain pinnan puhkikulumisen.

      • Asentaja10
        Laminaattori original kirjoitti:

        ammattiasentaja ilman kommentteja asentanut sellaista tavaraa, jossa olisi ollut selkeä ponttivika?

        On asennettu lukkoponttiparkettia ja -laminaattia ja joskus tulee vastaan se inhottava ritinä.
        Mitään näkyvää syytä ääntelylle ei olla silmämääräisesti katsottuna löydetty.
        Joskus vaan pontti on väljä ja kappaleet pääsee hankaamaan toisiaan vasten, nämä havainnot siis suorapohjaisella alustalla jossa tublex alustana.

      • Laminaattori original
        Asentaja10 kirjoitti:

        Sellainen pontti, jossa on hieman pidempi viisto n 45 asteen osa, hankaa sille liian pehmeällä alustalla vastakappaleeseensa sillä seurauksella, että syntyy se pieni ääni.

      • arska
        Asentaja10 kirjoitti:

        On asennettu lukkoponttiparkettia ja -laminaattia ja joskus tulee vastaan se inhottava ritinä.
        Mitään näkyvää syytä ääntelylle ei olla silmämääräisesti katsottuna löydetty.
        Joskus vaan pontti on väljä ja kappaleet pääsee hankaamaan toisiaan vasten, nämä havainnot siis suorapohjaisella alustalla jossa tublex alustana.

        itse laitoin juuri laminnatin makuuhuoneisiin. merkki oli parador ja hinta 13,5 euroa neliö. lattian tasaisuus juuri ja juuri 3 milliä per. kaksi metriä,vaikka tasoittelinkin 1-7millin toleranssia olevalla tasoitteella. joka tapauksessa tämän laminaatin laatu oli huippuluokkaa en löytänut yhtään levyä jota ei olisi voinut asentaa lattiaan, ja jälki sen mukaista... saumat ei tunnu yhtään eikä tietenkään rakoja tai muita valmistusvikoja ole missää, seinille jätin 6-10 milliä elämisvaraa. eka kerta kun itse asensin laminaattia mutta hyvin meni,ostakaa laatua.

      • quick step

        Rakensimme vuosi sitten omakotitalon. Quisk step laminaatin ostemme melko pienestä firmasta. He halusivat välttämättä tilata laminaatit heti varastoonsa, vaikka sanoimme tarvitsevamme vasta kuukauden kuluttua.

        Meillä on juuri samanlaiset ongelmat kuin ketjun aloittajalla. Natisee, joka paikasta. Jopa 2neliön kokoisessa vaatehuoneessakin. Kaikki on tehty oikein, edustajakin kävi paikan päällä katsomassa. Hänen mielipide oli, että lattia liian epätasainen, koska vatupassailola mitatessa laminaatin päällä suuria heittelyä. Mutta mielestäni se johtuu itse laminaatista.

        Minä epäilen laminaatin pointtivikaa. Toinen vaihtoehto on, että laminaatteja on säilytetty väärin ostamastamme liikkeesta. Melko kylmä säilytystila oli kyllä, kun eivät olleet meinannet saada edes ovia auki!!!!

      • laminaatti pontit auki
        quick step kirjoitti:

        Minulla myös quick step ja sama homma. JOka huoneessa pontit auki ja pääty pontit kutistuneet auki. laminaatti oli 4 viikkoa asennuspaikalla ennen asentamista. Ostettu prismasta...

    • joku puupalikka

      ...ja vasara, lyö pontit kiinni ja se siitä.

    • asentaja masentaja

      aivan selvä ponttivika.tuote viallinen.tv on tullut vastaan useita satoja neliöitä samanlaista tavaraa

    • juttu vuodelta 2006

      katsokaa vähän noita alkuperäisen viestin päivämääriä

      • heikki_jeessus

        Niin? Minusta on mukava että keskustelu jatkuu vuosikausia, näkee myös tilanteen kehittymisen pitkällä ajanjaksolla. Onkos vielä vikoja havaittu laminaateissa vai onko laatu parantunut?

    • lamme

      ostanut osakkeen juuri remontoidun asunut nyt 1,5vlaminaatti rakoilee ja natisee,onkohan myyjällä joku vastuu,ei natissut ostaessa vaan nyt alkanut
      hermo manee kauheelattia,mitä tekisin saakohan mitään korvausta ja miten???

    • Myyjä vastuussa

      Tottahan toki myyjä on vastuussa jos laminaatit alkaa natista käytöstäsi. Samoin jos vessapaperi loppuu niin ilman muuta on myyjän vika ja hänen täytyy jatkossa ostaa sulle uudet paperit. Myyjä on vastuussa kaikista vastoinkäymisistä mitä sinua kohtaa seuraavan 20 vuoden aikana. Asunno hinta ja tonni kuussa kipukorvauksia on ihan peruskäytäntö asuntokauppoissa.

    • Olisikohan että

      Nyt on niin hurjat kosteudet, että liikuntasaumat ovatloppuneet, kun materiaali on ehkä elänyt seiniin kiinni. Ei myyjä näille asioille mitään mahda, mutta asentaja mahtaa.

    • jormisss

      Vaikka onkin vanha juttu niin kiinnostaa todella paljon että mitä on "1-7millin toleranssia oleva tasoite"?

    • 1-7 mm toleranssi

      Mitä sä höpötät,vähä selkeemmin.........

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut

      – Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti
      Maailman menoa
      87
      13786
    2. Tiedättekö naiset, että miehelle kannattaa antaa vasta...

      Kun hän on jo kiintynyt teihin. Naisilla erittyy oksitosiinia sek.sin yhteydessä, mikä saa meidät rakastumaan heihin mel
      Ikävä
      232
      2450
    3. Queen of Fucking Everything jakaa mielipiteitä - Mitä tykkäät sarjasta, kolahtiko?

      Tiina Lymin käsikirjoittama ja ohjaama tv-sarja on varmasti yksi tämän vuoden puhutuimmista. Mitä tykkäät mustaa huumori
      Tv-sarjat
      77
      2026
    4. Kulkeeko rumuus ja tyhmyys?

      Käsi kädessä?Enkä tarkoita nyt pelkästään ulkoista..jos ihminen ei osaa kuin väännellä naamaansa ja irvistellä sekä saks
      Pyhäjärvi
      14
      1845
    5. Mitä muuttaisit

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      99
      1538
    6. Pyydän yhteydenottoja kiusatuilta

      Hei, pyydän, että laitat mulle sähköpostia, jos sua on kiusattu palstalla tai jopa tuolla oikeassa elämässä jollakin tav
      Ikävä
      182
      1460
    7. Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..

      Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos
      Ikävä
      24
      1426
    8. Kaipaan mies sun katsetta

      Ootko hylännyt mut?
      Ikävä
      54
      1186
    9. Elon Musk jakoi ja julkaisi erittäin järkyttävän raiskausrikostilaston Suomesta.

      https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010944944.html?fbclid=IwY2xjawHowCJleHRuA2FlbQIxMAABHW3j9H5mtzuitMIUEdaZ-5hPybOXgZVj_
      Maailman menoa
      223
      1165
    10. Zoon hallitus hajoamassa !

      H pj on lähtemässä karkuun.
      Ähtäri
      31
      1095
    Aihe