Merkonomi?

Minne olisi kannattavaa pyrkiä oppisopimukseen kun opiskelee merkonomiksi aikuiskoulutuspuolella?

Miten olette hakeneet paikkaa?Menettekö vain kyselemään yrityksistä paikkaa?
1434
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Oppisopimus kuulostaa sinällään helpolta asialta, mutta vaatii työnantajalta itseasiassa hyvin paljon. Ei ihan välttämättä jokaiselta pikkufirmalta onnistu vaadittavan opastuksen antaminen ja vastuuhenkilöt ym. on kaikki kirjattava tarkasti ylös ennen kuin hyväksytään opiskelusuunnitelma "virallisilla" tasoilla.

Pikkufirmoissa tapahtuvaa opsoa jää paljon kesken siksikin, että työnantaja pitää ideaa hyvänä mutta matkan varrella tuleekin täytenä yllätyksenä miten paljon vaaditaan. Opiskeluahan EI muokata sen mukaan millainen on kunkin yrityksen käytäntö (tai niissä asioissa muokataan kun voidaan joustaa) vaan on olemassa aika tiukat kriteerit kunkin koulutuksen näyttötutkinnoissa mitä pitää suorittaa työpaikalla ym. Moni firma ei miten paljon tahansa antaessaan kerta kaikkiaan siihen kykene.

Kannattaa siis paikkaakin etsiessään miettiä hieman MILLAINEN paikka saattaisi hommaan kyetä ja paras tietenkin olisi sellainen jossa olisi ollut oppisopimuslaisia ennen tai ainakin tiedettäisiin suurin piirtein mistä on kyse. Monet kyllä voivat innostua aluksi ajatuksesta, mutta hankalampi se aina on jos myöhemmässä vaiheessa selviää ettei sujukaan. Hallaa aina tietenkin opiskelijalle.

Isot paikat tietenkin parhaimpia ovat, mutta vähän kaksipiippuinen juttu...Vastuuhenkilöitä olisi tietenkin paljon ja opettelua ym. saisi jaettua mutta eivät välttämättä oikein nykyään ota. Pienemmät taas sitten ovat usein aivan pihalla mikä edes on oppisopimus ja jos joutuu alusta asti selittämään ja neuvomaan ottamaan oppisopimustoimistoon yhteyttä niin on ehkä hieman lapsenkengissä touhu. Kaupanalan paikat kun ovat kuitenkin aina yksityissektorilla...

Itse kävimme useammankin tutun kanssa opsot, joten tiedän kyllä siinä mielessä mistä puhun. Tokihan joku ihan ensiksi ajateltuna mahdoton paikka oppisopimuksen kannalta voikin yllättää melkoisesti tietämyksellään ym. mutta niissä sitten on taas se ongelma, että PALKKA pitää myös maksaa. Sepä onkin toinen suuri kynnys, eli vaikka know-how löytyykin niin onko rahaa palkata. Se on suurin aste yleensä ylittää, että nämä kaksi asiaa kohtaavat myönteisesti.

Tässä en toki vastaa kysymykseesi, mutta ihan pohdinnan alle kun paikkaa mietit.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Minne ja miten? kirjoitti:

Minne olisi kannattavaa pyrkiä oppisopimukseen kun opiskelee merkonomiksi aikuiskoulutuspuolella?

Miten olette hakeneet paikkaa?Menettekö vain kyselemään yrityksistä paikkaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu