JFK:ssa

Näyttäisi olevan lippujen mukaan vaihtoaika kaksi tuntia. Finski tulee terminaali 8:aan ja jatko lähtee AA:lla Terminaali 9:stä. Vissiin siinä sitten on aikaa tarpeeksi ongelmoida tullissa ja sitten hakeutua jatkolennolle?
3531
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Periaatteessa 2h on riittävästi, mutta lento saattaa olla myöhässä, kone voi joutua odottamaan kovinkin kauan vapaata porttipaikkaa, esim. 30 minuuttia. Lisäksi mikä pahinta, passintarkastuksessa voi olla todella pitkät jonot.

Käytännössä terminaalit 8 ja 9 ovat samaa rakennuskompleksia, joten et onneksesi joudu vaihtamaan varsinaista terminaalia.

Äänestä
  • Jep, sama homma meilläkin muutaman päivän kuluttua ja mietittiin ihan samaa, että ehditäänkö sinne jatkolennolle...tutut vain "pelottelevat" JFK:n hitaudesta. Kuitenkin asiaan ilmeisesti hieman vaikuttaa myös se, että oletko ostanut ns. yhden lentoliput esim. Finskiltä, vai kahdet liput eri paikoista. Jos sinulla on yksi lentolippu, vaikka siinä onkin kahta eri lentoyhtiötä yhdistettynä, niin tietääkseni lipun myyjän vastuulla on sinun ehtiminen jatkolennolle tai joutuvat kustannuksitta hoitamaan sinut päätepisteeseesi.

    Jos kuitenkin olet ostanut 2 eri lippua, niin sitten ehtiminen on piirun verran enemmän itsestä kiinni...jos ei pidä esim. jonossa kiilaamisesta, niin tässä tapauksessa kannattaa kuitenkin asennoitua sitäkin varten jne.

    Olen kuullut, että jossain tapauksissa on jatkolentolaisille järkätty jopa oma lähtöselvitys, jotta ehtiminen on turvattu. Tähän ei kuitenkaan kannata tuudittautua. Itse, ellei Finskin lentoemännät toisin ohjeista, ainakin otan jalat alle ja pistän hösseliksi, kun saavumme JFK:lle. Kyllä sitä ehtii sitten hengähtää, kun saa pakolliset hidasteet hoidettua alta pois.

    Äänestä

Itselläni oli viime keväänä sellainen tilanne, että koneen vaihto oli JFK:llä kiireisimpään aikaan päivästä, aikaa puolitoista tuntia. Terminaalit olivat lentoaseman vastakkaisilla puolilla, välissä tietysti passintarkastus ja tulli.

Vähän tietysti hirvitti, etenkin kun moni tuntui olevan sitä mieltä, etten ehdi millään. Mutta kas kummaa: siitä, kun tulin ulos Finskin koneesta, siihen hetkeen, kun olin Deltan check-in -tiskillä toisessa terminaalissa, meni tasan 20 minuuttia. Siis passintarkastuksineen, tulleineen, junalla tapahtuvine liikkumisineen päivineen. TOSIN minulla ei ollut matkatavaraa ruumassa.

Kannattaa juosta passintarkastukseen, että pääsee ekana jonoon eikä tarvitse turhaan seisoskella. :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


koneen vaihto kirjoitti:

Näyttäisi olevan lippujen mukaan vaihtoaika kaksi tuntia. Finski tulee terminaali 8:aan ja jatko lähtee AA:lla Terminaali 9:stä. Vissiin siinä sitten on aikaa tarpeeksi ongelmoida tullissa ja sitten hakeutua jatkolennolle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu