...mihinkään tyytyväinen.En osaa ottaa kehuja vastaan, en osaa pitää itseäni minkään arvoisena, tunnen tekeväni kaiken aina väärin, ja pelkään koko ajan todella mitää muut minusta ajattelevat..
Olen vasta hiukan yli kolmekymppinen mies. Mulla on todella ihana, kaunis ja älykäs avovaimo, jota rakastan paljon. Meillä on itsehankitut (ei peritty, ei saatu) kesämökki, yli 200 neliöinen talo järven rannalla Etelä-Suomessa, mulla on autoja ja kalaveneitä kaksikin, mootoripyörät yms.
Olen vakituisessa työssä, mulla on ylempi korkeakoulututkinto, harrastan monipuolisesti urheilua, luen, laulan, nikkaroin, selvisin syövästäkin viime talvena kuin tuurilla..
Rahat on tiukilla, lainaa on paljon ja pitkään, mutta niistä selvitään kun tarkkoja ollaan..
,,,...Silti elämääni, sen joka hetkä vaivaa tyytymättömyys itseeni!! Mitä mä oikein haen? Mitä oikein tarvin? Miten voisin oppia nauttimaan elämästä ja tuntemaan onnea ilmaan syyllisyyden tunnetta ja oman huonouden tuntemista...
Kertokaa!! Kysyn vakavissani, kyyneleet silmissä..
Olen vasta hiukan yli kolmekymppinen mies. Mulla on todella ihana, kaunis ja älykäs avovaimo, jota rakastan paljon. Meillä on itsehankitut (ei peritty, ei saatu) kesämökki, yli 200 neliöinen talo järven rannalla Etelä-Suomessa, mulla on autoja ja kalaveneitä kaksikin, mootoripyörät yms.
Olen vakituisessa työssä, mulla on ylempi korkeakoulututkinto, harrastan monipuolisesti urheilua, luen, laulan, nikkaroin, selvisin syövästäkin viime talvena kuin tuurilla..
Rahat on tiukilla, lainaa on paljon ja pitkään, mutta niistä selvitään kun tarkkoja ollaan..
,,,...Silti elämääni, sen joka hetkä vaivaa tyytymättömyys itseeni!! Mitä mä oikein haen? Mitä oikein tarvin? Miten voisin oppia nauttimaan elämästä ja tuntemaan onnea ilmaan syyllisyyden tunnetta ja oman huonouden tuntemista...
Kertokaa!! Kysyn vakavissani, kyyneleet silmissä..
Vastaukset 18
Vanhimmat
Tiedän tunteen. Mulla tuo tyytymättömyys on ollut osa elämää murkkuikäisestä asti. Tällä hetkelläkin yritän epätoivisesti räpeltää opinnäytetyötä tuo kasvava heikkouden tunne mielessä.
Mä olen sisarusteni kanssa jutellut tuosta tunteestani ja he ovat myös tunnistaneet sen itsestään. Niinpä yhdessä tajusimmekin sen johtuvan isästämme, jolle ei tuntunut koskaa riittävän mikään koulu- tai harrastusmestys. Eli mun mieli kalvaa ihan noista vanhemman vallan ajoista.
Mulla helpotti oloa hitusen se, kun tajusin etten ole yksin mörköjeni kanssa ja se, kun käsitin vihdoin mistä kaikki johtuu. Silti mulla on vielä pitkä matka hyvään itsearvostukseen ja -tuntemukseen. Jos, ja kun nyt valmistumisen jälkeen pääsen jo vihdoin vakituiseen työhön, ryhdyn sijoittamaan rahojani mielenterveyteni etsimiseen. Se on kuitenkin se tärkein asia elämässä, mitä ilman mistään ei tule mitään.
Jos et saa vyyhtiä puretuksi vaimokkeesi kanssa, ota yhteyttä ammattilaisiin auttajiin. Mikään ei ole koskaan myöhäistä!
Kuulosti tosi tutulta tuo juttusi. En minäkään osaa arvostaa nykyistä elämääni tai en tiedä mitä haluan. Oma talo on, auto, lemmikit, mies ja lapsia. Työpaikkakin on hyvä. Silti katselen aina muita miehiä, eikä kotielämä juurikaan innosta.
Tosin olen saanut kokea elämäni varrella monia pettymyksiä avioliittoni, puolisoni, kotini ja työni suhteen. Ja ikäänkuin sieltä olisi jäänyt jokin tyytymättömyys jokaisesta asiasta kytemään pinnan alle.
Olen siis kyllästynyt kaikkeen ja etsin jotain epämääräistä joka helpottaisi oloani. Jotakin uutta kivaa olen jo löytänytkin. Aloin urheilemaan uudelleen pitkän ajan jälkeen. Jotenkin se on helpottanut, kun saa olla välillä ihan yksin omien ajatustensa kanssa. Tosin kaipaisin juttuseuraa, sellaista, joka ymmärtäisi tilanteeni ja olisi itse samankaltaisessa tilanteessa.
En osaa auttaa sinua juurikaan kuten huomaat, mutta kokeile uusia liikuntalajeja. Sekin saattaa helpottaa oloa.
No joo..etkö ole jo tuohon ikään nähden oppinut,että ne kesämökit ym.materiat ei onnea tuo. Jokin vain puuttuu elämästäsi. Onko avovaimosi sinulle se oikea vai onko suhteenne laimea?
EI SILLÄ RAHALLA SAA KU KATEELLISIA KAVEREITA.ONNEKS EI OO MASSII,MUT SILTI MASENTAA.
Sulla on liikaa kaikkea mielestäni nuoreen ikääsi nähden. Tuntuuko että tässäkö tää kaikki on, mitä enää tavoitella?
Jotain puuttuu selkeästi elämästäsi mutta mitä, sinä itse tiedät sen parhaiten ja vastaus saattaa olla lähelläkin sinua.
Hyvää jatkoa :)
varhain ja liian helposti??
Olen vähän vanhempi kuin sinä ja elämä on ollu kyllä yhtä työtä ja taistoa. Mitään omaisuutta ei ole, lapsia ja takkuinen avioliitto kyllä on...
Mutta elämä on rikasta, ei aineellisesti mutta muuten.
Kaikki saavutukset jotka on olleet työn takana, niissä sitä hohtoa on.
Kun elämässä on itsessään tarpeeksi sotaa ja rauhaa niin ei kyllä tarvii extreme-harrastuksia!!!!!!!
SAMA TÄÄLLÄ KU TÄYTIN 30 KUUSIVUOTTA SITTEN NIIN ISKI KAUHEE VÄSYMYS JA KAIKKI VAIVAT.SITÄ ENNEN OLIN TOSI TERVE JA SUHT.ONNELLINEN ELÄMÄÄNI.ONKOHAN TÄÄ JOKU VAIHDEVUOSI JUTSKA.VOIK SE TULLA MIEHILLE?
Kylä voi tulla Kuumat ja kylmät aallot ja kaikki miehellekin, vaikkei ihn hormoonit hyrrää samanlailla ku naisila. Ite oon vähän yli 40v. ja omaisuus meni juur ennen joulua vaimolle tietty enempi osa. Eipä siinä muuta kun aaltoja on ollut suuntaan jos toiseenkin ja on edelleen...
Minun elämäni oli menossa samaan suuntaan ja samanlaisella tavaralla mutta se kesämökki puuttui koska se ei kiinnostanut.
Oli omistusasunto Suomen rikkaimmassa kaupungissa, mp, kaks Mersua, onnellinen avioliitto lapsineen.
Tympäsi. Ja paljon. Ja se vaan paheni se sellainen olotila. Sitä haki jännitystä avioliiton ulkopuolisella suhteellakin. Dokas liikaa silloin kun oli päättänyt pitää "otto-illan." Sikatylsää.
Sit kun talous notkahti miinuksen puolelle siinä vaiheessa kun työntekokin oli sitä sikatylsää, tuli tilanne, että piti pistää asiat uuteen arvojärjestykseen.
Kun oli kaiken myynyt ja hankkinut vuokrakämpän, tuli yhtäkkiä sellainen tunne, jota kutsun kokovartalohulmahdukseksi. Se fiilis tuntui alkavan jostain vatsanpohjasta ja se hulmahti yli koko kehon. Se oli sellainen onnellinen hulmahdus, vähän samantyyppinen kuin silloin kun oli ensirakkaus nenän edessä ja pääsi suutelemaan ekaa kertaa. Mieletön onnen tunne!
Ja tiedätkös, elämänmuutoksesta on nyt aikaa jo 14 vuotta ja yhä vielä saan sen kokovartalohulmahduksen tunteen kun vain muistelenkin sitä vapautumista kaikesta omistamisen taakasta.
Jep, on mulla auto. Vm. -93 Volvo ja maksan siitä osamaksua. Kun se on maksettu, myyn pois ja käytän rahaa johonkin pienehköön matkakohteeseen lasten kanssa ja jätän sen verran pääomaa, että saan siitä käsirahan seuraavaan vanhaan autoon. Ja näin tulen jatkamaan niin kauan kun lasten harrastusten takia auton omistaminen on välttämätöntä eli n. 3 v vielä. Sitten vapaudun siitäkin ja siirryn bussien ja taksien käyttäjäksi.
Yritän tuolla sanoa sitä, että en haali minkäänlaista pääomaturvaa vaan elän mieluiten kädestä suuhun, tuhlaan lapsiini ja lasten kanssa.
Siinä viimeisessä puvussa kun ei kuulemma ole taskuja niin mihis minä säästän? Pöh, pidetään mukavaa kun eletään.
Puhun samalla itsestäni kun esitän tämän väitteen.
...siis tunne on hyvin tuttu, mikään ei tunnu miltään. Vaikka sanaa kriisi inhoan, niin muuksi tätä ei voi juuri sanoa. Tämä riittämättömyyden tunne alkoi joskus 29 vuotiaana avoeron myötä(todennäköisesti johti omalta osaltaan eroonkin) ja on kestänyt tähän asti(5 vuotta), yhäkin ajoittain hieman, mutta vähenevässä määrin. Kai tämä 30 on ikä jolloin alkaa katsomaan elettyä elämää ja vertaamaan sitä muiden elämään ja siihen mitä itse on joskus aikanaan suunnitellut. Itselläni ei ole lapsia, ei autoa, ei vakituista työtä, ei miestä, ei asuntoa, ei edes koiraan toivottamassa tervetulleeksi kotiin. Pahimmillaan eristin itseni jopa ystävistäni ja perheestäni koska tunsin ettei minulla ole mitään hyvää annettavaa kenellekkään. Se oli lamauttava tunne. Konemaisesti hoisin työni ja asiani. Minulla jossain määrin helpotti, kun ymmärsin, että ei se ole mikään pakko sopia mihinkään muotteihin. Minä saan olla minä hyvine ja huonoinen puolineni. Enhän täydellisyyttä odota läheisiltänikään. Helpotti myös kun onneksi tulin puhuneeksi asioista muille ihmisille, läheisille ja vieraillekkin. Sitä tosiaan huomasi ettei ole yksin. Samaa tuskaa voi tuntea sekä ihminen jolla on kaikki nuo materiaaliset, sekä perhe asiat kunnossa, kuin sekin jolla taas ei ole. Siis ei ole onni materiasta kiinni, vaan omasta asenteesta ja tavasta katsoa elämää ja itseään. Onni voi tulla pienistä asioista. Hymystä kaupan kassalle, lumisateesta aattoaamuna, pienen kummipojan onnellisesta hymystä kun menet käymään... Jostain syystä nämä asiat vaan jäävät välistä huomaamatta. Ei pitäisi ajtella mitä minulla ei ole vaan mitä minulla on =o) Kliseistä, mutta totta. Antaa itselleen lupa tuntea rakkautta, kiukkua, onnea, väsymystä tässä suorituspohjaisessa maailmassa.
Onnea melle kaikille elämän kanssa kamppaileville ja reipas rutistus =o)
hanki masennuslääkkeet ja parempi liksa.
Hei, sulla taitaa olla langat solmussa. Voipi olla että et ole herännyt havahtunut siihen mitä todellisuudessa olet. Oletko varma että et suorita elämääsi niin kuin sun oletetaan sitä elävän. Mä olin tossa tilanteessa tajutakseni eräänä päivänä että olin täysin alussa kaikkien asioiden kanssa. Mul oli koti mies laaja ystäväpiiri kesämökki pelit ja pensselit jotain kuitenkin puuttu.. Se olin minä. En ollut koskaan tajunnut sitä että olin vain kuori jonkun toisen ihmisen elämälle. Nyt olen vapaa ja onnellinen koska mun ei tarvitse keskittyä muutakun itseeni ja rakastaa reheellisesti toisia ei väkisin tai sen takia että mun oletetaan tekevän sitä. Lue kirja Havahtuminen (like) auttaa varmasti...
tuollainen omaisuus saatu velalla hankittu. Ei kannata olla paljon velkaa toisille kun halujaa hankkia liiallista omaisuutta. Mä oon 30 v poju ja yhä sinkku. En ole naimisissa ja enkä oo seurustellut mitään naisten kanssa. Oon pienituloinen n.1200 euroa /kuukaudessa. Käyn työssä osa aikaisena ja oon veloissa vain vähäisen pankille remontin varten. Asun itse sisarusten kesken 3 osan kesämökin järven rannalla ja asustelen itse täällä yksin hoitamassa kaikesta. ajelen vanhalla 300 euron arvoisella toyotalla ja oon tyytyväinen elämääni vaikka en kaipaa liiallista materiaa kun ei ole usein käyttö.
hankin vain tarvittavat tavarat, sitä sipulu.
Yksinkertainen ja tyytyväinen elämä riittää hyvin ja näin ei tulisi jotain tyytyttömyys tunneita.
postitiivinen ajattelu, liikunta, terveet elämätavat ja iloinen mieli on todella tehokas masennukseen tai tyytyttömyyden tunnen vastaan D-) !!
jos ei itsetutkiskelulla löydy, niin ammattiapu lienee tarpeen.
Onko sulla taulutelvisio? Onko se riittävän iso?
Onko sulla kotiteatteri? Onko kaiuttimia 7?
Onko sulla xbox360?
Onko sulla psp?
Onko sulla lumilauta? moottorikelkka?
kyllä sulta vielä jotain puuttuu...
olen itse samassa tilaanteessa kuin sinä. kaikkia on.. vaikka tavallaan elämme omillaan.yritän olla miehelleni hyvä vaimo. hoidan kodin että hänen olisi hyvä olla. meillä on yksi yhteinen lapsi 2kk.oon jotenkin tympääntynyt tähän tilanteeseen ,vaikka kaikki on hyvin ..on omat talot,kunnon autot ja velkaa ei ole.siis työllä tehtyä rahaa, ei saatua. mun päivät on vaan aina samanlaisia,ehkä mä en osaa nauttia, mitä mulla on...
Hei tumppista ollaan melkein samoissa asetelmissa,paitsi että mä oon ollu työelämässä kuusitoistavuotiaasta lähtien ja nielly kaikkee paskaa ja kasvanu duunarina saatanasti..
Vaimo talo lapset auto ja MASENTUNEISUUS.
Oon oppinu elämään tän vitutuksen kanssa suht siedettävästi mutta viha jotain kohtaan on käsittämätön.. Kimpaannunkin helposti ja puran vitutukseni kaikkeen negatiiviseen juttuun, kuten tänään nostin kaupanhyllyltä pahvilaatikon joka hajosi jostain syystä käsiini. Heitin tuotteet pitkin kauppaa ja kiroilin vietävästi..