jos kokisit työpaikkakiusaamista aika ovelassa
ja pirullisessa muodossa?
Tiedän kuka ja ketkä ovat sen takana, mutta en
vielä halua nostaa siitä meteliä, koska se aiheuttaisi vaan lisää hämmennystä.
Sen verran paljastan, että nämä ilkeät ja ajattelemattomat ihmiset ovat käyttäneet siinä nettiä hyväkseen.
Tämä hienoinen naljailu ja piruilu on aiheuttanut
sen, että ei paljon huvittaisi edes lähteä töihin
aamulla.
"Pääpirua" ei tarvitse kaukaa hakea, sillä hän on
luultavasti lähin työkaverini.
Jos tietäisivät millaisia vastoinkäymisiä olen joutunut käymään läpi tässä elämässä,tulisivat
rehellisesti ja hienotunteisesti pyytämään anteeksi.
Olen käynyt kaksi kertaa "kuoleman portilla" toisen ihmisen aiheuttamien vammojen vuoksi ja molemmilla kerroilla yksikseni kärsinyt niitten tapahtumien aiheuttamat fyysiset ja henkiset
vammat.
Lisäksi ennen tätä nykyistä työpaikkaa,
olen ollut pitkiä aikoja työttömänä ja tämä työpaikka on minulle elintärkeä sekä taloudellisesti että henkisesti.
Toivon, että nämä henkilöt lukevat tämänkin, sillä
he ovat lukeneet kaiken muunkin viime syksystä
lähtien.
ja pirullisessa muodossa?
Tiedän kuka ja ketkä ovat sen takana, mutta en
vielä halua nostaa siitä meteliä, koska se aiheuttaisi vaan lisää hämmennystä.
Sen verran paljastan, että nämä ilkeät ja ajattelemattomat ihmiset ovat käyttäneet siinä nettiä hyväkseen.
Tämä hienoinen naljailu ja piruilu on aiheuttanut
sen, että ei paljon huvittaisi edes lähteä töihin
aamulla.
"Pääpirua" ei tarvitse kaukaa hakea, sillä hän on
luultavasti lähin työkaverini.
Jos tietäisivät millaisia vastoinkäymisiä olen joutunut käymään läpi tässä elämässä,tulisivat
rehellisesti ja hienotunteisesti pyytämään anteeksi.
Olen käynyt kaksi kertaa "kuoleman portilla" toisen ihmisen aiheuttamien vammojen vuoksi ja molemmilla kerroilla yksikseni kärsinyt niitten tapahtumien aiheuttamat fyysiset ja henkiset
vammat.
Lisäksi ennen tätä nykyistä työpaikkaa,
olen ollut pitkiä aikoja työttömänä ja tämä työpaikka on minulle elintärkeä sekä taloudellisesti että henkisesti.
Toivon, että nämä henkilöt lukevat tämänkin, sillä
he ovat lukeneet kaiken muunkin viime syksystä
lähtien.
Vastaukset 18
Vanhimmat
vielä näiltä irvijöiltäni miltä itsestänne tuntuisi tulla sellaiselle työpaikalle joka aamu,
olisiko motivoivaa?
heiltä miksi kiusaavat sinua. Joskus kun nostaa kissan pöydälle, saattavat asiat alkaa selviytyä. Jotkut voivat luulla arkaa ja syrjäänvetäytyvää ihmistä ylimieliseksi ja luulevat tämä toinen ylenkatsoo heidän seuraansa. Jos ei auta, älä sitten välitä lainkaan. Näytä ettet piittaa p:nkään vertaa heistä. Näytä että olet vahva etkä nujerrettavissa. Jotkut nimittäin ovat niin sairaita että nauttivat kun näkevät että toinen kärsii.
se onkin, kun en ole arka vaan iloinen ja avoin
ja tulen, tai ainakin luulin, että olen tullut kaikkien kanssa hyvin toimeen?
joku riidankylväjä jolla on itsellä itsetunto-ongelmia ja kadehtii välittömyytäsi ja iloisuutasi. SItten hän saattaa olla manipuloiva luonne joka saa muutkin mukaansa.(Olen itse joutunut tällaisen kokemaan. Kysyin suoraan mikä mättää ja hän myönsi rehellisesti että minussa on sellaisia ominaisuuksia joita hän haluaisi itselleen. Siis tuolloin keskustelu kantoi hedelmää. Kaikilla ei tietysti ole kanttia myöntää edes itselleen olevansa kateellinen.
yrittänyt pähkäillä, että miksi?
Luultavasti aluksi luulivat olevan vitsikkäitä
ja kestävän moisen, mutta eivät ole tajunneet kuinka ovat satuttaneet minua prosessissa.
ihmisiä että heidän maailmaansa ei muuta mahdu kuin toisten ihmisten kiusaaminen, kuten täällä palstalla hyppelehtivä riippakivi.
Näillä ihmisillä on varmasti ollut itsellään hyvin ankea lapsuus tai elämä yleensä.
Näistä ei todellakaan kannata välittää. Lopulta ne aina putoavat omaan kuoppaansa tai sitten siihen viimeiseen.
vain sairaaksi jos liikaa annat valtaa niiden ihmisten tekemisten ajatelemiselle. Turhaa energian haaskausta. Säästä energiasi johonkin mukavampaan:)Jaksat käydä töissäkin paremmin kun rentoudut. Ei kenenkään ainakaan työpaikkaa kannata jättää moisen takia. Sittenhän antaisit heidän voittaa, ja sehän ei taas käy:))
olen yrittänyt tukea tässä selvästikin ahdistunutta ihmistä ongelmassaan ja sinun täytyy sotkea nuo riippakivijuttusi joka ketjuun. Voisitkos jo lopettaa vähitellen. Sinä ainakin olet kiusaaja mitä suurimmassa määrin noiden nimittelyjesi kanssa.
(Tämä oli sitten vihosten viimeinen kerta kun tähän asiaan puutun, luulis sinunkin jo kyllästyvän.
Terv. Se jonka tekstin nostit "riippakiveksi"
edellinenkin selvästi on yrittänyt. Mitäs vaahtoat siinä? Oletko olevinasi ainoa, joka osaa ja jolla on lupa lohduttaa ja tukea? Tekstiäsi ei tässä nähdäkseni ole "nostettu riippakiveksi"? Näin minä tämän näen.
En ymmärrä vaahtoamistasi!
siitä että tuo yksi ihminen jauhaa "riippakivestä" jatkuvasti joksi hän nosti minut aikanaan ilman syytä. Otti vain tekstistäni kopion ja alkoi herjata koko ketjun täydeltä. Taas hän alkoi hokea samaa "riippakivi" juttua. Joka käänteessä toivotellaan kuoppaan joutumista ym. Tosi sairas ihminen. Yritin vain selvittää että en todellakaan ole mikään riippana seuraava ihminen vaan autan mielelläni jos joku tarvitsee tukea jota yritin antaa tuossa muutaman viestin verran. Ilkeille ihmisille ei myötätuntoa riitä, jollaiseksi tuo vainoava riippakivipakkomielteinen on osoittautunut.
vai niin??? No minä kylläkin tarkoitin jotain ihan toista "riippakiveä" kuin sinua, sillä se oikea "riippakivi" ei jaksaisi kirjoittaa noin pitkiä tekstejä kuin sinä. Sori jos luulit että sinua tarkoitin. Ilmeisesti täällä sitten on useampia riippakiviä??? En ole "ilkeä ihminen", vaan todellakin eräs "riippakiven vainoama" entinen vakkari (toinen entinen vakkari siis), joka sai tarpeekseen kahdenkin "kiven" suoranaisesta vainoamisesta täällä. Sinä se et ollut,sen voin heti sanoa, tyylisi on aivan erilainen!
En myöskään ole se joka "sen" keskustelun aloitti. Olisi vain hauska tietää kuka MUU sai myös tarpeekseen siitä oikeasta riippa... että vaivautu jopa niin hyvän aloituksen siitä tekemään!???
Hyvää päivänjatkoa, saas nähdä millon vaivaudun tänne seuraavan kerran kurkistamaan.
Kyllästyi perusteellisesti itse ainakin katosin palstalta ja aion poissa pysyäkin lopullisesti.
Riippakivi sai sen mitä halusikin, mutta kai hän pian uusia kohteita löytää
En ole sen keskustelun aloittaja vaikka nikkini siinä mainittiinkin useampankin kertaan.
Joten huomaamme, että aika usea sai tarpeekseen.
En ole koko vuonna käynyt lukemassa palstaa kuin ystäväni antamien linkkien kautta muutaman keskustelun.
Nyt tulin vilkaisemaan ja vastasin tähän sen takia, että tiedät ettet ole suinkaan ainoa joka kyllästyi.
Sinulle hyvää jatkoa, kyllä live voittaa suomi24 palstan mennen tullen!
Eläköön me olemme vapaita koko palstan
kiroista :-DD
Antaa riippakivien roikkua täällä 24/24 ja saada lättänän pyllyn ja huonon kunnon:)))))))
Jeps!!!
lukeneet juttujasi? Siis mitä he oikeastaan ovat lukeneet? Et kai missään omalla nimelläsi kirjoittele? Työpaikan koneelta ei ainakaan mitään henkilökohtaisia kannata kirjoitella ellei ole tosi tarkka. Ensinnäkin aina kun lähteee koneelta kannattaa lukita se niin että aukeaa vain salasanallasi. Jos joudut työskentelemään sellaisella koneella jossa muutkin työskentelee ja käyt esim. Suomi24:ssä niin joskus koneissa on päällä sellainen toiminto että toinen voi helposti seurata "polkuja" joita toinen on käyttänyt. Jopa nikit ja tekstien alotussanat näkyy tässä keräilytoiminnossa. Kannattaa poistaa ne deletellä ja töistä lähtiessä poistaa internetasetukset niin ei kukaan voi seurata käymiäsi internetsivuja. Mutta suosittelisin ettei mitään henk. kohtaisia kannata töissä puljailla. Juuri tuon vuoksi mistä kerroit. Työpaikkakiusaajat ovat sitä alinta työpaikan pohjasakkaa joille toivoisi vain että mätänisivät helvetissä. Tsemppiä!!
sinulle neuvoista ja ymmärtämyksestä.
He ovat mm. lueskelleet henk.kohtaisia meilejäni.
En viitsi enempää paljastaa faktoja omalta osaltani.
Mutta meitsi vetäis lättyyn ja katselis naureskellen niiden itkua siinä lattialla.
Toisaalta ei mua kyllä koskaan ole töissä kiusattukaan...Hmmm...
No sinun tapauksessasi...Onko sinulla aineistoa, jolla voisit todistaa tapahtuneen. Helpoin on laittaa pieni MP3-laite nauhoittamaan toimiston keskusteluita. Oikeudessa on jo ennakkotapauksia, joissa oman puhelun nauhoitus hyväksyttiin todistusaineistoksi, vaikka toinen osapuoli ei tiennyt nauhoituksesta jne (NOKIA).
Jos työnjohto tietää tästä kiusaamisesta ja ei puutu siihen, niin se tietää rangaistusta sinnekkin ja jos sen jälkeen työsuhteesi puretaan, tulet saamaan aika kovat korvaukset jne.
Eli pistä oma työhuoneesi kuunteluun ja nauhoita omat puhelusi...Et saa kuitenkaan nauhoittaa muiden välisiä keskusteluja ja muita tiloja, mutta sen varmaan tiesitkin.
ja kaikille muillekin neuvoista.
Lähden nukkumaan ja keräämään uusia voimia
kohdatakseni taas huomisen.
kuin koulukiusaaja tai nettikiusaaja, ei hän ole kiinnostunut siitä kuinka vaikeaa elämäsi on ollut, luultavasti hän saisi siitä vain lisää puhtia kiusaamiseensa.
Kiusaamisesta voi tehdä valituksen johtajalle tai työterveyshoitajalle. Siitä voi nykyään tehdä myös rikosilmoituksen. Ei ole mitään syytä kestää tuollaista kenenkään taholta.
Jos olisin sinä niin, kävisin suoraan kimppuun, mutta harva varmaan uskaltaa niin tehdä.
Omassa työpaikassani oli kiusaaja, joka sai kyllä kuulla kunniansa ja on sen jälken ollut hyvin hiljainen.
En siedä omalla työpaikallani kenenkään kiusaamista.
Eikö työpaikaltasi löytyisi ihmistä, joka olisi henkisesti tarpeeksi voimakas laittaakseen kiusaajat kuriin?
Kiusaaja on ihminen jolla on hyvin heikko itsetunto. Nokatusten joutuessaan hän on aina pelkuri.
Usko vain todettu asia.
"Kiusaaja on ihminen jolla on hyvin heikko itsetunto. Nokatusten joutuessaan hän on aina pelkuri.
Usko vain todettu asia".
Lisään tähän vielä että nokatusten vihdoin joutuessaan kiusaaja yleensä lopettaa kiusaamisen. Siihen tarvitaan vain yksi kunnollinen "puhuttelu" tämä toimii millä "puhutteluasenteella" tahansa ja koettu on, hyväksi todettu.