En tiedä, onko tämä oikea foorumi, mutta kerron silti, jos vaikka jollakin olisi sama elämäntilanne. Olen ollut 5 vuotta hyvin menestynyt yrittäjä, jota onni potkaisi toisinpäin. Koska asunto ja työ ovat aina olleet minulle itsestäänselvyyksiä, en huolinut huomisesta. Toisin kävi.
Työt loppuivat vuosi sitten seinään, velat kaatuivat niskaan, joista osittain olen selvinnyt. Yksityiseltä en ole saanut oman alani työpaikkaa, koska minulla on edelleen osakeyhtiö. Tiedän, että työnantajat pitävät minua kilpailijana. Työttömyyskorvausta en saa, yritykseni pitäisi olla konkurssissa. Asumistukea en saa samaisesta syystä. Mutta en siltikään vielä haluaisi luopua yrityksestäni. Sosiaalivirasto maksaa minulle vuokraa 520 e/kk niin kauan, kunnes saan työtä. Elän toimeentulotuella, joka on 380 e/kk. Siitä maksan esim. kännykkä- ja internetlaskuni – kanavani ulkomaailmaan. Vuokrani on nyt 1000 euroa/kk, jota en enää pysty maksamaan. Vuokranantajani on ollut ymmärtäväinen, mutta aikaa kuluu ja hänkin tarvitsee rahansa.
Luottotietoihini tuli merkintä kesäkuussa ja olen todella saanut kokea, mitä se tarkoittaa käytännössä. Asuntoa ei saa. Tai saa tietenkin, jos suostuu asumaan jossakin 25 neliöisessä, yleensä epäsiistissä komerossa.
Vaikka olen ollut 23 vuotta työelämässä ilman taukoja ja erinomainen veronmaksaja Helsingin kaupungille, olen edelleen – nyt 5 kk:n jälkeen asuntojonossa, jossa minua ennen on 4000 ihmistä. Tätä on 2-luokan kansalaisen elämä nykyajan Suomessa.
Suosittelen lämpimästi, että mietit kahteen kertaan, ennenkuin perustat oman yrityksen, vaikka sitä kansanedustajamme niin kovasti meiltä toivovatkin. Pysyttele vain tylsässä ja "turvallisessa" työpaikassasi äläkä haaveile paremmasta. Hyvää tulevaa kevättä myös sinne presidentinlinnaan:)

Vastaukset 4
Vanhimmat
jos sen yrityksen poistas alvirekkarista(senhän saa takas sinne millon vaan) ja hakis verottajalta todistuksen lepäävästä yrityksestä. omalla kohalla ainakin näin onnistu.
Tässä nyt vain kävi niin, että elit kädestä suuhun muutaman vuoden. Silloin kun meni hyvin niin olisi pitänyt hankkia esim. oma asunto tai säästellä muuten vaan nyt olisi sitten realisoinnin aika kun ei tuloja ole. tonni kuussa vuokraan entäpä jos olisit sen laittanut omaan asuntoon mikä olisi tilanne.?
Kun yhteiskunnan varoilla sitten joutuu elämään niin saakin vain perusasiat ja niinhän kuuluu olla.
Miksi sun pitäisi päästä asuntojonon kärkeen? Jonossa on myös 50 vuotta töitä tehneitä eläkeläisiä.
Lohdutukseksi voin sanoa, että kyllä sinä tästä selviät kun vain lopetat syyttämästä yhteiskuntaa tai muita.
Jokainen on oman onnensa seppä ja kukaan ei saa mitään ilmaiseksi.
sitten yrittäjänä hankkinut mitään työttömyysturvaa itsellesi? Uus avuttom uus!
Jos olet jo kuukausia jonottanut eikä ole ollut varaa maksaa 1000€kk vuokraa, niin miksi et ole vaihtanut halvempaan kämppään? Pelkästään oikotiellä on tälläkin hetkellä 74 alle 500€/kk kämppää helsinginstä. Tai jos jokatapauksessa olet työtön, niin muuta vaikka Vantaalle josta löytyy kämppiä vielläkin edullisemmin.
Luottotiedot menee jos ei hoida asioitaan. Ts. lähes kuka vaan velkoja on valmis neuvottelemaan maksuaikataulusta ennen perintään viemistä.
Olet kyllä ihan itse sotkenut asiasi, joten säälipisteitä tuskin tippuu. Jos tosiaan haluat auttaa "samassa tilanteessa olevia" niin ihan ekana neuvona voisit mainita, että aikuisen ihmisen pitää ajatella hiukan eteenpäin, koska mitä vain voi sattua. Eihän kukaan nykypäivän Suomessa voi tosissaan ajatella työpaikkaa itsestäänselvyytenä...