Isänä ja isoisänä olen erittäin huolestunut noista salarakkaista. Mistä lienee saanut alkunsa, onko Vesa Keskisen aikaansaannoksia. Nyt tuo BUUMI on jo ruohonjuuritasolla, tuttavaperheiden vanhemmillakin rupeaa olemaan salarakkaita. Niin ja seurauksena avioliitot rakoilevat, koskee jopa omia lapsia. Miten tälläisissä perheissä lastenlapset voivat?
Vastatkaa nuoret mikä mennyt vikaan!
Onko vika kasvatuksessa "epäonnistunut"
Vastatkaa nuoret mikä mennyt vikaan!
Onko vika kasvatuksessa "epäonnistunut"
Vastaukset 29
Vanhimmat
"toiseksinaiseksi tai-mieheksi", ei tämä mikään uusi ilmiö ole, nyt vaan hehkutellaan enemmän julkisuudessa. Roskalehtien "syytä" siis, ei vesakeskisten sun muiden. Yleinen moraali löyhtynyt?
Avioliiton/avoliiton ulkopuolisia suhteita on ollut kautta aikain, ilmiö ei ole mikään uusi.
Ikuinen avioliitto uskollisine parisuhteineen on myytti, jota kirkko ja viranomaiset ovat halunneet pitää yllä kontrolloidakseen ihmisten käytöstä mieleisekseen.
On ihan utopistista uskoa, etä yksi ihminen voisi vastata toisen ihmisen kaikkiin tarpeisiin, joten parisuhteen ulkopuolisia ja rinnakkaisia suhteita pitääkin olla, että ihminen voisi elää täysipainoista elämää.
Avioliitot ovat rakoilleet ennenkin, siitä vain ei ole puhuttu. Tiedän pariskuntia, joiden avioliitton on kyllä kestänyt kymmeniä vuosia, mutta joiden yhteiselämä on ihan olematonta. Ei sellaisissa perheissä lapsilla ole ollut kovinkaan auvoisaa ja sehän näkyy nykyään siinä, että nämä huonoissa, mutta ehyissä perheissä eläneet eivät haluakaan alistua samaan.
En ole edes nuori vaan semmoinen ikinuori viisikymppinen ja ymmärrän täysin sen, että on parempi erota kuin kitua ikävässä liitossa.
"On ihan utopistista uskoa, etä yksi ihminen voisi vastata toisen ihmisen kaikkiin tarpeisiin, joten parisuhteen ulkopuolisia ja rinnakkaisia suhteita pitääkin olla, että ihminen voisi elää täysipainoista elämää."
HEH HEH! Eli, kun maksullisuus kriminalidoidaan, annetaan ilmaiseksi?
No kait sitten olet kertonut avipuolisollesikin kantasi tähän asiaan??? Ja lapsillesi???
Siis olet joutunut eroamaan ikävästä avioliitostasi. Niin jospa siinä sinun liitossasi kituivat molemmat? Eihän se liitto tule koskaantoimimaan jos ajatusmaailma on tuollainen.
Joillekkin olisi parempi kun ei perustaisi perhettä ollenkaan. Vai mitä?
Pitääkö muuten puolison kaikki tarpeet tyydyttää,hetikö vieraisiin jos ei.
Pitkäjännitteisyyttä parisuhteeseen sillä pärjää.
Minulla on pitkä kokemus, tietenkin on jostain aina luovuttava "mutta ei liitost / avioliitosta"
Uskollisuus kunniaan......
Eihän puolisolle tarvitse kertoa kaikkea itsestään. On erittäin lapsellista, suorastaan vajaaälyistä, ajatella, että puolison täytyy tietää kaikki minusta.
Ja sitäpaitsi pitää myös määritellä pettäminen ja rinnakkaissuhteen laatu.
Joillekin pettäminen on vain fyysistä, seksiin liittyvää, toisille pettäminen on jotakin muuta. Joku pitää pettämisenä sitä, että puoliso katsoo vaikkapa eroottisia kuvia netistä, joku taas ei ole millänsäkään fyysisestä ulkopuolisesta kumppanista kun taas salaisuuksien kertominen on suurta pettämistä.
Minusta pettämistä on se, että puoliso kertoo minusta jotakin intiimiä tai salaista jollekin kolmannelle osapuolelle.
Puoliso tietää ilman muuta mitä ajattelen uskollisuudesta parisuhteessa. Minä en kuvittele, että voisin täyttää kaikki puolison tarpeet, enkä puhu fyysisistä tarpeista pelkästään. Lapsillenikin olen yrittänyt viestittää, että kukaan ihminen ei saa toista ihmistä kahlita eikä omistella vaan jokaisella pitää olla oma yksilöllisyytensä ja vapautensa.
Suurin osa ihmisistä on vain niin yksinkertaisia, että eivät näe inhimillisen elämän moninaisuutta. Voihan joku olla mustasukkainen puolisonsa harrastuksille, uudelle hiustyylille, työlle tai kaikelle minkä kuvittelee tulevan itsen ja puolison väliin.
Täysin symbioottiseen elämään eivät pysty edes siamilaiset kaksoset ja sellaisia ei tarvitse puolison kanssa olla.
Parisuhteessa pitää antaa puolisolle vapaus, mikä tarkoittaa myös vastuuta omista tekemisistä. Vastuuttomuus ja holtittomuus ovat ihan eri asia.
En ole eronnut ja lapsetkin kohta aikuisia. Se vain, että tuomitseminen ja mustavalkoinen ajatusmaailma tuottaa ja ruokkii mustasukkaisuutta ja kateutta parisuhteessa ja se taas johtaa parisuhteen sijaan omistussuhteeseen.
Kaikissa avioliitoissa on hyviä ja huonoja asioita ja kaikista huonoimpia ovat liitot, joissa yksilön oma minuus alistetaan toiselle.
Määrittele uskollisuus, mutta muista, että se on vain sinun määritelmäsi.
Uskollisuus on toisen osapuolen kunnioitusta.
Pysyy uskollisena puolisolleen,eikä mene vieraisiin vaikka ei aina oma tahto toteudu.
Luottamus ja uskollisuus kun säilyy niin parisuhde toimii.
Onko uskottomuus vastuunottamista......kysyn vaan.........
Pysyykö liitto pystyssä uskottomuudella.......
Mitä on sitten vieraisiin meneminen? Onko uskollisuus vain fyysistä uskollisuutta tai seksuaalisuuteen liittyvää?
On kapea-alaista määritellä uskollisuus vieraisiin menemisellä seksuaalisella tasolla.
Määrittele uskottomuus. Missä menee uskollisuuden raja?
Seksi........
Ei minusta......
Suutelu, jos kummatkin siinä mukana!
Enkä sitten tarkoita mitään poskipusua yms.
Niin alku seksisuhteelle.Eikös suutelemisella kysytä "onko alapää käytettävissä"
Lisää kommenteja tähän arkaan aiheseen, jatkakaa.
Voiko kotoa saada, esimerkkiä elämään ja parisuhteeseen ???????????
Mitä mieltä suutelemisesta ????????
Oliko ennen muka asiat paremmin? No tietysti oli miesten näkökulmasta katsoen. Sillä kyllä ne miehet on kautta aikojen hyppineet vieraissa, naisilla siihen ei ollut mahdollisuutta. Naisen piti vaan kestää ja kärsiä ukkonsa temput.
Mutta nyt kun ajat on muuttuneet ja tasa-arvokin tullut kuvioihin, niin asiat ei menekkään niinkuin ennen vanhaan. Nykyään naiset käyttäytyvät yhtä huonosti kuin miehetkin jne.
Asioita ei enää häpeillä salassa jne.
Menköön jokainen itseensä. Se joka ei ole IKINÄ käyttäytynyt väärin toista kohtaan, heittäköön ensimmäisen kiven.
voi heittää ekan kiven, joka ei ole IKINÄ pettänyt puolisoaan?
Siitähän tässä keskusteltiin.
Itse olen kyllä niin naiivi, että uskon muitakin olevan, jotka ovat uskollisia puolisoilleen.
Olen kokenut myös päättyneen avioliiton, muttei tullut mieleenkään silti pettää toista.
Missä kummassa on ihmisten itsekunnioitus?
Uskollisia löytyy yli 40 v. kokemus.
Eikä ole vieraissa käyty....
En ole enää nuori. Mutta muistan kun olin murkku-ikäinen kersa. Isälläni oli näitä salarakkaita ja vanhempieni liitto kärsi ja olivatkin jo eron partaalla. Minä ja sisarukseni kärsimme siinä sivussa suunnattomasti.Koulun käynti kärsi, ajatukset oli vaan koti-oloissa ja vanhempien riidoissa jne. Jopa lapsena tajusimme/vaistosimme millon asiat ei ole kohdallaan. Lapsena ollaan niin lojaaleja että niistä ei puhuta Mutta ne kaikki jää tietynlaisina traumoina alitajuntaan. Muistan kuinka jo pienenä lapsena saatoin valvoa niin myöhään että kuuntelin milloin vanhemmat käyvät nukkumaan ja etteivät riitele mistään ja valvoin vielä pitkään senkin jälkeen.
Kaikki nämä jutut on jättäneet jälkensä ja vaikuttaneet elämäämme monella tavoin aikuistuessamme, parisuhteissamme, perheitten perustamisessa jne. jne.
Tosi asiahan on että kun kotoa lähdetään maailmalle, niin sieltä ne eväätkin on sinne saatu.
Kiitos kirjoittajat, on ollut antoisaa lukea teidän kirjoituksia.
Selventäisin vielä tuosta mallinaolosta, koska oma avioliitto on kestänyt 45 v.niin ja jatkkuu yhä. Olisin tietysti toivonut lapsilleni ja tuttavilleni lujaa ja uskollista liittoa. Mutta ymmärrän kyllä että ihmissuhteet ovat mutkallisia ja tarvitaan pitkäjännitteisyyttä.
Kaiken perustana pidän uskollisuutta ja luotettavuutta. Tuo lastenlapsien tapaaminenkin on ongelma rakoilevissa suhteissa ??
Kiitokset ja lisääkin voi kirjoittaa.
Ihmiset ovat kautta aikain pettäneet toisiaan ja on ollut salaisia suhteita, ei se ole vain tämän hetken juttu.
Nyt sille vain on keksitty "hieno" nimi SALARAKAS ja kaiketi monen silmissä se on hieno asia, ja nuoret kun lukee 24/7 typeriä juttuja salarakkaista ja alkavat kai itsekin miettiä että "hei, tuliskohan mustakin kuuluisa"
En minä tiedä, mutta helvetin älytön koko juttu, pettäminen ja salarakkaat; naurettavaa, surullista ja sairasta.
Samaa mieltä kanssasi, näin se varmaan on.
Olen tässä ajatellut tuota sanaa LUOTTAMUS kuinka tärkeä on että voi luottaa täysin puolisoon, perheeseen, ystävään.Luottamuksen saaminen kestää yleensä kauan, mutta sen menettä hetkessä.Parisuhteessa luottamus on mielestäni kaiken a ja o ...........
Lisää kommenteja tähän arkaan aiheseen, jatkakaa.
Voiko kotoa saada, esimerkkiä elämään ja parisuhteeseen ???????????
Lisää kommenteja tähän arkaan aiheseen, jatkakaa.
Voiko kotoa saada, esimerkkiä elämään ja parisuhteeseen ???????????
Onhan sinullakin jonkinlainen käsitys omista vanhemmistasi ja heidän liitostaan. Olethan siellä asunut ja sitä elämää katsonut.
Vanhempieni liitossa ei ollut salarakkaita, eikä tietääkseni mitään erikoista.
Tasaista puurtamista, maalla kun asuttiin.
Oma liitto on myös kestänyt ilman syrjähyppyjä.
No eikös siinä olekkin ollut vaikutusta.