Kun nyt olen muuttamassa takaisin suomeen 20v keski-euroopassa asumisen jälkeen, kaipaisin pientä vinkkiä. Täällä olen tottunut ja hyväksi havainnut, että uusi asunto myydään ilman varusteluja, siis ilman keittiön koneita/kaapistoja eikä myöskään asunnoissa ole lastulevystä kyhättyjä halpoja kaapistoja. Näin asunnon voi varustella mieleisellään ja varallisuudelleen sopivilla varusteilla, myös antiikkisia vaatekaappeja on jo muuttokuormassa mukana. Haluaisin myös autotallin kuuluvan asuntoon. Rakennetaanko Helsingissä tasokkaita kerrostaloasuntoja näillä kriteereillä???Hintatasoa Suomessa pidän kohtuullisena, hinnat ovat suunnilleen samat kuin muuallakin länsi-euroopassa, tosin täällä k-euroopassa on palkkataso noin 3kertainen, ja verotus kohtuullisempaa.
kysymys teille
kaiken tietäville
355578
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 35
Vanhimmat
kielteinen. Täällä rakennetaan ylihinnoiteltuja neukkukuutioita, jotka ovat lähes identtisesti toistensa kopioita. Parkkipaikat sijaitsevat jossain kilsan parin päässä asunnosta ja varkaat voivat niilä ja parkkihalleissa mesota mielensä mukaan. Asunnoissa on surkea äänieristys. Vaihtoehtoja ei rahalla saa, ellei sitten ole todella rikas.
Suosittelen pysymään siellä keski-euroopassa.
Tietenkään parkkipaikkoja ei rakenneta tarpeeksi, jotta saadaan niistäkin revittyä älytön hinta.
Olen kuullut jostakin, että suomalaiset rakentaisivat k-eurooppalaisella tyylillä asuntoja Pietarissa ja olisi suunniteltu, että myös Suomessa aloitettais koska kysyntää olisi ja näin myös hintoja voisi (ehkä) painaa kohtuullisemmaksi
Sellaisen tasokkaan kerrostaloasunnon jossa olis autotalli ja jonka vois varustella mieleisekseen jos sais kohtuuhinnalla niin tuhnuttelu loppuis siihen päivään ja olis pakko varata aika pankkiin. Saattais vaan sen jälkeen jos näitä alettais rakentaa, hieman nää neukkukuutiot rommata,,,,
YRITTÄÄ KUSETTAA JA HERÄTTÄÄ KESKUSTELUA PALKASTA SUHTEESSA ASUNTOJEN HINTOIHIN.
olet sinä kyllä sitten terävä kaveri....
Eihän tuolla Etuoven hakukoneella taideta mitään autotalleista mainita. Sauna tai parveke vain on ominaisuuksissa, joten tästä voi päätellä ettei ne kovin yleisiä ole. Tosin tuulipuvuilla on niin huonot autotkin ettei ne ala atotallista maksamaan sellaista hintaa jolla saa uuden Toyotan. Nää k-euroopan tuulipuvut haluaa mersunsa tai bemarinsa talliin. Jostakin rivarista saattaisi löytyä autokatos olishan sekin jotain.....
Uusissa kerrostaloissa autopaikat voivat olla talon alla ja sieltä pääsee suoraan kerrokseen hissillä.
Keittiö ja kaapit tulevat valitettavasti aina mukana, mutta ostosopimuksesta riippuen ne toki voidaan jättää pois. Tosin hinta ei paljon putoa, koska tuollaiset bulkkikeittiöt ja kaapit ovat halpoja.
Uusi asuntoja löytyy kohta esim eiranrannasta. Myös arabiarannasta kannattaa katsella, sieltä saa jo nyt. Jos et ole helsinkiin fiksautunut, niin kannattanee katsella myös Espoosta varsinkin helsingin rajojen läheltä.
Aurinkolahdessa rakennetaan asuntoja, joista on suora pääsy hissillä autohalliin.
Alueelle ei tule myöskään vuokra-asuntoja, joten kannattaa harkita ja merikin on lähellä.
Aurinkolahti sijaitsee Mogadishussa, muukalaislähiössä, jonka kyseenalainen maine on levinnyt aina ulkomaille asti. On kelluvat kuulat, parvekkeella roikkuvat narunpätkät, mutta talot ovat silti surkeita neukkukuutioita.
Yleensä parkkitaloon on pitkä matka ja kävelyreitillä vaanivat monet vaarat.
onhan siellä keski-euroopassa moccamastereihin totuttu, joten voi tuo monikulttuurinen ympäristö olla hyväkin alku suomeen saapuvalle
Aurikolahden Meri-Rastilaan, joka on monikulttuurista aluetta. Kas kun siellä on väestopohjasta noin 20 % ulkomaalaistaustaisia.
Mogadishu on Meri-Rastila.
Auronkolahdessa kun ei on yhtään sosiaalista asuntotuotantoa niin kuin Meri-Rastilassa.
Tätä se on
http://www.hel.fi/wps/portal/Kaupunkisuunnitteluvirasto/Artikkeli?WCM_GLOBAL_CONTEXT=/fi/Kaupunkisuunnitteluvirasto/Ajankohtaiset suunnitelmat/Projektialueet/Vuosaari/Aurinkolahti/Vuosaari - Aurinkolahti
Siinä se Aurinkolahti on aivan Mogadishun kupeessa. Leikosaareen rakennetuille kovan rahan talojen asukkaille luvattiin aikanaan, ettei vuokra-asuntoja tule. Vaan kuinka kävikään? Taloja oli pakko rakentaa, kun tilaa ei enää muuten riittänyt.
Kuvitteleeko Moga, että kehitys pysähtyy nyt kuin seinään? Aurinkolahti jää Vuosaaren ainoaksi linnakkeeksi, jossa ei ole vuokra-asuntoja?
Joko olet nähnyt maanmittausmiehiä naapuritontilla? Kyllä ne jotain siellä suunnittelee... eivät vaan kerro mitä!
Siis Leikosaarentielle eikä Leikosaareen.
Näköjään et tunne Vuosaarta laisinkaan.
Meri-Rastilan ja Aurinkolahden välissä on Kallahti.
Kyllä on näkynyt varsinkin rakennetun kanava varrella. Kas kun sinne tulee uusia kovan rahan asuntoja lisään.
Ei tietoakaan sosiaalisesta asuntotuotannosta.
Taidat sotkea Ramsinrannan ja Aurikolahden keskenään.
Tuo Ramsinranta on Meri-Rastilan kupeessa, että se siitä sinun tietämyksestä.
NO siellä niitä alueita piisaa vieri vieressä. Mutta ei se hämää ketään. Koko Vuosaari on nykyään yleisnimeltään Mogadishu ja piste.
Kas kun Aurinkolahti ja Ramsinranta ei ole tarkoitettu persaukisille.
Käsityksesi perusteella Kalliota voidaan kutsua huumelaaksoksi ja porttolaksi vai kuinka.
Kontula ja Kivikko joissa myös asustaa ulkomaalaistaustaisia henkilöitä.
Alueet eivät tosin kuulu Vuosaareen.
Ps. Tiesitkö, että Kivikossa asustaa suhteellisen paljon itäisestä suurvallasta lähteneitä asukkaitta.
Kauppa, viinakauppa, kiska, Hampaattoman Ämmän Cay-Bubi.
Toista on Kalliossa, jossa sijaitsevat todennäköisesti Suomen laajimmat ja laadukkaimmat palvelut. Kannattaa harkita, jos ei halua asua jossain hevon humpassa, mistä on pitkä matka joka paikkaan.
Tässä Vuosaaren palvelut http://www.vuonet.fi/
muutaman minuutin matkan päästä löytyy pohjoismaiden suurin kauppakeskus http://www.itakeskuskauppakeskus.fi/, josta löytyy paljon parkkipaikkoja, jotta City maasturille löytyy helposti paikka sekä metrolla pääsee muutamassa minuutissa.
Täälä suunnalla ei valitettavasti löydy Cau-Bubia.
Niitäkin Kalliosta löytyy. Vieläkö se surullisen kuuluisa pilluralli jatkuu.
Sanotaanko, että Kalliosta löytyy karkeasti ottaen noin satakertainen määrä palveluita Vuosaareen verrattuna. Kukaan kalliolainen ei koskaan tarvitse Vuosaaren palveluita, mutta vuosaarelaiset tarvitsevat vähän väliä kalliolaisten palveluita. Miksi muuttaa lähiöön, kun voi asua keskustassa palveluiden vierellä?
Huumeita ja osta halpa pilua sekä kapakat saavat anniskelu kieltoja jne.
Eipä noita kaikkkia palvelujakaan tuolta alueelta löydy. Tarvitesee mennä keskustaan, josta niitä löytyy lisää.
http://www.kaupunginosat.net/kallio/sivut/kalliokehys.htm
Somaliassa sijaitsee kaupunki nimeltään
Mogadishu.
Neljän vuoden aikana alkoholiviranomaiset peruivat Helsingissä yhteensä 62 anniskelulupaa määräajaksi. Useampi kuin joka neljäs näistä ravintoloista sijaitsee Kallion seudulla.
Helsingin Sanomat selvitti pääkaupungin anniskelulupien peruutukset vuosina 2002–2005.
Kallion aluepoliisi, ylikonstaapeli Erkki Räsänen pitää tulosta omien havaintojensa mukaisena.
"Alueella on paljon ravintoloita, joilla on kova kilpailu keskenään. Hinnat ovat matalat ja valvonta vähäistä. Asiakkaan kunnolla ei ole väliä, kunhan hän ostaa juomaa", Räsänen kuvailee eräitä alueen ravintoloita.
Tuotevalvontakeskuksen tietohallintopäällikön Lennart Wahlforsin mielestä anniskelulupien peruutusten määrä on sen verran pieni, että eri alueiden ravintolakulttuurien välistä vertailua on vaikea tehdä. Tulokseen vaikuttaa merkittävästi se, mihin viranomaisvalvontaa päätetään kohdistaa.
Hän kuitenkin myöntää, että kalliolaisilta ravintoloilta on peruttu poikkeuksellisen paljon anniskelulupia.
Esimerkiksi ydinkeskustan 00100-postinumeroalueen ravintoloilta peruttiin vain kahdeksan anniskelulupaa määräajaksi, vaikka Helsinki kymppi on ravintolapaikkojen ja asiakkaiden määrällä mitaten valtakunnan ylivoimainen ykkönen.
Ravintolat menettävät anniskeluluvan määräajaksi, jos ne anniskelevat alaikäisille ja liian päihtyneille, niissä on toistuvasti järjestyshäiriöitä tai ne myyvät alkoholia velaksi. Yleisin syy on alaikäisille anniskelu. Ensimmäisellä kerralla lupa perutaan yleensä viikoksi. Seuraamus kovenee, jos rikkomukset toistuvat.
Alkoholin anniskelulupien myöntäminen ja ravintoloiden valvonta siirtyi viime vuoden alusta tuotevalvontakeskukselta lääninhallituksille.
Meri-Rastila
Meri-Rastila on kaupunginosa Helsingin Vuosaaressa. Kerrostalovoittoisella alueella asuu hieman yli 5000 ihmistä (2003). Nykyinen asuinalue on rakennettu pääosin 1990-luvun alkupuolella; sitä ennen alueella oli lähinnä metsää.
Meri-Rastila rajoittuu maantieteellisesti pohjoisessa Vuotiehen ja metrorataan, lännessä Vartiokylänlahteen ja idässä Kallahden alueeseen.
Usein Meri-Rastilasta puhuttaessa käytetään lyhyempää nimitystä Rastila, mikä on monien mielestä harhaanjohtavaa, sillä metroradan pohjoispuolella Meri-Rastilan naapurina sijaitsee Rastila-niminen pientalovoittoinen alue. Sekaannusta on omiaan lisäämään se, että Meri-Rastilan keskuksen välittömässä läheisyydessä sijaitsevan metroaseman nimi on Rastila.
Meri-Rastila on jossain määrin tunnettu siitä, että alueella asuu suhteellisen paljon ulkomaalaistaustaisia ihmisiä. Monikansallisesta luonteesta kertoo jotain esim. se, että Meri-Rastilan ala-asteen oppilaista n. neljännes on maahanmuuttajaperheistä, ja edustettuna on useampi kymmenen (tarkempi luku?) eri kansallisuutta
Aurinkolahti
Aurinkolahti on uusi asuinalue Itä-Helsingin Vuosaaressa. Se sijaitsee meren rannalla Vuosaaren keskustasta kaakkoon. Aurinkolahden länsipuolella on Kallahden alue.
Alueen ja merenlahden alkuperäinen nimi on Mustalahti; nimi muutettiin Aurinkolahdeksi markkinointisyistä.
Aurinkolahden kerros- ja pientaloalueen rakentaminen aloitettiin vuonna 2000 ja se jatkuu edelleen. Valmistuessaan alueella tulee olemaan asukkaita noin 7000. Tavoitteena on ollut tehdä alueelle runsaasti korkeatasoisia omistusasuntoja ja näin osaltaan tasapainottaa Vuosaaren asuntorakennetta ja nostaa kaupunginosan mainetta. Lisäksi meren ääreen tehdään hiekkaranta ja pienvenesatama, ja rannan ja talojen väliin tulee rantabulevardi. Toisaalta rakentamista on kritisoitu mm. siksi, että talojen alle jää arvokas merenranta-alue.
Aurinkolahdesta itään ja kaakkoon sijaitsee Uutelan niemi ja sen laaja ulkoilupuisto. Uutelan ja Aurinkolahden väliin rakennetaan kanava, joka on myös ollut kiistelty hanke, mm. kalliin hintansa ja ympäristövaikutustensa vuoksi.
..alueelle. Kohta seutu on samanlaista kuin muukin vuosaari. Vai mihin aiotaan sijoittaa nopeasti lisääntyvä vuora-asuntojen väki?
Kaavoittettu omistusasunnoiksi.
Helsingin kaupunki haluaa kunnon veronmaksajia kaupunkiin eikä elätettäviä. Tällöin ei haluta rakentaa vuokra-asuntoja kaupungin toimesta.
Voi voi. Näin on luvattu vuosaaressa jo monet kerrat. Yksi päätös vain ja kaavamuutos on tehty. Snep.
Kas kun rakennuttajat saavat paremman hinnat elikkä katteen omistusasunnoista.
Tässä vähän lisä faktaa taitaapa ensimmäiseen ryhmään kuuluvat laittaa hanttiin kun puhutaan sosiaalisesta asuntotuotannosta.
Alueen suunnittelussa osallisia ovat:
• alueen ja lähialueiden maanomistajat, asuk-kaat ja yritykset
• Vuosaari-Seura, Vuosaaren asukastoimikun-ta, Vuosaari-Säätiö
• Helsingin Yrittäjät, Itä-Helsingin yrittäjät
• kaupungin asiantuntijaviranomaiset:
Jos tärkein kriteerini olisi Helsingin halvin "iso stobe", muuttaisin Kallioon, alue vois olla ihan kivaa jos nuo juottolat hävitettäisiin alueelta...
Vuokra-asuntotuotanto on vaikeuksissa monilla Helsingin uudisalueilla.
Vuokra-asuntoja ei tule Aurinkolahteen tai Vanhankaupungin Kalastajanrantaan, eikä juuri Viikinmäen länsiosaankaan.
Arabianrannassakin niiden tuotanto on tällä hetkellä vain noin 15 prosentissa alueen asuntojen kokonaistuotannosta.
Kiinteistöviraston Tuomas Kivelä huomauttaa, että vuokra-asuntojen kolmanneksen osuus uudisalueen tuotannosta on yläraja, ei vähimmäismäärä.
- Usein on vielä käynyt niin,että aluekäsite on tulkittu selvästi pienemmäksi kuin muutama vuosi sitten. Esimerkiksi Pikku-Huopalahdessa ja Ruoholahdessa huomioitiin koko alue. Nykyisin ei myöskään juuri huomioida ympärillä olevia alueita vaikka ne olisivatkin omistusasuntovaltaisia.
Asunto-ohjelmankoko kaupunkia varten asetettua tavoitetta ei voida saavuttaa, kun käytännössä alueittain tehtävät tonttivaraukset menevät
yleensä omistusasunnoille.
- Päätökset johtavat usein siihen, ettei vuokra-asuntoja pystytä rakentamaan tavoitteen
mukaisesti. Tavoite jäähypoteettiseksi, Kivelä sanoo. Osa päättäjistä haluaa myydä tontit omistus asunto tuotantoon eniten tarjoaville.
Lisäksi usein vaikeat maastoolosuhteet nostaisivat rakentamiskulut ja asuntojen
vuokrat kohtuuttoman korkeiksi. Joskus naapurustokin vastustaa.
Kaupunki on myös pian harkitsemassa muutoksia vuokraasuntotuotannon rahoitusjärjestelyihin.
Monista alueista tulee lähes yksinomaan omistusasuntovaltaisia. Samaan aikaan esimerkiksi
Latokartanoon tulee vuokra-asuntoja niin paljon
kuin enimmäisraja sallii.
- Vuokra- ja omistusasuntojen sekoittumista samalle alueelle, eli monipuolista asunto-
ja asukasrakennetta on aiemmin pidetty hyvänä periaatteena, mutta ehkä se aika on mennyt vähän ohi, Kivelä pohtii.
Lähes 20000 kovan rahan vuokra-asunnon epäillään poistuneen markkinoilta parina viime vuonna.
Suuren osan omistusasunnoiksi muuttuneista vuokra-asunnoista arvioidaan olevan Helsingin seudulla, jossa on perinteisesti ollut paljon sijoitusasuntoja.
Myös vakuutusyhtiöt ovat myyneet tuhansia kovan rahan vuokra-asuntojaan omistusasunnoiksi etenkin Helsingissä.
Samaan aikaan valtion tukemia vuokra-asuntoja ei seudulle ole rakennettu kovan tonttipulan vuoksi juuri lainkaan.
Vuokramarkkinoiden tarjonnan hiipuminen huolestuttaa Vuokralaisten keskusliittoa. "Koska vuokra-asuntojen häviäminen tapahtuu hitaasti, vaaraa ei huomata. Tulevaisuudessa vuokra-asuntopula voi taas iskeä pahan kerran", pääsihteeri Anne Viita pelkää.
Huippuun nousseet asuntojen hinnat houkuttelivat sijoittajia kotiuttamaan arvonnousun. Kovan rahan vuokra-asuntoja on mennyt myyntiin jo kolmatta vuotta, ja ilmiön uskotaan jatkuvan.
Ennätyksellisen alhaiset korot, pankkien olemattomat marginaalit ja pitkät laina-ajat taas pitävät ostajat liikkeellä.
"Näin merkittävää sijoitusasuntojen myyntipiikkiä ei ole tapahtunut sinä 17 vuotena, jolloin olen seurannut tilannetta", arvioi Suomen Vuokranantajat ry:n puheenjohtaja Antti Arjanne.
Hyvän vuokralaisen löytäminen vaikeutui pari vuotta sitten tuntuvasti. Sekin ajaa sijoittajia luopumaan vuokra-asunnoista. Ennätyksellisen vuokra-asuntopulan aikaan vuonna 2000 vuokralaisia oli jonossa, ja vuokrat nousivat korkealle. Vuoden 2002 jälkeen markkinat tasaantuivat, koska kysyntä vaimeni. Vuokralla asuneet nuoret ihmiset ryntäsivät ostamaan ensiasuntoja.
"Sijoittajan asunto saattoi olla kuukauden, kaksi tyhjillään. Vuokria jouduttiin laskemaan ja vuokralaiset osasivat vaatia remonttia. Siinä saattoi mennä koko vuoden tuotto", Arjanne kuvaa tavallisen yhden tai kahden asunnon sijoittajan tilannetta.
Myynti houkuttelee myös siksi, että sijoittaja saa heti vähentää remonttikulut verotuksessa. Jos hän pitää asunnon, remonttikulut saa vähentää KHO:n päätöksen mukaan vähitellen 10 vuodessa.
Arjanne arvioi, että vuokra-asuntoja on hävinnyt markkinoilta lähes 20000. Tilastokeskuksen kehittämispäällikön Ilkka Lehtisen mukaan täsmällistä lukua on vaikea vielä arvioida. "Väestörekisterin rakennus- ja huoneistorekisterit eivät vielä anna tarkkaa kuvaa hallintasuhteista."
Tilastoista kuitenkin näkyy, että vuonna 2003 vapaarahoitteisia ja korkotuettuja vuokra-asuntoja oli 453000 ja viime vuonna 427500 eli 25000 vähemmän. "Suunta on kuitenkin selvillä", Lehtinen toteaa.
Vuoden 1995 jälkeen asuntojen hinnat ovat nousseet todella reilusti vuokriin verrattuna. "Ei ihme, jos omistajat laittavat asuntonsa lihoiksi", Lehtinen sanoo.
Kovan rahan vuokra-asunnoista 60 prosenttia on niin sanottujen tavallisten kansalaisten omistamia.
Pitkään vuokramarkkinoita seurannut Lehtinen pelkää, että pian vapautuu myös vanhoja aravavuokra-asuntoja myyntirajoituksista. Niistäkin osa saattaa mennä vähitellen myyntiin.