TÄYSIKUU

on ensi lauantaina. Vaikuttaa ainakin minuun.

Tuttava lääkäri sanoi kerran, että täysikuulla saattaa olla vaikutusta sekä unen määrään että laatuun, mutta hän lääkärinä ei sano asiaan sitä eikä tätä, koska asiaa ei ole koskaan tieteellisesti tutkittu.

Itse olen huomannut, että pelkkä tieto siitä että täysikuun aika lähestyy, saa minut nykyään suhtautumaan rauhallisemmin omiin mahdollisiin unihäiriöihini. Toinen oma huomioni on, että täysikuuta edeltävinä päivinä nukkuu yleensä kuitenkin hyvät päiväunet, jos siihen on mahdollisuus.
3510
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Vaikuttaa minullakin, 2 yötä on jo mennyt tosi huonosti. Vaikuttaa näköjään myös eläimiin, touhuavat kaiken yötä ja nukkuvat päivällä. Normaalisti ne kyllä nukkuvat kanssani yön vaikka kissa onkin varsinaisesti yöeläin.

Monesti olen jo varsinaisen täysikuu-yön nukkunut jo paremmin kuin sitä edeltävän. Toivottavasti nytkin käy niin, olo alkaa olla jo aika pöllähtänyt. Nuo päiväunet ei kyllä taida minuun päteä, tänään yritin paikata univajetta, mutta ei nukuttanut.

En ole asiaa tarkemmin seurannut, mutta tuntuu myös, että korkeapaineen aikaan loistava kuu vaikuttaa voimakkaammin. Vai olisiko se sitten sitä että pilvinen päivä masentaa ja puolestaan väsyttää, en tiedä.

Äänestä
  • minä valvon viikon täydenkuun aikana.Uni tulee aamulla klo 6.00.Olen myös huomannut eron korkea ja matalapaineeseen.Nukun täydenkuun aikana paremmin kun on matalapaine.Ihme juttu?

    Äänestä

En kuun kiertoja paljon seuraile mutta kun huomaan unettoman yön jälkeen että olikin täsikuu niin seuraavana yönä ei niin paljon "ärsytä" valvoa kun tietää mistä se johtuu.
En nuku muutenkaan ilman nukahtamislääkettä mutta täyden kuun aikaan ei uni tule edes tällä lääkkeellä vaikka se muuten ihan hyvin vaikuttaakin.
Jännä homma tää täyskuu juttu, olis joskus hauska lukee siitä enemmänkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Juntti-Mölli kirjoitti:

on ensi lauantaina. Vaikuttaa ainakin minuun.

Tuttava lääkäri sanoi kerran, että täysikuulla saattaa olla vaikutusta sekä unen määrään että laatuun, mutta hän lääkärinä ei sano asiaan sitä eikä tätä, koska asiaa ei ole koskaan tieteellisesti tutkittu.

Itse olen huomannut, että pelkkä tieto siitä että täysikuun aika lähestyy, saa minut nykyään suhtautumaan rauhallisemmin omiin mahdollisiin unihäiriöihini. Toinen oma huomioni on, että täysikuuta edeltävinä päivinä nukkuu yleensä kuitenkin hyvät päiväunet, jos siihen on mahdollisuus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu