Moikka!
Mä en kestä, sain just kuulla että miehen veli saa tulevan vaimonsa kanssa ekan vauvan ja ite oon ihan hajalla jo siitä ettei oo meillä vuoden yrittämisen jälkeen tärpänny. Ja nyt kun kuulin ton ni tuntuu etten kestä!!!
Silti pitäis pystyä oman miehen takia iloitsemaan asiasta kun kyse on tämän veljestä. En vaan pysty!! Miten muut ootte lähipiirin raskausuutiset kestäny kun itellä ei tunnu onnistuvan!!???
Kamalan surullinen ja vihainen olo..eikä sais stressata kun sit ei itellä ainakaan tärppää, voihan... =(
Mä en kestä, sain just kuulla että miehen veli saa tulevan vaimonsa kanssa ekan vauvan ja ite oon ihan hajalla jo siitä ettei oo meillä vuoden yrittämisen jälkeen tärpänny. Ja nyt kun kuulin ton ni tuntuu etten kestä!!!
Silti pitäis pystyä oman miehen takia iloitsemaan asiasta kun kyse on tämän veljestä. En vaan pysty!! Miten muut ootte lähipiirin raskausuutiset kestäny kun itellä ei tunnu onnistuvan!!???
Kamalan surullinen ja vihainen olo..eikä sais stressata kun sit ei itellä ainakaan tärppää, voihan... =(
Vastaukset 12
Vanhimmat
juttu täällä, ei kuitenkaan lähisukulainen mutta työkaveri odottaa ja on olleet miehensä kanssa puolet vähemmän aikaa yhdessä kun me ja arvaat varmaan että ottaa päähän... Vielä kun oma meni kesken jouluaattona. Olen sanonu tälle tytölle että ei paljon puhelisi tuntemuksistaan minun kuullen. Yritän tietenki olla onnellinen hänen puolesta mutta ei se todellakaan onnistu. Täytyy vaan toivoa että joskus voi itse kehuskella omilla tuntemuksilla ja paljon!
mul oli ihan sama tunne ja homma.. Yritettiin 1,5vuotta ja nyt vast tärppäs,ku sai kierron normaaliks..
meilläkin yritystä vuosi.. lähipiirissä monikin tuntuu saavan vauvoja.. mut ehdottomasti pahimmalta on tuntunu kun kaksi hyvää ystävää tuli syksyllä raskaaksi ja toinen päätyi aborttiin ja toinen on nyt iloisesti odottelemassa esikoistaan.. kaveripiirissä tosin ei moni tiedä meidän yrityksestä..
niin tuskin sitä voi täysillä olla onnellinen toisen puolesta ku itsekin toivois saavansa vauvan.. mut toki omat tunteet kannattaa mielestäni yrittää laittaa syrjään ja tavata raskaana olevaa niinkuin ennenkin.. en minäkään haluais, että kaikki lastahaaveilevat "jättäs" mut kun/jos tulen raskaaksi..
Minäkin voin sanoa suoraan, että harmittaa tosissaan, kun kuulee ystävien ja tuttavien olevan raskaana. Osaan toisaalta olla onnellinen heidän puolestaan, mutta toisaalta olen perhanan kateellinen. Kun joku tulee kertomaan minulle vauvauutisen, sillä hetkellä on kaikkein vaikeinta ryhdistäytyä. Naama on varmaan minulla todella happaman näköinen vaikka kuinka yritän onnitella. Mutta sitten kun saan miettiä asiaa jonkin aikaa, niin tunne lievenee.
Oikeastaan pahimpia ovat ne, jotka kehuskelevat, että "me ryhdytään tekemään lapsia". Jotkut vaan kuvittelevat, että se on niin mahdottoman helppoa. Olenpahan ainakin oppinut itse sen, että kannattaa miettiä aina mitä sanoo missäkin ääneen, ettei tahtomattaan satuta toista sanoilla.
Toivotaan meille ja teille pian iloisia uutisia omalla vauvarintamalla, ettei meistä tule katkeria vanhoja akkoja. :) Ja se stressaaminen on kyllä minunkin lopetettava vaikka hankalaa onkin. Jaksamista yrityksessä toivottelee yövuorolainen.
noi jutut kanssa aika paljokin päähän.
Lähinnä sen vuoksi että mulla oli keskenmeno ja pelkään ettei raskaus enää koskaan onnistu.
Mun lähisukuni tuntuu sikiävän jatkuvasti....
on vaikea iloita muiden onnesta, kun omaa vauvaa yritetty/toivottu yli vuosi(en vielä kyllä pitkä aika, tai tuntuu ainakin että en saisi vielä "valittaa", en osaa selittää).
Aina tuntee vihlaisun sydämessä, kun kuulee jonkun tutun tai tuntemattoman plussanneen/synnyttäneen.
Oltiin menossa avon kaverin luokse juttelemaan heidän tulevista häistä, kun avoa pyysivät bestmaniksi. Noh kävi sitten ilmi, että eivät häitä pidäkkään vielä kun on just laskettuaika silloin. Ai etä tuntui pahalta, kun vielä tää tuleva isä sanoi heidän jo yrittäneen pitkään(puolivuotta oli tunteneet).
*kömpii itsesääliin rypemään*
Ymmärrän kyllä että pahalta tuntuu kun ympärillä tuntuvat kaikki tekevän lapsia tuosta vain,tuntuu se itsestäkin pahalta kun yritystäkin jo takana.. Ajattelen usein itseni toisen asemaan ja odotan sitä päivää kun saan iloita omasta raskaudesta ja olla avoimesti onnellinen! Silloin en kyllä kaipaisi ympärilleni kadehtijoita saati ilmeitä joiden peruusteella en saisi iloita omasta tulevasta lapsestani. Ajatelkaa sitä kun ne lähimmäiset jotka nyt saavat lapsia ja joille olette näyttäneet sen kateellisen puolenne, eivät olekaan jakamassa enää iloa sinun onnestasi ja vertaistuki puuttuisi kokonaan! En tarkoita että teidän täytyisi kestää jotain ylilyöntejä vaan normaali onnellisuus tulevasta on milestäni sallittu kaikille ja kyllä tekin sitten omalla ajallanne vamasti haluatte iloita yhtä samalla tavalla kuin ne, jotka nyt mielestänne tuntuvat hölmöiltä ja teitä ajattelemattomilta. omasta tunteesta ja tuskasta puhuminen odottavankin kanssa voi olla kovinkin lähentävää ja helpottavaa..
... aina kun joku kertoo odottavansa... itselläni oli keskenmeno kesäkuussa ja sen jälkeen kaikenlaisia vaikeuksia, joista kroppa ei vieläkään ole toipunut... tänään viimeksi ystäväni ilmoitti tulevasta perheenlisäyksestä, muitakin ystäviäni ja työkavereitani on raskaana... Sydämeen koskee niin paljon ettei sitä voi sanoin kuvata... en tietenkään näytä kateuttani onnellisille odottajille sillä olen kyllä iloinen heidän puolestaan, en vaan voi sille mitään että tuntuu niin kuin sydän pakahtuisi ja pyrkisi ulos rinnasta... että ymmärrän kyllä tasan miltä muistakin tuntuu jotka joutuvat kuuntelemaan toisten onnellisuutta saamatta nauttia itse samanlaista onnellisuutta!
Ne pakolliset onnittelut tietenkin esitän, mutta sitten pyrin välttelemään ko. onnellista odottajaa. En jaksa niitä vauvajuttuja, jutelkoon niistä jonkun samassa jamassa olevan kanssa. Minä uudistan tuttavuuden sitten kun pahin on ohi, eli suurinpiirtein siinä vaiheessa kun vauva on rippikouluikäinen.
Olen kai katkera akka, mutta ajattelen sen niin että minä vain suojelen itseäni turhalta puukon vääntämiseltä haavassa. Sen verran itsekäs pitää saada olla.
Eipä vissiin yhtään. me ollaan oltu ilman ehkäsyä 1,4 kuukautta ja heinäkuussa mentiin naimisiin. miehen pikkusisko jätti kesällä pillerit pois ja nyt saa heinäkuun alussa vauvan. yks kaveri jätti kans ja niille tulee toukokuussa. meille ois tullu yhtä aikaa mut tuli kesken syyskuussa. =( mun sisaruksilla kellä on mies niin on tärpänny saman tien ja meillä ei alkaa pikkuhiljaa tympäseen... ressiähän ei sais vetää, mut minkäs teet ku välillä(tai ainaki ku menkat tulee) niin raivostuttaa... Mutta plussa onnea kaikille!
Helpotti kuulla että muillakin on vaikeeta kuulla varsinkin lähipiirin vauvauutisia. Kun ei kestäis kattoa ihan vierestä toisen vatsan kasvua ja ylintä onnea ku ite tuntuu olevan ihan lyöty.
Mutta koitetaan kaikki jaksaa, varmasti meilläkin joskus on ilo ylimmillään!
siltä tuntuu ja varsinkin kun kaksi raskaana olevista ystävistäni on sanonut:ettehän te vielä kauaa oo edes yrittäny... huomaa kyllä että molemmilla on ennestään lapsia ja raskaudet alkaneet "tosta noin vaan". Ei osata yhtään ajatella miltä tuntuu pettyä kuukausi toisensa perään ja samalla toisia onnistaa... raastavaa... tuntuu että itkee koko ajan sisäistä itkua ja yrittää pitää samanaikaisesti toivoa yllä... ja stressatahan ei saisi... mutta minkäs teet...